Treenijuttuja viime viikolta!

Treeni-intoa löytyy vaikka muille jakaa! Treenipäiväkirjan pitäminen on nostanut motivaatiota taas huimasti, kun omaa kehitystään pystyy konkreettisemmin seuraamaan – how awesome is that? Ihanaa, että niinkin yksinkertaisella asialla voi olla ihan älyttömän suuri vaikutus 😀

Viime viikolla palasin myös vähän kuluttavamman treenin pariin, sillä kävin perjantaina pitkästä aikaa juoksemassa kunnon HIIT-vetoja. Kaivoin kaapin pohjalta sykemittarin ja GymBossin mukaan – itseään vastaan kilpaileminen sykettä seuraten teki treenistä tuplasti hauskemman ja haastavamman 😀 Tuli taas sitä tekemisen meininkiä, mitä oon kaivannutkin!Ja tältä näyttää viikon treenisaldo:

MAANANTAI Savate Forme + salitreeni pakarat/takareidet/vatsat
TIISTAI Fighter’s Yoga + salitreeni rinta/hauis/ojentaja
KESKIVIIKKO SandBell 
TORSTAI salitreeni selkä/hartiat/olkapäät
PERJANTAI HIIT-juoksu 30min + salitreeni pakarat/etureidet/vatsat
LAUANTAI SandBell
SUNNUNTAI SandBell

Tällä viikolla luvassa sitten enemmän palauttavaa treeniä ja liikkuvuusharjoituksia. Voin kyllä kertoa, että viikonlopun SandBell-koulutusten jälkeen tuli eilen aika hyvä pumppi kyynärvarteen, kun vedin leukoja ja punnersin penkistä… 😀 Tsiiiiisus, kun tuntu että se patti räjähtää! OLYMPUS DIGITAL CAMERAJa ruokakin on maistunu erittäin hyvin, kiitos kysymästä 😀 Hyvin Kehokuuri -tyyppiseksi on kyllä ruokavalio jäänyt ja muokkaantunut. Viikonloppunakin kokkailin älyttömän yksinkertaisia, mutta ahhh niiiin hyviä, jauhelihapihvejä Itämaisten lihapullien ohjeella – ainut vaan, että uunin sijaan paistelin pihvit pannulla 😉 Namnam!

Millainen se mun ruokavalio nykyään sitten on? Palataan siihen lisää loppuviikosta, kun ajattelin raottaa teille sitä maailmaa ruokapäiväkirjan muodossa 😉 Raakasuklaata se on ainakin sisältänyt paljon viimeaikoina, hihhihhi… mutta minkäs sille voi, kun se vaan on niiin tajuttoman hyvää ja naurettavan helppoa valmistaa? 😛

Kiitos Puhdistamo <3
Kiitos Puhdistamo <3

Nyt mä otan suunnaksi keskustan ja sieltä sitten puntille! Se ois jalkapäivän vuoro ja ainakin paperilla treeni näyttää aika tiukalta setiltä 😉 Kotiin tullessa pitää varmaan portaiden sijasta turvautua hissiin, hihhi.

Mukavaa ja energistä tiistaita kaikille! <3 

Aino

2 vastausta artikkeliin “Treenijuttuja viime viikolta!”

  1. Ite oon huomannu kehityksen olevan treenivihkon kaa hieman nopeempaa, aina tahtoo toki iskee kovempia painoja kun ilman vihkoo taas saattaa junnata samoissa tai joskus väsyissään vaikka vähemmänkin jos ei muista mihin pystyy 😉 Lisåmotivaatiota saa toki kokonaan uudesta treenijaosta ja uusista kamoista.. Huhhuh 😀

    • Jep, tätä just hain takaa – helpompi haastaa itsensä kun tietää missä mennään ;D Eikä vahingossakaan tuu päästettyä itseään liian helpolla!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta