Treenii, treenii! Ja motivoiva treenikaveri!

Se ois taas maanantai ja tällä kertaa jopa sanonta ”uusi viikko, uudet kujeet” -pitää todellakin paikkaansa.

Viime viikon kevyempi treeniohjelma auttoi mua tajuamaan sen, että kaipaan nyt enemmän palautusta entä pelkästään yhden viikon verran. Sen jälkeen kun oon alkanut antamaan itselleni enemmän aikaa, erityisesti palautumisen suhteen, oon myös oppinut paremmin ymmärtämään sitä, että joskus sitä lepoa tarvii suhteessa paljon enemmän kuin ennen – elimistö kun ei tajua tuleeko se rasitus treenistä, ihmissuhteista, työkuvioista tai muuten vaan hektisestä arjesta.

Treenin jälkeinen euforia. Parasta!

Mä oon ihan täysin hullaantunut crossfittiin ja musta tuntuu nyt vähän pahalta kirjoittaa tää seuraava sillä silloin se taroittaa, että se on totta (ja se on myös samalla lupaus itselleni): mä pidän treenaamisesta nyt pientä taukoa. Ihan puhtaasti vaan sen vuoksi, että mulla on aivan liikaa hommia tällä hetkellä aluillaan enkä pysty keskittymään treenaamiseen täysin. Kun eräs lukija mulle viime viikolla kommentoi, ettei työ- ja koulukiireiden vuoksi pysty aloittamaan crossfittiä, tajusin että mulla oli sama tilanne vuosi sitten – ja se sama tilanne on päällä taas nyt.

Kaipaan siis hetken hengähdystä! Se iskostui mun päähän ja kun viime viikolla uskalsin vähän avata ajatuksiani Evelle sain varmuutta myös siihen, että tää tulee olemaan vaan hyvä juttu. Jos ei muuten niin ainakin sen suhteen, että tajuan etten edes kaipaa lomaa… 😀

OLYMPUS DIGITAL CAMERATreeniloma crossfitistä ei tarkoita, että tulisin viettämään aikani sohvanpohjalla sipsiä mussuttaen 😀 Oon hommannut itselleni kuntosalikortin, että voin käydä treenaamassa niinä päivinä just sellaisina kellonaikoina, kun mulle itselle se parhaiten sopii. Aion myös käydä enemmän joogassa sekä lenkkeillä! Ja jo huomiseksi on yks aivan ihana juttu tiedossa <3 Syksy on mun mielestä parasta aikaa juoksemiseen ennen talven pimeyttä ja sen lisäksi aivan loistava herätyspiikki pimeisiin aamuihin.

Varsinaisen treenin sijasta mun mielestä kaikista tärkein tekijä niin oman vireystilan kuin terveydenkin kannalta on arjen aktiivisuus. Just nyt kun on paljon meneillään niin se on mulle paljon arvokkaampaa, että jaksan panostaa kaikkeen mitä teen – niin töihin kuin opiskeluhommiinkin 🙂 Viime viikolla nimittäin vietin yhden päivän toimistohommia tehden ja loppuillan olin niin väsynyt, että nukahdin kaverin sohvalle – eikä sinällään mikään ihme sillä olinhan aamuisen töihin pyöräilyn jälkeen istunut lähes taukoamatta tietokoneen edessä muutamia pieniä taukoja lukuunottamatta. En suosittele kenellekkään.

Paikallaan istumisenen ja toimistotyö aiheuttaa myös monille kiusaa selän sekä niska-hartiaseudun kipuiluna ja työkaluja niiden ehkäisemiseen sekä keskikropan vahvistamiseen on tulossa loppuviikosta 😉

IMG_0005_2

Onneksi nykypäivänä on tarjolla monenlaisia aktiivisuusmittareita, joita voi ottaa käyttöön oman arjen aktiivisuuden seuraamiseksi ja sitä kautta toivottavasti myös sen lisäämiseksi 🙂 Mä itse sain kesällä Garminin Forerunner15 -juoksukellon, jossa yhdistyy just aktiivisuuden mittaus ja sykemittarin ominaisuudet! Mun omaan käyttööni siis aivan loistava.

Kello laskee päivittäin mun aktiivisuuden ottamieni askelten myötä ja kehottaa aina liikkumaan, jos oon istunut liian kauan paikallani. Sitä näköjään pääsee tapahtuu aivan liian helposti toimistopäivinä.. Sen lisäksi sykevyötä käyttämällä se toimii myös sykemittarina ja pystyn lenkin jälkeen tarkastamaan niin kulkemani matkan kuin tahdin, jolla oon juossut/kävellyt – eli pystyn myös kätevästi seuraamaan omaa kehitystä!

Juoksuominaisuuksista löytyy myös muun muassa kierrosajan mittaus, joka oli itselle kullan arvoinen RunFestissä juostessa 😛 Kelloon voi asettaa myös intervalliajat, jolloin HIIT-treenien veto sujuu kuin leikiten! Itseään on myös helppo motivoida seuraamalla omaa kehitystä harjoitustulosten kautta, mikä ainakin itsellä toimii älyttömän hyvänä motivaattorina – aina lenkin jälkeen haluan yleensä seuraavalla kerralla joko juosta vähän nopeampaa tai hieman pidemmän matkan 😉

Töiden jälkeen kotiin kävellessä mulla onkin tapana tarkastaa päivän askelkertymää ja joko hyvällä omalla tunnolla todeta, että loppuillan voi viettää sohvalla tai sitten vaihtoehtoisesti saatan kiertää kotiin vähän pidemmän reitin kautta tai sopia illaksi lenkkitreffit kaverin kanssa 😉 Koska tehokkaan super-rääkin sijasta oikeasti terveydelle edullisempaa on juurikin pysyä normaalisti aktiivisena tasaisesti päivittäin kuin vetää pari tehotreeniä viikossa.

Tän hieman erilaisemman viikon jälkeen tuun julkaisemaan teille mun viikon treenipäiväkirjan 🙂 Jännä nähdä millaset fiilikset mulla silloin on! Tän mun crossfit-tauon pituus on määrittelemätön enkä usko, että maltan kovin kauaa salilta olla pois.. Mutta koska lapsen mieli muuttuu niin en uskalla vielä lupailla yhtään mitään suuntaan tai toiseen, hahha!

Kuvien kanssa oli pakko palata vähän ajassa takaisin ja fiilistellä kesää sekä niistä hehkuvaa lämpöä – toivottavasti ne onnistui tuomaan edes vähän aurinkoa teidän maanantaihin!

<3 Aino

Aino

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta