Sormet suussa

Mun meksikolainen kaveri koki sen kulttuurishokkina, mä puolestaan vapauttavana kokemuksena. Siis sormilla syömisen, jota täälläpäin harrastetaan paljonkin. Ensimmäisen kerran kun mulle tuotiin lusikan ja haarukan sijaan vesikuppi sormien kastelua varten olin hämmentynyt, mutta sulauduin nopeasti paikallisten joukkoon kasaamalla ennakkoluulottomasti riisikekoa sormieni väliin.

Ajatus voi olla monelle epämiellyttävä ja tuntua epäluontevalta, mutta mä onneksi oonkin vähän tälläinen sievästi sottainen luonnonlapsi minkä vuoksi nautin hommasta täysin. Uskokaa tai älkää, mutta sormilla syöminen antaa ruokailulle kokonaan uuden nautinnon! Se tuntuu niin oikealta ja luonnolliselta ettei se edes hämmennä, vaikka tiedän että saisin varmasti paljon oudoksuvia katseita osakseni jos ryhtyisin siihen julkisesti Helsingissä lounasaikaan.

Sormet suussa
Kun maku-, näkö-, haju- ja kuuloaistin lisäksi syömiseen tulee mukaan viides, tuntoaisti, tulee elämyksestä kokonaisvaltainen. En ehkä kuitenkaan täysin luovu lusikasta, haarukasta ja veitsestä, mutta voipi olla että kotona niiden käyttö vähentyy jatkossa. Ainakin mun laiska puoleni kiittäis tiskin vähentymisestä, hahha! 

Uteliaisuuttani myös tutkin asiaa vähän laajemmin. Mä uskon, että kaikkien aistien ollessa läsnä ruokailu on myös kokonaisuudessaan tyydyttävämpää ja nautinnollisempaa. Ja ai että sitä eläimellistä fiilistä, kun pitelee sormien välissä kananluuta ja repii lihaa hampaillaan! Tutkimusten mukaan tuntoaisti myös lähettää aivoille signaaleja, jotka stimuloi ruoansulatusnesteiden ja entsyymien tuotantoa minkä vuoksi ruoka luonnollisesti imeytyy paremmin.

Jos luulit, että sormilla syöminen on epähygienistä, voin yllätykseksi kertoa sen luulon olevan väärä. Siis puhtailla, pestyillä käsillä syöminen! Käsissä ja sormissa nimittäin on bakteereja, jotka taistelee haitallisia bakteereja vastaan minkä vuoksi sormilla syöminen on lusikkaa ja haarukkaa parempi vaihtoehto.

Viimeisenä asiana mainittakoon läsnäolo, jonka sormilla syöminen tuo mukanaan ruokailuun. Sormilla syödessä keskityt enemmän siihen mitä syöt ja kuinka paljon – kaiken lisäksi sormilla syöminen on myös hitaampaa minkä vuoksi hotkiminen on haastavaa, ellei jopa lähes mahdotonta.

Täähän alkaa kuulostaa jo siltä, että meidän pitäis luoda Suomeenkin aivan uudenlainen syömiskulttuuri, vaikka ehkä en ihan ensitreffeillä tai tärkeällä bisneslounaalla kehtais tunkea sormiani soppaan. Miltä teistä tuntuis syödä sormilla? Ajatuksenahan se voi olla vieras sillä ainakin musta tuntui ennen tänne tuloa, että se on lähinnä lasten juttu. Mut lapsethan tekeekin kaiken paljon paremmin! Rennommin ja luonnollisemmin.

<3 Aino

Seuraa blogia: Facebookissa / Bloglovinissa / Blogilistalla / Instagramissa

Lähde.

TRANSLATION: While travelling here in Asia I’ve learned a whole new way of eating that reminds me of my childhood: eating with hands. It has lots of benefits also: it makes eating more holistic experience, it helps with digestion and produces more enzymes, it protects from harmful bacteria and of course you focus more on eating while you’re using your hands. You feel the food and you enjoy it so much more! I think I really need to continue this new habit back at home.

Aino

6 vastausta artikkeliin “Sormet suussa”

  1. No mun mielipiteen tähän sormilla syömiseen voit varmaan arvata 🙂 Mites muuten maistui toi kuvan Nasi Lemak? Noi anjovikset saa mut melkein yökkäämään mutta taas kookosriisi ja ihanan tulinen chilisoosi hinkumaan takas Malesiaan 😀

  2. Haha! 😀 Pakko sanoa, että mä oon aina syöny tiettyjä ruokia sormilla kun en vaan oo jaksanu väkertää veitten ja haarukan kanssa. Esimerkkinä olkoon vaikka kanankoivet. Ne on vaan niin paljon helpompi syödä sormin.

  3. Pakko kommentoida nyt ensimmäistä kertaa! Ensinäkin sun blogi on mun top 2, enkä osaa sanoa kumpi on parempi. Katson päivittäin onko tullut uusia postauksia, onneksi yleensä on 🙂 Kirjotat just mua kiinnostavista aiheista, ja kirjotustyylikin on mahtava 🙂 Sitten varsinaiseen tekstiin liittyen. Mieki tykkään ihan hirveesti syödä sormineen, mitä mun mies pitää vähintään outona 😀 se vaan tuntuu niin luonnolliselta ja hyvältä 😀

  4. En ole ikinä ulkomailla syönyt sormilla, mutta kotona sitä harrastan aika paljon 😀 Salaatit, vihannekset ja oikeastaan kaikki kylmä ruoka on kiva syödä sormineen. Ihan parasta! Suomeen pitäisi tuoda tuota kulttuuria enemmän! 🙂

  5. Joskus on kivaa vaihtelua syödä sormin, varsinkin kana, piirakat ja semmoset jutut mitä voi käsin murtaa. Ruuan koskettelu on just ihanaa. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta