Puolimaraton, jota en tule juoksemaan

Keväällä puhkuin intoa puolimaratonista, jonka olin päättänyt juosta tulevana syksynä. Päätin, että juoksen sen ja asetin tavoitteeksi päästä maaliin kahdessa tunnissa! Olin motivoitunut ja halusin todistaa itselleni, että pystyn siihen.Mutta sitten mun silmät avautuivat. Tajusin, että juoksu on todella kuormittavaa ja raskasta, ja saa mun kropan jumiin tosi pahasti. Harjoittellessani puolikasta varten tajusin, ettei mun kroppa oo vieläkään täysin palautunut mun vanhoista vammoista ja esimerkiksi mun pohkeet ja penikat oli edelleen ”kestotukossa”, ja tilannehan luonnollisesti pahentui aina juoksemisen jälkeen.

Pohkeet ja penikat oli oikeastaan ainoat, jotka oireili kivuliaasti, mutta silti se outo tunne kropassa ei jättänyt mua rauhaan. Eikä ihme – nimittäin lantionpohjan fysioterapian yhteydessä Annakaisa huomasi, että mun toinen jalka tekee enemmän kuin toinen ja se luonnollisesti vaikutti myös mun juoksuasentoon.

Se oli ehkä se viimeinen niitti.

Vaikka kuinka haluaisinkin juosta ja päästä tavoitteeseeni, niin onko sitä järkevää tehdä rikkinäisellä keholla? Eikai kukaan lähde ajamaan satojen kilometrien matkaakaan autolla, josta meinaa pudota rengas?

Sen vuoksi mä nöyrryin ja myönsin itselleni, että nyt ei ole juoksun aika. Tavallaan oon pettynyt, mutta toisaalta tosi ylpeä itsestäni. Mun ego koki ehkä isoimman kolahduksen, sillä se olisi tietysti halunnut päästä näyttämään kaikille mistä mut on tehty! Mutta keho kiitti ja tuntuukin nyt paremmalta kuin aikoihin – ja siitä on kiittäminen myös pidempää treenilepoa ja säännöllistä hierontaa, joka on ollut kaikkea muuta kuin nautinnollista.. Nyt oonkin juoksemisen sijaan keskittynyt taas sen tasapainoon löytämiseen. Kehon huoltamiseen ja fiksusti treenaamiseen, heikkouksien vahvistamiseen. Viimeisin vamma kun ei ole edes vuoden vanha, ja koska mitään sen ihmeellisempää kuntoutusta en oo sen parantumisen eteen tehnyt, niin ei liene ihmekkään että kroppa on vähän vinksallaan..?

Tosin, parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Ja oon itsestäni niin ylpeä, että pystyin astumaan egoni yli tän asian kanssa ja tekemään sen itselle oikeasti parhaan ratkaisun.

Energistä viikkoa,
<3 Aino

PSST… Postauksen kuvat on muuten syksyn 2016 Ruskamaratonilta, toistaiseksi mun ensimmäiseltä puolikkaalta 🙂


Päivittäistä inspiraatiota ja oivalluksia mun muissa kanavissa:
IG @makelaino
FB RAWinto

Aino

2 vastausta artikkeliin “Puolimaraton, jota en tule juoksemaan”

  1. Se on kyllä hyvä kun osaa kuunnella kehoaan. Täällä kärsitään kävelystäkin kipeytyvästä jalkapohjasta, jonka syynä on kropan moninaiset jumit ja imetyshormonin aiheuttamat löysyydet luustossa/nivelissä… Eli kuntoutusta ja kehonhuoltoa täälläkin rutkasti 😊

    • No jep, se ei oo aina ihan helppoa – mutta sitäkin kannattavampaa! Ja voi vitsit, kuulostaapa inhottavalta kivulta 🙁 Onneksi kuntoutus ja kehonhuolto varmasti auttaa <3 Tsemppiä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 10
Tykkää jutusta