Syksyn paras piiras

Näin syksyn tullen halusin jakaa teille ihanaakin ihanamman reseptin, huippumaukkaan herkun joka sai alkunsa Juhannuksen vieton lomassa. Juhannuksen juhlinta kun ei meikäläisellä sujunut ihan perinteisten kaavojen mukaan, vaan yhdessä mun ihanan ystäväni kanssa me loihdittiin kakkuja toinen toisensa perään ja siinä välissä vähän samoiltiin ulkona sekä nautiskeltiin kaupungin hiljaisuudesta vilttien mutkassa kikatellen.

Yksi niistä resepteistä nousi omasta mielestäni ylitse muiden ja nyt tää resepti on myös vallitsevan satokaudenkin mukainen herkku. Joko arvaatte? Kyllä vaan, kyseessä on omenapiiras! Vieläpä raaka sellainen. Eikä mikä tahansa omenapiiras vaan omena-kanelimuru raakapiiras kaikessa hienoudessaan ja herkullisuudessaan ihanan mehevän pohjan kera, kuinkas muuten!Syksyn paras piiras

Älä säikähdä, jos piirakan tekeminen tuntuu lukemisen jälkeen vaikealta! Oikeasti koko homma on tosi simppeli ja kaikki vaiheet soljuu sopusointuisesti keskenään yhdessä, vaikka saattaakin vaikuttaa monimutkaiselta.

2 dl tiikeripähkinäjauhetta*
10 medjool-taatelia
raastettu omena
1,5 rkl kookosmannaa
2 tl ceylonkanelia
2 tl kardemummaa, jauhettuna
2 tl bourbonvaniljaa
1 dl mulperimarjoja
ripaus merisuolaa

Aloita pohjan valmistuksella. Laita tiikeripähkinäjauhe, mulperit, kivettömät taaltelit, kookosmanna ja mausteet tehosekoittimeen. Sekoita tasaiseksi, tiiviiksi massaksi. Raasta omena ja lisää se pohjamassan joukkoon nesteineen sekoittaen pohjamassan tasaiseksi. Ota taikinasta n. 2 rkl kulhoon talteen omenamurun valmistusta varten. Painele pohja kakkuvuokaan piirakkapohjan tavoin muodostaen korkeat reunat ja nosta jääkaappiin täytteen valmistuksen ajaksi.

*Voit käyttää myös manteli-, kookos- ja/tai hasselpähkinäjauhoja pohjan valmistukseen.

Syksyn paras piiras
1 avokado

1 dl Foodin kookosmannaa + 1 dl vettä
2 omenaa
1 rkl psylliumkuitua
2 rkl tocoa
1 rkl lucumaa
30 g raakakaakaovoita
3 rkl hunajaa
2 rkl sitruunamehua
½ punttia sitruunamelissaa

Aloita hienontamalla kaakaovoi ja laita se vesihauteeseen sulamaan. Blendaa seuraavaksi kookosmanna ja vesi keskenään, jonka jälkeen voit lisätä blenderiin avokadon ja omenat sekä psylliumin. Sekoita tasaiseksi. Lisää seuraavaksi toco, lucuma, hunaja ja puristettu sitruunan mehu, jonka jälkeen blendaa massa jälleen tasaiseksi. Lisää viimeiseksi blenderiin sulanut kaakaovoi sekä sitruunamelissa ja sekoita. Tarkista maku! Levitä täyte yhdessä kanelitahnan kanssa piirakkapohjan päälle.

6 medjool-taatelia
1 dl vettä
1 rkl ceylonkanelia

Mittaa vesi ja laita kivettömät taatelit sekä kaneli korkeaan kulhoon ja ne surauta sauvasekoittimella tasaiseksi. Nosta 1 rkl kanelitahnaa talteen omenamurun valmistusta varten. Levitä kanelitahnaa yhdessä täytteen kanssa piirakkapohjan päälle

2 rkl pohjamassaa
1 rkl kanelitahnaa
0,5 dl mulperimarjojen murua
2 tl ceylonkanelia
kuutioitu omena

Sekoita pohjamassa, kanelitahna ja kaneli tasaiseksi seokseksi. Sekoita joukkoon mulperin murut ja kuutioitu omena. Lisää omenamuru tasaisesti täytteiden päälle. Nosta valmis piirakka jääkaappiin (4h) tai pakkaseen (n. 1h) tekeytymään.

Syksyn paras piiras
Omenat on kyllä meikäläisen suurinta herkkuja ja vähän on nyt onnistunutkin harmittaan, että tänä vuonna kotimainen sato ei oo ollu kovin hyvä. Varoittelivat vielä, että pihlajanmarjakoin vuoksi Suomessa on tänä vuonna käytetty tavallista enemmän erilaisia myrkkyjä vähäisenkin sadon suojelemiseen joten suosittelen kaikkia kotiuttamaan kaupasta omenansa luomulaatuisina – ihan varmuuden varalta.

Yksinkertaisempiakin omenareseptejä on toki luvassa, vähän maanantaiseen tyyliin 🙂 Siitä tulikin mieleeni muistuttaa teitä vielä arvonnasta johon voi osallistua vielä tänään – jos se on siis vielä tekemättä niin kipinkapin tänne kommenttia rustaamaan !

Aurinkoista syyskuuta,
<3 Aino

Seuraa blogia: Facebookissa / Bloglovinissa / Blogilistalla / Instagramissa

Aino

8 vastausta artikkeliin “Syksyn paras piiras”

  1. aah no nyt kyllä!! ihan täydellisen kuuloinen resepti ja menee ihan ehottomasti testiin. mun makuun vaikuttas olevan just sopivasti puuhaamista koska rakastan leipomista mutta oon tähän asti tehny lähinnä helppoja ja yksinkertasia raakakakkuja joiden tekeminen on ollut tavallaan turhankin helppoa, you know? että ei ehi päästä siihen leipomisfiilikseen ennen kun kakku on jo pakkasessa 😀 kiitos tästä reseptistä, kokeilen tätä mitä pikimmiten! 🙂

    • Hei Iina ja kiva kuulla, että resepti ilahdutti! Ja joo – mä todellakin tiedän sen tunteen 😀 Toisaalta tykkään simppeleistä resepteistä, mut aina välillä sitä kaipaa vähän ”hifistelyä” 🙂

  2. Mistä Suomessa saa tiikeripähkinäjauhoa? Ite olen jauhan tiikeripähkinöistä, mut jos jossain jauho valmiina, niin riennän paikalle.

  3. Heippa! Aivan ihanalta vaikuttaa tämä resepti😻 pakko laittaa testiin! Mutta kaapista puuttuu, lucuma ja toco, eikä tällä hetkellä opiskelijabudjetin takia oo oikein rahaa niitä ostaa😞 pystyykö korvaamaan jollain, tai jättää pois?

    • Pois voi toki jättää niin halutessaan, toki se vähän vaikuttaa makuun ja koostumukseen mutta sitä voi sit kompensoida muilla haluamillaan mausteilla/makeuttajilla tjsp 🙂

  4. Testattu on ja huippua oli 😛 Mulla puuttu myös lucuma ja toco, mutta ilmankin pärjäsi vallan mainiosti. Itse varioin ohjetta niin, että laitoin täytteeseen vesimäärästä osan sitruunamehua ja tuli kyllä ihanan raikas täyte 🙂 Tällä ohjeella tulee kyllä tehtyä uudelleenkin..

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 1
Tykkää jutusta