Ylös, ulos ja lenkille!

Ahhh, se on taas mun lempi viikonpäivän vuoro – maanantai. Mun maanantait alkaa lähes poikkeuksetta aamulenkillä, juoksupainotteisella sellaisella. Saan siitä semmosen energiapiikin päivään kun päivään, että en vaan voi jäädä sohvalle makoilemaan!! 🙂

Lenkkeilyn aloittaminen oli mulla vähän tuskasta hommaa. Kävelylenkkeilyä oon harrastanut paljon, oonhan entinen koiranomistajakin, mutta viime keväänä, kun halusin pudottaa painoa huomasin, että kävely ei riitä. Googlettelin, luin artikkeleita, haastatteluita ja laihduttajien onnistumistarinoita. Juoksu. Se tuli esille aikalailla kaikessa mihin törmäsin (mun googletuksessakin voi olla jotain vikaa) ja päätin, että nyt on kokeiltava. Ja hitto soikoon, sehän oikeasti toimi?!

Latasin puhelimeen ”Learn To Run” -appsin, koska olen ollut aina kova juoksemisen välttelijä ja kehitellyt tuhansia tekosyitä miksi en juokse, oli tämä appsi loistava avustus juoksuharrastuksen aloittamiseen. Lenkit alkoivat kevyesti ja kehittymisen myötä rankentuivat juuri sopivasti ja oikealla tavalla. Ja mä jäin koukkuun. Jäin koukkuun siihen tunteeseen lenkin jälkeen, siihen hien määrään mitä mun kropasta irtos lenkin aikana ja niihin punasina hehkuviin poskiin, jotka koristi mun naamaa vielä pitkään lenkin jälkeen. Ekan lenkin jälkeen en ois uskonu saavani siitä itsensä kiusaamisesta semmosta fiilistä!

Mullahan oli myös tossa kesällä tauko juoksemisesta, aloitin sen itseasiassa vasta kaks viikkoa taas säännöllisesti uudestaan. Kesällä mä laiskistuin ja rupesin keksimään itelle taas tekosyitä, miksi en juoksisi. Paras oli varmaan se, että naisilla jotka juoksee on ruman muotonen perse :)) Hahha. Ehkä maailman tyhmin syy! Into juoksemisen uudelleen aloittamiseen lähti kuitenkin kehonkoostumusmittauksesta, kun tajusin mikä vaikutus sillä on mun kehon viskeraalisen rasvan määrään….tsiiisus!

 

Juokseminen kannattaa aloittaa siis kevyesti, ei mitään 5km lenkkejä kylmiltään täysiä juosten, vaan kevyesti, hitaasti kehittyen. Mun mielestä juoksutyyliin kannattaa kiinnittää huomiota ja juosta mielummin lyhyempi matkoja ”puhtaasti”, entä huonolla tyylillä pitempää matkaa – se rasittaa kroppaa väärällä tavalla ja loukkaantumisriski suurenee ja palautuminen on tuskallisempaa. Myös lämmittely ja verryttely ennen lenkkiä ja venyttely lenkin jälkeen on hyvin suositeltavaa, jos haluaa päästä aamulla sängystä ylös!

Kokeilkaa ihan omaksi iloksi, vielä kun lumi ei ole maassa ja haittaamassa juoksuharrastusta, vaikkapa 25minuutin aamulenkkiä ennen aamupalaa muutamana päivänä tällä viikolla ja tulkaa kertomaan fiiliksistä. Lupaan, että et tule pettymään!

 
Aino

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta