Se kamalan rakas luppakorva

Nykyään aina, kun kysyn teiltä postaustoiveita te haluatte kuulla Ismosta. Samalla toki huomaan, että kaikkia koirajutut ei kiinnosta, joten jos sä kuulut niihin niin sitten sun kannattaa jättää tämä postaus lukematta ja siirtyä suosiolla seuraavan pariin.. 😉

Ismo täyttää tässä kuussa vuoden ja on ihan uskomatonta ajatella, miten nopeasti aika on kulunut. Mietin edelleen päivittäin, miten onnekas mä oikein oonkaan kun Ismo on just mun koira. Ismo on omalla tavallaan mulle just täydellinen ja kenenkään muun on vaikea tajuta, miten rakas ja tärkeä se mulle on.

Mun sydän sulaa aina, kun se tuijottelee mua valloitavilla spanielisilmillään.

Meidän arki on aika tavallista ja mutkatonta, mitä nyt Ismo tykkäis ihan hirveästi kaikista joten remmilenkkeily tuottaa välillä päänvaivaa… Varsinkin kun muiden koirien lisäksi meidän nurkilla pyörii paljon jäniksiä, lintuja ja näin syksyisin lenteleviä lehtiä. Ja ne kaikki on nuoren spanielin mielestä ihan maailman parhaita juttuja 😉

Allekirjoittaneen hermot on siis välillä vähän koetuksella, mutta pitkäjänteisellä koulutuksella Ismokin varmasti oppii vielä hillitsemään itsensä. Ainakin toivon niin 😀Läpi kesän me ollaan oltu tosi aktiivisia ja kierrettiinkin tosi paljon näyttelyissä, joista Ismolla on nyt tuloksena kaksi ROPia, kaksi VSPtä, viisi SERTiä, neljä vara-SERTIä sekä yksi vara-SERT Ruotsista ja junnu-SERT Virosta kera Baltian Juniorivoittaja -tittelin! Te keille nuo termit on täyttä hepreaa niin voin suomentaa, että Ismo on aloittanut uransa aivan superhienosti ja oon siitä äärettömän ylpeä.

Näyttelytouhujen lisäksi ollaan vietetty paljon aikaa metässä ja harjoiteltu rodulle ominaisia metsästysjuttuja, etenkin verijälkeä. Viime viikolla käytiinkin sitten spanieleiden taipumuskokeissa, joissa arvioidaan juurikin näitä rodunomaisia käyttöominaisuuksia. Oli aivan mahtava seurata oman koiran työskentelyä ja meidän iloksi Ismo läpäisi kokeen ihan heittämällä! On se vaan niin hieno <3

Nyt syksyllä me jatketaan kesällä aloitettua agilityharrastusta. Se on niin hauska laji ja meille molemmille täyttä ”aivot narikkaan” -puuhaa! Ismo rakastaa vauhtia ja mä taas nautin, kun koiralla on hauskaa – ja kiroan mielessäni, kun en millään meinaa oppia ohjauskuvioita ja hidastan koiran suorituksia omalla osaamattomuudellani. Hahha! Ainakin nyt oon sitä mieltä, että me ei koskaan aiota kisata, mutta voihan se olla että me yllätetään vielä.. 🙂Ismon lisäksihän meillä asuu myös toinen koira, mun kämppiksen ihana Mette, joten elämää ei meidän talosta puutu 🙂 Nyt kun oon pari päivää sairastanut kotona niin on ollut ihana parannella vointiaan koirat kyljessä nukkuen – se on hauska, miten ne tajuaa että nyt ei oo kaikki kunnossa ja osaa ottaa vähän rauhallisemmin itsekkin.

Kyllä mä vaan sanon, että mun elämä ois niin paljon tylsempää ilman Ismoa ja ylipäätään tätä kaikkea kivaa, mitä se on mukanaan mun elämään tuonut. Kuten ystäviä, harrastuksia ja kivoja reissuja – joista suurin osa on onneksi vielä edessäpäin <3

Sydän sulana,
Aino


Päivittäistä inspiraatiota ja oivalluksia mun muissa kanavissa:
IG @makelaino
FB RAWinto

Aino

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 1
Tykkää jutusta