Ylhäs yksinäisyys

Mä oon viime aikoina miettinyt paljon yksinäisyyttä. Itseasiassa jalan loukkaantuminen synnytti sellaisen pakokauhumaisen kauhuskenaarioiden ryppään hetkeksi vellomaan mun pään sisälle, jonka käsittely otti aikansa. Asun kaukana mun perheestä ja joka ilta tuun yksin tyhjään kotiin. Joku varmaan mun tilanteessa määrittelis itsensä yksinäiseksi?

Mun mielestä on olemassa kahdenlaista yksinäisyyttä. Joko sellaista itse valittua, yksinolosta nautiskelua, tai sitten masennuksesta tai vastaavasta johtuvaa surumielistä yksinäisyyttä. Myönnän, että loukkaantuminen sai mut tuntemaan itseni hetkeksi yksinäiseksi sillä mulla ei ollu lähellä ketään ihmistä kellä ois ollu velvollisuus auttaa mua. Mun täytyi pyytää apua ja ottaa mulle tarjottu apu vastaan, ettekä uskokkaan kuinka kiitollinen oon mun ystäville jotka on mua kaupassa käyttäneet tai tuoneet pyytämätä ruokaa kotiin asti.

Itsenäiselle, kaikesta selviävälle naiselle avuttomuus oli uus tilanne jossa opin paljon uutta ystäviltäni.

AinoPakollinen pysähdys on tehnyt myös hyvää ja mä veikkaan, että nyt olikin mun aika ottaa hetken hengähdystauko elämästä. Välillä sitä huomaa kasaavansa tekemistä ja menoja aivan tolkuttomasti kontolleen, jolloin kalenteria katsoessa lähinnä rupeaa ahdistamaan. Yhdessä välissä tajusin omalla kohdallani sen olevan tietynlaista pakoilua – en halunnut pysähtyä hetkeksikkään olemaan vain itseni kanssa sillä mun takaraivossa kasvoi pelko ja ahdistus omasta elämästä.

Onko tää nyt sitä mitä mää haluan?

Jos susta tuntuu, että sulle on vielä vähän epäselvää ootko löytänyt sitä omaa juttuasi niin suosittelen kurkkaamaan 8.LUUKKUun, josta löytyy mun mielestä yks parhaista lahjoista jonka voi itselleen antaa.

Tankotanssia, Vertical Club
Nyt oon saanut viettää sairaslomapäiviäni onnellisena sillä oon huomannut kuinka tyytyväinen mä elämääni oon. Oon saanut koottua just täydelliset palaset yhteen ja voin ylpeänä kertoa, että elän elämää josta en kaipaa edes lomaa. Mulla on ikävä töihin ja palan halusta vetämään workshoppeja – en sen takia, että mulla ei ois muuta tekemistä vaan koska nautin niistä niin älyttömästi. Toki nyt on ollu myös ihana käyttää tätä ylimääräistä vapaa-aikaa ja nähdä kaikkia ystäviä, joita ei oo hetkeen kerennyt kunnolla näkemään.

Valehtelisin jos väittäisin etten nauttis niistä päivän viimeisistä hetkistä, jotka saan pitkän päivän jälkeen viettää yksin kotona. Vedän verkkarit jalkaan, keitän teetä, pesen kasvot ja kuljeskelen pitkin poikin kasvonaamio naaman koristeena. Oon sielultani aikalailla sellainen yksinäinen susi enkä oo koskaan viihtynyt laumoissa tai tykännyt tehdä mitään suunnitelmia isolla porukalla, koska oon luonteeltani vähän impulsiivinen enkä tahdo olla sidoksissa mihinkään. Toisaalta myös huomaan välillä kadehtivani niitä laumoja ja välillä mulle tulee yksinäinen olo niitä vierestä seuratessani. Mutta olisinko tässä, jos olisin jatkuvasti lauman johdateltavana? Omat ystäväni ja perhe on onneksi niin ihania, ettei ne yritä johdatella mua suuntaan tai toiseen vaan antavat mun olla just sellainen kun mä tahdonkin – siitä oon erityisen onnellinen.

Vaikka siis nautin viettää aikaa yksin kotona enkä kaipaa aina seuraa ympärilleni en koe olevani yksinäinen. Raja yksinäisen ja itsenäisen välillä on häilyvä. Musta yksin oleminen on myös vapauttavaa ja silloin mun luovuus pääseekin parhaiten valloilleen! Jos keittiössä joku on mun vieresäs kurkkimassa olan yli mun jokaista liikettä häiriintyy tekemisen luonnollinen flow ja lopputuloksesta saattaa syntyä jopa kaaos.

Mutta oon joskus ollut aidostikkin yksinäinen, silleen surullisella tavalla. Se oli silloin täysin mun omaa ansiota sillä suljin lähes kaikki ihmiset mun elämän ulkopuolelle. Olin heikko ja pelkäsin sitä, miten muut onnistuis vaikuttamaan mun valintoihin – en luottanut tarpeeksi itseeni tai siihen tiehen mitä halusin kulkea. En itse ollu tyytyväinen omaan elämääni tai tilanteeseen missä olin, mutta suurin virhe oli ehkä jättää ystävät siitä kaikesta ulkopuolelle. Silloin hölmönä kuvittelin ettei ne sopis mun uuteen elämäntyyliin, mutta nyt tajuan etten ihan sama tyyppi mä itsekin olen vaikka ajatukset onkin vähän muuttunut ja sen, että mun kaverit tykkää musta edelleen ihan samalla tavalla. Ja olisivat varmasti olleet antamassa oman tuksensa mulle, jos olisin heille vaan antanut siihen mahdollisuuden.

Onnen avainSen mä oon oppinut ettei elämässä kukaan muu onnistu tekemään mua onnelliseksi kuin minä itse. Ihmiset ympärillä tekee paljon ja ne voi joko rikastuttaa sun päivää tai maalata sen täysin mustaksi – se taas on täysin susta itsestä kiinni millaisten ihmisten kanssa vietät aikaasi. Jos työpaikka kyllästyttää tai opiskelut maistuu puulta kertoo se yleensä tyytymättömyydestä, jolle kukaan muu ei voi mitään kuin sinä itse. Eikä kukaan lopeta sun puolesta tupakointia tai pudota kymmeniä kiloja painoa ellet sä site itse halua ja oo valmis myös ottaman apua vastaan!

Kaikki lähtee itsestä. On hyvä olla itsenäinen ja osata ajatella omilla aivoilla sekä oppia seuraamaan omien unelmiensa teitä, vaikka joskus sen läpi joutuis vaeltamaan yksikseen – harvemmin niin kuitenkaan käy kunhan annetaan toisille mahdollisuus tarjota apuaan ja tukeaan, kaikesta kun ei tarvi selvitä yksin.

Muistattehan, että vielä on aikaa osallistua 1.LUUKUsta löytyvään Vastaamon -lahjakorttiin! Jos et vielä oo tehnyt sitä niin onneksi vielä on hyvinkin aikaa – aina 24.12 saakka. Myös Hope Ry:n lahjoitukseen yhdessä mun kanssa voi osallistua aina Jouluaattoon asti merkkaamalla kuviaan instagramiin #kiitosjoulu ja @makelaino. Tehdään yhdessä parempi Joulu, eikö vaan?

<3 Aino

Aino

8 vastausta artikkeliin “Ylhäs yksinäisyys”

  1. Mulla on usein vähän samanlaisia ajatuksia…olen myös aika itsenäinen mutten kuitenkaan yksinäinen vaikka asunkin yksin kaukana perheestä. Suurimmaksi osaksi nautin omasta rauhasta mutta välillä on hetkiä kun kaipaisinkin seuraa. Mietin joskus että olenkohan yksin koko elämäni? Ja onko outoa että tämä ajatus ei hirveästi pelota minua? Vau nyt pistit ajattelemaan…

    • Ihana, että herätti ajattelemaan! Mä mietin monesti samaa ja uskon, että se tapahtuu minkä on tarkoituskin tapahtua. Muakaan ei tollainen ajatus yhtään hirvitä – se vaan ois hyvin erilaista mitä oon aina ajatellut elämäni olevan. Eikä siinä oo musta mitään huonoa, päinvastoin 🙂

  2. Näitä ajatuksia on tullut itsekin pohdittua paljon muutamien viime vuosien varrella, kun olen asunut yksin ja kaukana perheestä (oon kans Oulusta kotoisin, mutta asunut Helsingissä ja nyt Tampereella) ja vanhoista ystävistä. Yksinolo ja yksinäisyys ovat tietty ihan eri asioita, ja toisaalta ihminen voi myös kokea olevansa tunnetasolla yksinäinen, vaikka elämässä olisikin paljon läheisiä ihmisiä, ja sellainen yksinäisyys on minusta ehkä kaikista vaikeinta sorttia – siihen ei nimittäin välttämättä auta yksinkertaisesti se, että hakeutuisi ihmisten seuraan ja tutustuisi uusiin kivoihin tyyppeihin.

    • Tosi hyvä pointti! Siis toi, että on tunnetasolta yksinäinen. Sellaiseen oon myös törmännyt paljon enkä oikein keksi mistä sellainen johtuu ettei osaa päästää ihmisiä lähelleen – ainakin mä koen, että tälläiset ihmiset nimittäin yleensä ”suojaa” itsensä liialta läheisyydeltä.

  3. Hep! Oot sä vaan taas ja jälleen kerran niin fiksu nainen <3 Tässä dieetin edetessä tää aihe on ollut omassa mielessä melko paljon. Jo pari vuotta oon oikeesti nauttinut tosi paljon siitä omasta seurasta,omista jutuista ja ihan vaan siitä hiljaisuudesta mitä saa viettää oman itsensä ja ajatustensa kanssa – kolmen kämppisten kanssa asutun vuoden jälkeen se on kultaakin kalliimpaa ja se on mulle ollut noina vuosina ihan oikeesti tosi harvinaista herkkua. Nuorempana sitä halus kuulua kaikkiin porukoihin,ja heti tuli jotenkin särkee olo jos ei ollut osana kaikkea. Mutta sitten kun tajusin että on ihan ok ettei oo osa semmosia asioita jotka ei itseään kiinnosta niin alko ihan eritavalla nauttia siitä yksinäisyydestä
    – sillon se tavallaan muuttu tommoseksi itse valituksi ja positiiviseksi yksinäisyydeksi. Vasta tässä syksyn & talven mittaan oon myös oppinu että se yksinäisyys on mun oikeus,mä saan valita oman seurani eikä mun oo pakko lähteä kenenkään kanssa minnekään jos en halua. Se ei tarkoita ettenkö arvostaisi ja välittäisi mun läheisistä jos sanon joskus että kiitos kutsusta mutta nyt haluan olla yksin. Kyllä ne oireet ystävät sen ymmärtää,eikä siitä kuulu tulla huono omatunto. Mä oon tällä hetkellä,tässä tilanteessa ihan suunnitellusti vähän itsekäs ja yksinäinen ja se tuntuu oikeesti entisenä miellyttämisenhaluinen perässä hiihtäjänä hemmetin hyvältä!:-)

    • No hei fiksu nainen <3 Ihanasti sanottu toi "itse valittu ja positiivinen yksinäisyys", sitä se on - ja nimenomaan oikeus! Kuten sanoin mun teki eilen mieli soittaa sulle, mutta pelkästään tän kommentin lukeminen nyt helpotti mun oloa ihan älyttömästi. Kyllä ne oikeet ystävät vaan tunnistaa <3

  4. Moikka! Hyvä kirjoitus taas kerran:) elän ite tällä hetkellä aikaa,kun ystävät on aika vähissä. Mun ympärillä on paljon ihmisiä, mutta tuntuu kuitenkin etten kuulu oikein minnekkään. En tiiä kuinka saisin itteni taas porukoihin ja sulla ilmeisesti on ollut tää sama tilanne joskus..Miten sä sait ystävät takasin..?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta