Voiko kaiken saada?

TourujokiTourujokiAikaisia aamuja, hikistä aerobista, ruokapreppausta, omien eväiden kuljettelua ja kotiviikonloppuja. Sitäkö on terveellinen elämäntyyli? Ainakin se tuntuu olevan monien käsitys siitä, mitä terveellinen elämä tarkoittaa – ainakin siis niillä, jotka ei sitä vielä ole omaksi elämäntyylikseen omaksuneet.

Vuosien varrella oon huomannut, että ihmiset tuntuu pääsääntöisesti olevan vähän joko-tai tyyppejä. Joko eletään ihan laidalla täysin mistään mitään välittämättä tai sitten tehdään täyskäännös, hylätään kaikki entinen ”paha” ja tehdään hyppy kokonaan toiseen todellisuuteen. Kontrasti näiden kahden välillä on räikeä, mutta onneksi välimaastossakin voi oleilla – jos sieltä vaan löydetään itselleen sopiva sopukka.

TourujokiItse kun aikoinaan päätin muuttaa elämäntapani toimin juuri äsken kuvailemallani tavalla. Tein radikaalin muutoksen, koska se oli mulle helpointa. Se oli hassua aikaa: samalla olin tosi innostunut kaikesta uudesta ja toisaalta tiesin olevani heikko myös entisille houkutuksille. Tavat onkin ne, jotka juurtuu meihin kaikista syvimmiten ja huonojen tapojen korvaaminen uusilla on yleensä kaikista vaikeinta.

Ajattelin silloin hyvästeleväni täysin kaiken entisen. Viinihuurteiset tyttöjenillat, yhdet huurteiset kesäterassilla, extempore roadtripit ja aamun pikkutunneille asti vietetyt hetket tanssilattialla. Harvoin mä oon väärässä, mutta onneksi silloin olin. Mä nimittäin oon aina ollut menevä luonne ja kaipasin joitain asioita mun menneisyydestä. Mun oli vaan opittava balanssi, joka itseasiassa tuli kuin luonnostaan uusien tapojen juurruttua tarpeeksi syvälle – ymmärryksen tasolle.

TourujokiTourujokiTein aikoinaan itse koko muutoksen kertarysäyksellä, mutta veikkaan että pääkopalle ois ollu helpompaa tehdä se osissa. Jokainen pienikin parempi valinta on aina eteenpäin ja parempi kun ei mitään 🙂 Mä ainakin itse nimittäin helposti sorruin siihen, että yhden hairahduksen tehtyäni teki mieli heittää koko homman ihan läskiksi. Että yhden suklaakonvehdin syötyä koko peli oli jo menetetty – ihan sama tuhota kerralla koko rasia. Kuulostaako tutulta?

Vähän sama meno oli treenien kans. Jos ei tehnyt täysillä niin ei tehnyt mitään. Ainut fiksusti käytetty aika töiden ja koulun lisäksi oli ne tunnit, joina hiki valui norona otsaa pitkin. Rakastin sitä ja sitä mieletöntä fiilistä, mutta pakko silti myöntää että homma tais mennä vähän överiksi.

TourujokiSiirryin siis ääripäästä toiseen – parempaa sellaiseen, mutten edelleenkään itselleni optimaaliseen. En ollut kilpaurheilija, vaan ihan tavallinen tyttö. Jossain vaiheessa se tyttö onneksi tajusi päästää irti ”joko tai” -ajattelusta. Ja se tyttö tekee edelleenkin töitä sen ajatuksen kanssa sillä välillä ne omat ehdottomat ajatukset, tiukka kuri ja säntillisyys yrittää ottaa liikaa valtaa.

Vapaus tuo vastuuta. Se, että kokee olevansa vapaa omassa kehossaan ja jotta pystyy nauttimaan elämästä täysin, on oltava vastuussa itsestään. Vastuussa siitä, että tekee itselleen oikeita valintoja ja luotettava siihen, että itse tietää mikä on hyväksi.

TourujokiViime viikko on tästä loistava esimerkki. Treenasin joka päivä, useampana päivänä jopa tuplasti. Viikon päätteeksi olin viettänyt perjantaina koti-iltaa ja lauantaina fiilis oli sama.. Kunnes satuin katsomaan elokuvan ”How to be a single”. Se oli hauska ja mulle tuli siitä niin hyvä fiilis, etten enää halunnutkaan viettää koti-iltaa. Alle puolessa tunnissa olin suihkun kautta valmis lähtemään tyttöjen kanssa ihmettelemään kesäkaupungin menoa! Ja mulla oli ihan älyttömän hauskaa.

Muutaman lasillisen voimin tanssittiin pilkkuun asti ja aamulla herätessä oli ihan älyttömän hyvä mieli! Takana oli hauska ilta ja ennenkaikkea onnistunut viikko: monta hyvää treeniä ja paljon mukavia hetkiä. Meinasin vielä lähteä crossfit-treeneihin, mutta tajusin onneksi pitää yhden lepopäivän välissä. Sen sijaan nautiskelinkin auringosta ihanan Tourujoen maisemissa ja reippailun ohessa harjoittelin myös mun uudella kameralla kuvaamista, mistä tämänkin postauksen kuvat on todistusaineistoa.

TourujokiMun mielestä terveellisesti eläminen ei oo itsensä rajoittamista. Ainakaan se ei sais olla sitä, eikä ainakaan pyöriä pelkästään kalorien saamisen ja kuluttamisen ympärillä. Elämässä on niin paljon muutakin. Parhaimmillaan se onkin sitä, että löytää itselleen ne parhaat tavat treenata, syödä ja ylipäätään elää.

Lopputuloksena elämästä saakin niin paljon enemmän irti – ihan sen jokaisella osa-alueella. Voin kertoa, etten silloin aikoinaan nauttinut mm. ulkona käymisestä läheskään näin paljoa mitä nykyään! Hyvinvoiva keho saa mielenkin voimaan hyvin. Ja kun mieli voi hyvin heijastuu se myös ympäristöönkin 🙂

Ei siis kannata luopua mistään, mikä itsestä tuntuu hyvältä tai vaatia itseltään mahdottomuuksia. Kannattaa ennemminkin etsiä se tasapaino, jolloin voit nauttia jokaisesta sun valinnasta ja saada niistä kaiken mahdollisen ilon irti.

<3 Aino

Seuraa blogia: Facebookissa / Bloglovinissa  / Instagramissa

Aino

2 vastausta artikkeliin “Voiko kaiken saada?”

  1. Aamen tälle! Olen ennen itekin ollut niin ääripäiden ihminen (ja välillä olen vieläkin), se oli treenin ja ruokavalionkin suhteen kaikki tai ei mitään. Nyt on jonkinmoinen tasapaino löytynyt pääkopan suhteen, mutta joudun tällä hetkellä seuraamaan sivusta kun kaveri ’dieettaa’ ja rytmittää oman elämänsä salin ja ruoan ympärille – vain koska ne ylimääräiset 3kg on saatava pois ennen rantakelejä ja lihasta saatava lisää. Ihailtavaa että jaksaa, kyllä, mutta jos se menee kaiken muun edelle täytyisi ehkä pieni herääminen saadan aikaan. Kisaamaan kun hän ei kuitenkaan ole lähdössä.

    hanna
    http://www.hannamariav.com

  2. Ihan samoin ajattelen. Ennen tuli itsekin elettyä siellä terveellisyyden ääripäässä, mutta nykyään on onneksi löytynyt sopiva balanssi. Monet menevätkin nykysin ääripäästä toiseen sen sijaan, että keskittyisivät muuttamaan juttuja pikkuhiljaa. Kai se pitää oppia kokeilemalla. Ps. Oon seuraillut blogiasi jo pitkään, ennen ei ole vain tullut kommentoitua. Jatka samaan malliin 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta