Säälittävä sinkkunainen

Luin eilen Rosa Meriläisen kolumnin Helsingin Sanomista ja se oli musta niin loistava, että mun oli pakko jakaa se kaikkialle! Nimittäin omien sinkkuvuosien aikana huomaan, että ihmisten – etenkin itseäni vanhempien – suhtautuminen sinkkuuteen on alkamassa muuttumaan. Kun yleensä sukujuhlissa omaa sinkkuuttaan on saanut selitellä niin pari viikkoa sitten eräissä kekkereissä sitä ihan fiilisteltiin! Ja ehkä kaikkein eniten sitä kuinka sinut oon sinkkuuteni kanssa ja miten paljon nautin siitä.

Ja tiiättekö, se oli aika virkistävää! Usein sitä nimittäin sitä vaan saanut yrittää todistella toisille, ettei mussa oikeasti mitään vikaa ole ”mutku ei sitä oikeaa ole vain löytynyt..”..

Monesti myös tunnutaan ajattelevan, että sinkku olisi jotenkin kykenemätön löytämään seuraa itselleen ja aina vähän väliä kaupitellaan jonkun veljeä, serkkua tai kumminkaimaa sokkotreffiseuraksi. Sekin toki on hauskaa – aina siihen asti, kunnes ”match maker” rupeaa kyselemään että mikä ihme meni vikaan, kun ei päädyttykkään yhteen.

Parisuhde on kuitenkin aika kätevä rakkauselämän muoto – joskaan ei ainut.

Musta tuo oli Rosa Meriläiseltä aivan ihanasti sanottu. Nimittäin vasten yleistä luuloa sinkkuelämän ei tarvitse olla yksinäistä ja säälittävää! Mun oma ainakin on täynnä rakkautta ja mulle rakkaita, ihania ihmisiä enkä oikeastaan edes muista omaa sinkkuuttani ennenkuin joku muu siitä huomauttaa, kohdellen kuin olisin jotenkin ”vajavainen”.

Parasta sinkkuudessa on, etten koe että mun elämästä puuttuu mitään. Kaikki ei tosin tunnu ajattelevan samoin, mutta se on heidän huolensa eikä minun. Itsenäisenä naisena nautin omasta vapaudesta ja siitä, että kesälomia miettiessäni mun ei tarvitse miettiä muita kuin itseäni. Sinkkuna eläminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että maailma pyöris oman navan ympärillä sillä aivan kuten parisuhteessa elävälläkin, myös sinkulla on elämässään paljon tärkeitä ihmisiä. Loppupeleissä sinkkuudesta säälittävän onnistuu tekemään vain yksi ihminen, ja se olet sinä itse. Vain sinä voit vaikuttaa omaan asenteeseesi ja ajatuksiisi, sekä siihen kuinka nautinnollista tai kurjaa sinkkuna eläminen sinulle on.

Veikkaisin, että juuri tyytyväisyys itseeni ja elämäntilanteeseeni tekee minusta sinkkuna epäsäälittävän. Sama laki nimittäin pätee oli sitten sinkku tai parisuhteessa: se mihin keskityt, se lisääntyy. Ja mä oon päättänyt keskittyä kaikkiin ihaniin asioihin! Samaa suosittelen myös kaikille muille, jotka haluaa saada elämästään kaiken ilon irti.

Nauttikaa, rakastakaa, hullutelkaa ja unohtakaa vaatimuslista täydellisen kumppanin ominaisuuksista. Kohdatkaa sen sijaan ihmiset ihmisenä ilman turhia odotuksia ja jättäkää pelottomasti egonne syrjään. Mitä oikeasti haluat, mikä oikeasti tuntuu just nyt hyvältä? Sen ei tarvi olla aina järkevää tai johtaa mihinkään ollakseen juuri sillä hetkellä sulle itselles merkityksellistä.

<3 Aino


Päivittäistä inspiraatiota ja oivalluksia mun muissa kanavissa:
IG @makelaino
FB RAWinto

Aino

2 vastausta artikkeliin “Säälittävä sinkkunainen”

  1. Juuri vasta oli eräät sukujuhlat, jossa aikamonetkin kyselyt sain kuulla, joko se sinä, milloin se sinä jne.
    Mutta sen verran sinuiksi olen asian kanssa jo kasvanut, että en noista enää pahemmin ota itseeni, enkä sen koomin koe tarvetta vastailla noihin kyselyihin, muuta kuin pienellä hymyllä merkiksi että kuulin kyllä sukulaisen mietteet 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 21
Tykkää jutusta