Pittatryffelit

Kun aloitin pittailun joulukuun alussa, tuntui yks asia isommalta kuin muut. Raakasuklaasta luopuminen. Todellisena suklaafanaatikkona ja addiktina ero tuntui raskaalta, varsinkin suklaan kulta-aikaan. Välillä musta tuntuikin, että tuun kiukkuisena suklaanitkuissani pilaamaan koko meidän perheen joulun. Mutta ei, katastrofilta onneksi vältyttiin seuraavan hittireseptin ansiosta.Keho, mieli & elämäntavat

PITTATRYFFELIT
2 dl kookosmannaa
12 tuoretta taatelia
5 rkl carob-jauhetta

2 rkl gojimarjoja
2 rkl mulperimarjoja
1 tl kardemummaa

Poista taateleista kivet ja laita ne kookosmannan kanssa mortteliin. Työstä massasta tasainen, hienontaen ja sekoittaen hellävaraisesti. Jatka sekoittamista ja sisää joukkoon carob-jauhe sekä ripaus suolaa. Kun tryffelimassa on valmis, pyörittele siitä sopivan suupalan kokoisia kuulia. Halutessasi voit pyörittää tryffelit vielä hienonnetuista goji- ja mulperimarjoista sekä kardemummasta tehdyssä crumblessa, jonka jälkeen tryffelit on hyvä nostaa jääkaappiin (n. tunti)/pakastimeen (n. 15min) tekeytymään.

Tryffelit oli ihan superherkullisia, mutta se ei oo suinkaan ainoa syy miksi oon reseptistä niin ylpeä! Makeannälkäisen pitan on nimittäin aika haastava herkutella, ainakaan itselleni tutuilla raakaherkuilla, sillä juurikin raakasuklaa ja pähkinät – eli monien reseptien perus raaka-aineet – ovat kiellettyjen listalla. Onneksi vaihtoehtoja löytyy ja onneksi on kookosmanna! Toivonkin, että nää pittatryffelit tulee pelastamaan monen muunkin herkkusuun päiviä 🙂

Toki tryffelit on ihania ja maistuu jokaiselle ihan kehotyypistä riippumatta! Onhan ne toki myös maidottomia, gluteenittomia, sokerittomia ja vieläpä vegaaneja eli loistava (sekä helppo!) tarjottava vaikkapa Loppiaisen kahvipöytään.

<3 Aino

Seuraa blogia: Facebookissa / Bloglovinissa  / Instagramissa

Aino

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta