Vaaditko itseltäs liikaa?

Never regret anything
Mä aina ajoittain huomaan pyöriväni pienessä oravanpyörässä elämäni kanssa. Kaikki se kumpuaa suorittamisen pakosta ja siitä kuinka joskus opituista tavoista on vaikea päästä eroon, vaikka järki sanoiskin jotain muuta. Onneksi sitten oman pääkopan ulkopuolelta löytyy niitä järjen ääniä, joita osaan viimeistään kuunnella jos oon onnistunut sulkemaan korvat omalta järjeltäni.. hah!

Uskon, etten oo ainut joka potee tietynlaista pakkoa asioiden tekemisestä. Oikeastaan kyseessä on ennemminkin järjetön halu tehdä kaikkea! Halu urheilla, olla sosiaalinen, menestyvä työelämässä sekä edistyä opinnoissa. Ja sitten kun hetkeksi antautuu tunteen vietäväksi ja heittäytyy mukaan hetkeen onnistuu jälkeenpäin soimaamaan itseään alkuperäisen suunnitelman pettäessä.

Never regret anything because at one time it was exactly what you wanted.

Toi on mun motto, jonka yritän muistuttaa aina mieleeni kun joku asia muka onnistuu edes vähän harmittamaan. Oli sitten kyseessä heräteostos tai treffikutsun takia väliin jätetytty salitreeni. Mä onnistun hirveän usein soimaamaan itseäni ja tuntemaan huonoa omaatuntoa päivistä jolloin en oikeastaan tee mitään järkevää – järkevällä tarkoitan siis yleisesti töitä, opiskelua tai treenaamista – ja suurimman morkkiksen aiheuttaa ehdottomasti väliin jätetty treeni.

Nyökytteletkö siellä päätäs sillä tunnistat itsessäs samoja piirteitä? Mulla ainakin on tapana vaatia itseltäni treenaamisen suhteen liikoja sillä oikeasti mun täytyy jo tunnustaa itselleni, että mun työ ja opiskelu vie multa paljon aikaa enkä halua viettää kaikkea vapaa-aikaani hikoillen vaan tahdon nauttia myös elämän muista ihanuuksista.

Treenaaminen kaikissa sen muodoissaan on ihanaa ja siitä saa älyttömästi energiaa, mutta siinä vaiheessa jos sen aikatauluttaminen elämään ja yhdenkin kerran skippaaminen saa seinät romahtamaan päälle on se saattanut ottaa liian ison vallan arjesta. Siinä vaiheessa se yleensä ottaa enemmän kuin antaa. 

Pysyäkseen kunnossa, ollakseen terve ja näyttääkseen hyvältä ei tarvitse aloittaa jokaista aamuaan hikilenkillä tai käydä joka päivä nostelemassa puntteja. Vähempikin riittää ja vähempikin tekee onnelliseksi. Kisoihin tähtäävät kilpaurheilijat ovat asia erikseen ja yleensä heillä treenaaminen onkin työtä ja elinkeino, toisin kuin meillä omaksi ilokseen liikkuvilla.

Kannattaa myös muistaa, että tilanteet muuttuu. Vielä vuosi sitten kävin vähintään neljästi viikossa aamulenkillä ja kuudesti viikossa salilla, mutta silloin mulla oli vain (joustava) koulu ja osa-aikainen työ, kun nyt molemmat vaatii multa enemmän ja toinen jalkakin on osittain toimintakyvytön. Lisäksi nykyään haluan viettää enemmän aikaa ystävieni kanssa. Tällä hetkellä oonkin tyytyväinen kahteen lenkkiin ja kolmeen kuntosaliin sekä hyötyliikuntaan, jota harrastan päivittäin pyöräillen.

Nautitaan keväästä ja sen iloista – myös liikunnasta,
<3 Aino

PS. Te kesäkunnon tavoittelijat: muistakaa, että fiksusti syöminen on oleellisempaa kuin järjetön liikunnan lisääminen!

Seuraa blogia: Facebookissa / Bloglovinissa / Blogilistalla / Instagramissa

Aino

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta