Tässä ja nyt

Aino ja vihermehu
Instagram @makelaino

Heräsin tänään aamulla vasta puoli 11 ja suunnittelemani brunssin sijaan tyydyin valmistamaan kasan herkkulettuja suklaamoussella höystettynä. Kiipesin yläkertaan aamupalani kanssa, laitoin Netflixin pyörimään ja kääriydyin lämpimän peiton syleilyyn nautiskelemaan olostani.

Oikeastaan en tehnyt koko viikonloppuna yhtään mitään järkevää. Sen sijaan tein paljon asioita, joista nautin. Asioita, jotka lisäs mun mielihyvää ja samalla palautti mut takaisin maan pinnalle – muistin taas kuinka hyvältä elämä voikaan tuntua.

Oon ihmisenä aika herkkä ja kasaan herkästi itselleni suorituspaineita ympäristöstä. Ja uskon aika monien tekevän sitä aivan huomaamattaan.. Mun aina ajoittain päätään nostava väsymys yleensä juontaakin juurensa siihen, kuinka haluan todistaa muille että tää mun tie on kulkemisen arvoinen. Kuinka teen jotain merkityksellistä. Kuitenkin mä tiedän ettei todellinen menestys riipu muiden mielipiteistä tai saavutetuista suorituksista. Vaadinkin itseltäni aina välillä aivan liikaa, unohtaen antaa itselleni vapauksia ja lupaa nauttia elämästä.

Itselleen onkin älyttömän helppo luoda henkistä stressiä. Oonko tarpeeksi nätti? Onks tää mun blogipostaus tarpeeksi järkevä? Mites mun instagramkuva, onko se tarpeeks kaunis? Entä osaanko nakata Tinderissä hauskoja läppiä? Siltä kuitenkin välttyy parhaiten, kun keskittyy tekemään asioita miettimättä mitä muut ajattelee ja toimimalla intuiition mukaan. Se mikä itsestä tuntuu hyvältä, on todennäköisesti lähes aina paras ratkaisu itselleen.

Aino punaviinilläOnneksi todellisuus onnistuu aina kutsumaan puoleensa enkä halua enää eksyä viidakkoon, josta en löydä aikaa itselleni ja asioille joista nautin. Tulevalla viikolla pakkaankin laukkuni ja suuntaan Ouluun, jossa vietetään viikonloppuna rakkauden juhlista kaikkein kauneinta: mun ystävän kesähäitä. Ja jottei hommat menis ihan lorvailuksi niin sunnuntaina houstaan Tubassa Raakasuklaakurssin, jonne mahtuu mukaan vielä muutama! Tätä mä oon oottanut jo pitkään, kesää parhaimmillaan – aurinkoa, ystäviä ja iloa.

Jos siis tulevalla viikolla kaikki keskityttäis tekemään asioita 1) jotka vie meitä elämässä eteenpäin ja 2) jotka tuo meille nautintoa niin uskon, että viikosta tulee onnistunut! Ja tiiättekö mikä on aika siistiä? Nuo kaks asiaahan oikeestaan menee yks yhteen, kun oikein oivaltaa.

Ihanaa tulevaa viikkoa ja kauniita unia,
<3 Onnellinen Aippe

Seuraa blogia: Facebookissa / Bloglovinissa / Blogilistalla / Instagramissa

 

Aino

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta