POWER UP! -chilibites

Tietättehän ne päivät kun pitäisi oikeasti saada jotain aikaiseksi, mutta sen sijaan tekeekin mieli tehdä kaikkea muuta? Niinä päivinähän jopa siivoaminenkin tuntuu loistavalta ajanvietteeltä. Okei mä oon outo koska oikeasti tykkään siivota ihan muutenkin, hahha! Silloin yleensä inspiraatio kukkii kauneimmillaan ja ne parhaat neronleimaukset saa alkunsa.

Ja nyt te varmaan arvaattekin miten mulle kävi, kun tiistaina istahdin alas työstämään mun kevään viimeistä esseetä (joka se on muuten vieläkin tekemättä, hehheh) – sen sijaan että oisin saanut yhtäkään lausetta wordiin ylös rupesi mun kynä saauhuamaan resepti-ideoita vihkon reunaan. Lopulta mun oli pakko antaa periksi ja antaa inspiraatiolle valta! Ja onneksi sen tein.
OLYMPUS DIGITAL CAMERAItseasiassa se esseenkirjoittamisen välttely synnytti kaksi helmeä, joista nyt esittelen ensimmäisen eli chilillä terästetyt suklaaneliöt a.k.a POWER UP! -chilibites (resepti on maidoton ja gluteeniton). Poweria chilin lisäksi leivokset saa macasta, joka on todellinen superruoka – superfoodeista ehdottomasti mun oma lemppari yhdessä rakkaan kaakaon kanssa.

Chilin ja suklaan kombo on yks mun lemppariyhdistelmistä ja onnistuinkin yhdistämään lähes täyden kympin arvoisesti ihanan intensiivisen kaakaon maun potkua antavan chilin kanssa samettiseen pehmeään koostumukseen.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

POHJA
170g kikherneitä
banaani
0,25dl sulaa kaakaovoita
2rkl kaakaojauhetta
2rkl kaakaonibs
1rkl maca
1tl jauhettua chiliä
0,5tl vaniljajauhetta
0,5tl ruususuolaa

Muussaa (käyttövalmiit, pehmeät) kikherneet ja banaani blenderillä/sauvasekoittimella tasaiseksi massaksi. Lisää joukkoon kaakaojauhe, maca sekä chili ja sekoita. Mausta massa chilillä, vaniljajauheella sekä ruususuolalla ja tarkista maku. Viimeistele taikina sekoittimalla siihen tasaisesti vesihauteessa sulatettu kaakaovoi. Aseta taikina vuokaan ja nosta pakkaseen odottamaan kuorrutteen valmistumista.

KUORRUTUS
0,25dl sulaa kaakaovoita
1rkl kaakaojauhetta
2tl riisinlesejauhetta
0,5tl jauhettua chiliä
loraus kookosnektaria (/hunajaa)

Sulata kaakaovoi miedolla lämmöllä vesihauteessa ihanan kullankeltaiseksi. Sekoita sulan kaakaovoin joukkoon kaakaojauhe ja riisinlesejauhe, jonka jälkeen mausta seos chilillä. Lisää makeutusta oman makusi mukaan niin, että maistat kuitenkin chilin potkun selvästi läpi. Levitä suklaakuorrute pohjan päälle ja nosta leivosvuoka takaisin pakkaseen kahden tunnin ajaksi, jonka jälkeen sen voi nostaa jääkaappiin herkutteluhetkeä odottamaan – tai annostella lautaselle ja lusikoida ääntä kohden, hihhi!

OLYMPUS DIGITAL CAMERARakastan leipomista, kun ainesosien kanssa voi kikkailla niin että saa maun juuri haluamansa kaltaiseksi, mutta sen lisäksi myös ne ravinteelliset vaikutukset kohdilleen! Herkullisen maun lisäksi  nimittäin chilin, kaakaon sekä macan yhdistelmä onkin aikamoinen virtapommi (sekä tehokas aineenvaihdunnan buustaaja, hehhe) ja aion ehdottomasti kantaa näitä herkkuja mukaan kirjastolle, jotta saan pidettyä vireystason koholla koko opiskelupäivän ajan – kun nauttii kunnon palasen päiväkahvin kylkiäisenä niin kone kyllä hyrrää moitteetta iltaan saakka, sen lupaan!

OLYMPUS DIGITAL CAMERASaan myös kiittää mun yhteistyökumppania tästä viimeaikaisesta herkkujenideointi-inspiraatiosta sillä superlaadukkaat raaka-aineet, joista nääkin syntisen hyvät chilibitesit suurimmaksi osaksi syntyi, eli kaakaovoi, kaakaojauhe, kaakaorouhe, maca ja toco on kotoisin GreenStreet:iltä 😉 Perinteisiä suklaajuttujahan mä alkuperää paljon ideoinkin näiden raaka-aineiden ympärille, mutta kuten huomata saattaa niin tää mun inspiraatio on lähtenyt vähän rönsyilemään uusille taajuuksille – ja sehän on vaan ihana asia!

Arvatkaa vaan muuten mitä aion tehdä kun tää postaus on valmis? Se alkaa s:llä ja loppuu uklaaseen. Niin ja sen edessä saattaa olla joku r:llä alkava sana, hihhi.OLYMPUS DIGITAL CAMERANyt mun kahvikuppi on tyhjä, välipala-bitesit on nautiskeltu ja postauskin ois valmis… Ulkona paistaa aurinko ja mussa on virtaa ku pienessä kylässä – kuinka epäreilulta tuntuu ajatus esseen kirjoittamisesta neljän seinän sisällä? Niin epäreilulta että taidan jättää sen vuorokauden viimeisten tuntien murheeksi, hahha! 

Miten te muut maltatte näillä ilmoilla istua kirjastossa lukemassa pääsykokeisiin? Mulla nimittäin ens viikon jälkeen loppuu velvollisuuden siihen tahtiin, että munkin pitäis alkaa motivoitumaan loppukevään kirjastonörtteilyyn.. a-p-u-a! 

Lämpöä ja aurinkoa!
<3 Aino

 

Aino

15 vastausta artikkeliin “POWER UP! -chilibites”

  1. Sun blogista tulee mulle seuraavien viikkojen aikana entistä tärkeämpi, sillä aloitan huomenna 40 päivän sokerittomuuden. Eipä kyllä peloita haasteen aloittaminen, kun tällasia ohjeita löytyy täältä sun blogista! 😀

    http://essisdrom.blogspot.fi/

    • Juu mä just luinkin sun blogista sun tulevasta proggiksesta! Ihanaa olla avuksi, hihhi 😀

  2. Tätä on PAKKO kokeilla! Vaikka mulla ei noita kaikkia huiseja superfoodeja (vielä) ookaan. Vai luuletko et ne on kaikki tarpeellisia? Ei välttämättä mun budjettiin enää mahdu macat ja nibsit 😀

    • Hihhihi ehdottomasti testiin vaan! Hmm no nibsit voi kyllä jättää halutessaan pois, mutta maca on aikalailla toinen reseptin sydämistä sen vaikutusten vuoksi.. toki sen voi korvata esimerkiksi tocolla, mutta sitten kannattaa muistaa että vaikutus energiatasoihin ei ehkä oo niin säväyttävä mitä macan kanssa 😉 Hihhi!

  3. Ei me enää jaksetakaan! Terveisin 6päivää viikossa tammikuun alusta kolmatta kertaa lääkikseen. Veto on veks!

    Tsemppiä jykylään, opiskelin liikunnalla aikanaan…:)

    • Ounou…! Pieni tsemppi nyt päälle – enää on loppurutistus jäljellä! Viikonloppu (tai wappu..?) rennosti ja akkujen latailua, niin josko sen jälkeen jaksais taas? 🙂

      Ja kiitos Elina sekä tsempit takas sinnekkinpäin! We can do this!! 🙂

    • Nam!!! 😀 Mä just eilen vedin viimeiset bitesit ja nyt jo tekis mieli lisää…hihhi.

  4. Hei! Minkä kokoiseen vuokaan teit nämä leivokset? Ajattelin kokeilla vappuna, tai viikonloppuna näitä! 🙂 Sitten kysyisin tuosta Macasta, että millä annoksella aloitit sen käytön? Itse aloitin neljä päivää sitten t-lusikallisella/pv (alkuun reilu lusikallinen, tänään hieman vajaa) ja vatsa reagoi aika ikävästi :/ Kauheasti turvottaa ja eilen oli aika kipeäkin. En keksi mistä muusta johtuisi, kun olen syönyt ihan tavallisesti macaa lukuunottamatta. Luin jostain, että se olisi hellempi vatsalle, jos sen sekoittaa kuumaan. Ajattelin kokeilla esim. aamukahviin ja tänään laitoin iltapäiväpuuroon, koska en haluaisi lopettaa käyttöä, jos oireet menevätkin ohitse.

    • 15cm x 15cm vuokaan 🙂 Kokeile ihmeessä, on ihan superhyviä! Macaa aloitin käyttämään 1tl annoksella. Vatsaoireet toki helpottaa, mutta kannattaa käyttää sellaista macaa jonka tärkkelys on esipilkottu niin vatsa ei reagoi siihen inhottavasti:) Ehdottomasti kannattaa jatkaa käyttöä sillä se on oikeasti ihan ihmeellinen aine..! Taas tänään sain kommenttia koulukavereilta, kuinka olin ku eri ihminen macashotin jälkeen…hahha:D

    • Harmi, kun en ostohetkellä tiennyt, että niitäkin on erilaisia! Ostin tuollaista ”tavallista” Foodin macaa. Eilen ja tänään sekoittelin macan puuroon ja tuntuu, että oireet on vähän pienemmät näin. Näiden herkkukakkujen tekoa taidan kuitenkin siirtää, kunnes vatsa on tuohon macaan tottunut, ettei vappu mene kärvistellessä. Olin jo kuitenkin asennoitunut siihen, että saan vappuna syödä jotain suklaista, niin joku korvaava resepti pitää kyllä löytää! 😀

    • Tekaisin näitä eilen, kun olin viikon verran totutellut vatsaani tuohon macaan. Mausta kertonee se, että söin yhdellä kertaa puolet koko satsista 😀 Lisäksi olen herkutellut viikonloppuna mm. raakasuklaalla ja tuoreilla marjoilla (yllättävän maukkaita mansikoita ja karhunvatukoita, vaikkeivat kotimaisia olekaan!). Järkeilin, että kun liikuntaa on tullut paljon viikonlopulle, niin tankkausta tarvitaan (ja siihen kuuluu myös maapähkinävoi suoraan purkista) 😀 Terveelliset herkut on kyllä parhautta! Normileivonnasta en ole oikein koskaan kauhena innostunut, mutta nyt raakajälkkäreiden ja muiden terveellisten herkkujen myötä keittiö on kovassa käytössä.

    • Hihhihhi! Siis noi on niin superhyviä 😀 Ja jaan kyllä sun ajatukset ihan täysin niin raakaleivonnasta kuin tankkauksestakin – ja terveellinen herkutteluhan on siis elämän suola, niin ihanaa kun voi hyvällä omallatunnolla nautiskella mielin määrin 😉

  5. Tein eilen! Jes! Pelkästään tocon jätin pois, onnistui hyvin! Tosin ulkonäöllisesti häviävät näille sun, mutta makuhan on pääasia! Ajattelin ensi kerralla laittaa myös tuoretta chiliä sekaan, niin saa superpaljon potkua, omnomnom! Tosi kiva, että sulla on näitä raakaruoka-juttuja, tulen kokeilemaan muitakin! 🙂

    • Ihanaa! Tuore chili varmasti toimii myös 😉 Ajattelin itse ehkä kokeilla sellasta suklaakakkua, johon laittaisin pohjaan tuoretta chiliä – vois olla aika vekkuli, hihhi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta