Syyskuu ja muut suosikit

Oonhan muistanut joka vuosi kertoa teille, että mä rakastan syksyä?! Ja tänä vuonna syksy on tuntunut vielä entistäkin ihanemmalta sillä kuuman kesän jälkeen viileä ja raikas ilma on ollut täyttä luksusta. ▽ Rakastan syksyä, en pelkästään viilenevien ilmojen ja raikkauden, vaan myös sen väriloiston vuoksi.

▲ Kesän ja raikkaiden salaattien ja lukemattomien jäätelöiden jälkeen syksyllä ehdottomasti parasta on kasvissosekeitot, puuro ja kauraomenapaistos. Yksinkertaisia ja herkullisia ruokia, jotka lämmittää ihanasti! Oikein himoan kaikkea mausteista ja lämmintä, mikä saa kehon tuntemaan olonsa hyväksi.

▽ Syksy on inspiroivaa ”uuden aikaa”. Tietäisittepä vaan millaisia suunnitelmia oon tehnyt tulevaan! Enkä millään malta odottaa, että pääsen toteuttamaan niitä 🙂 ▲ Viileässä vedessä uiminen saa odottamaan kohta alkavaa avantokautta! Mitä aiemmin syksyllä uimisen aloittaa, sitä helpompi on talvella pulahtaa jäiden sekaan. Ja mikä parasta: uintireissun jälkeen yöunet maistuu entistä paremmin.

▽ Pimeys on mulle rauhoittava elementti ja syksyiset iltakävelyt onkin ihan parhautta. Rentouttavia ja rauhoittavia.

▲ Villapaidat ja villasukat kuuluu syksyyn ja talveen. Mä oon se, jolla on kesällä ensimmäisenä kuuma ja ilmojen viilentyessä ensimmäisenä kylmä. Rakastankin kääriytyä lämpimiin vaatteisiin ja viltteihin, ja saatan kirjaa lukiessani nukahtaa aivan liian monta vaatekerrosta ylläni ja vielä kaksi koiraa kainalossa. Hah! Ei tuu ainakaan kylmä.

▽ Yksi vähemmän suosikki on viikonloppuna iskenyt syysflunssa. Olo on ajoittain ihan karmea! Kurkumaa, inkivääriä, reishiä ja pakuria on mennyt litratolkulla alas ja olo alkaa onneksi olla jo suhteellisen normaali. Milloin sitä oppis pukemaan riittävästi päälleen, että välttyisi näiltä paleltumisilta..?

Miten on – onko syksy tervetullut sunkin arkeen? 

<3 Aino


Päivittäistä inspiraatiota ja oivalluksia mun muissa kanavissa:
IG @makelaino
FB RAWinto

Aino

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta