Raakavappukakku

Annoin jo aiemmin kuvamuodossa sneak-a-peakin pähkinättömästä kakusta, jonka tein ilman kookosta. Sen koostumus oli hurmaava ja makua siitä ei kyllä puuttunut! Pohjasta löytyi lakritsia, täytteestä suklaata sitruunan kera ja päältä lakritsikrokanttia.

Herahtiko vesi jo kielelle?

Makua siis kakusta kyllä löytyy, mutta makeutusta ei senkään vertaa. Siis lisättyä sellaista. Ainoastaan luonnon omia, puhtaita ja aitoja makuja minkä vuoksi kakku sopii loistavasti myös sokerikoukun kanssa kamppaileville tarjoten täyteläisiä makuelämyksiä. Kannattaa myös selata postaus loppuun, vaikkei resepti kiinnostaiskaan, sillä sieltä löytyy teille jotain todella kivaa!

Raakakakku ilman kookosta ja pähkinöitä

LAKRITSIPOHJA
5 viikunaa
2rkl lakritsirouhetta
0,5dl pellavansiemenrouhetta
+ 1,5dl sekoitus auringonkukan, pinjan ja kurpitsansiemeniä

Liota kuivia viikunoita hetki ennen valmistusta. Mittaa ainekset blenderiin ja sekoita tasaiseksi massaksi. Painele pohja vuoakaan ja nosta kylmään täytteiden valmistuksen ajaksi.

Raakakakku ilman kookosta ja pähkinöitä

 

SITRUUNAINEN SUKLAATÄYTE
70g Irish Moss -levää
70g kaakaomassaa
sitruunan mehu puristettuna
1tl psylliumia
avokado
5 taatelia
0,5dl carob-jauhetta
2 rkl tocoa
1tl soijaleisitiiniä
ripaus suolaa

Laita Irish Moss likoamaan jo edellisenä iltana runsaaseen veteen. Aloita täytteen valmistus huuhtelemalla se ja blendaamalla siitä hyytelö lisäämällä vähitellen vettä, vain tarpeellinen määrä! Hienonna myös kaakaomassa ja laita se sulamaan vesihauteeseen. Purista sitruunan mehu erilliseen lasiin ja sekoita psyllium sen joukkoon geeliytymään. Kun Irish Moss -hyytelö on valmis lisää joukkoon sitruunan mehu+psyllium, avokado, taatelit sekä kuivat aineet. Kun massa on tasainen lisää viimeisenä sula kaakaomassa ja ripaus suolaa! Maun ollessa kohdallaan kaada täyte pohjan päälle.

LAKRITSIKROKANTTI
20g kaakaomassaa
1rkl carob-jauhetta
1rkl lakritsirouhetta
1rkl lakritsirakeita
suolaa

Hienonna kaakaomassa ja sulata se vesihauteessa. Lisää joukkoon kuivat aineet ja ripaus suolaa! Halutessasi voit lisätä vielä raastettua sitruunan kuorta, jos tykkäät sitruunan ja lakritsin yhdistelmästä. Levitä krokantti haluamallasi tavalla suklaatäytteen päälle ja nosta kakku kylmään tekeytymään.

Raakakakku ilman kookosta ja pähkinöitä

Herkullista vappua!

<3 Aino

Seuraa blogia: Facebookissa / Bloglovinissa / Blogilistalla / Instagramissa

Aino

4 vastausta artikkeliin “Raakavappukakku”

  1. Kakku kuulostaa hyvälle, mutta millä soijalesitiinin voisi korvata vai voisiko sen jättää täytteestä kokonaan pois?

    • Soijalesitiini vaikuttaa koostumukseen, joten jos sen suhteen ei ole niin nuuka niin se ei oo niin oleellinen 🙂

  2. Kakku kuulostaa tosi hyvältä. Mutta mistä saa tuota levää? Ja minkälaista lakritsirouhetta ja -raetta käytit, mistä niitä saa?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 1
Tykkää jutusta