Pienestä onnellinen

Ensin musta tuntui, että en oo koko viikolla tehnyt mitään. Aivan kuin aika ois vaan valunut mun edestä koulujuttuja tehden, töissä ahertaen ja kavereiden kanssa naureskellen. Sitten laitoin ne vaaleanpunaiset lasit päähän ja aloin miettimään kulunutta viikkoa tarkemmin.. ja sehän olikin kaikessa normaaliudessaan kaikinpuolin erittäin antoisa!

Ei sitä oikeasti tarvi mitään spektaakkelimaisen hienoa, että tavallisesta päivästäkin tulee supermukava, eihän? 😉OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERATiistaina mulla oli ensimmäistä kertaa yli kuukauteen aikaa käydä boxaamassa. Se tunne, kun pääsi purkamaan kaikki paineet säkkiin ja antamaan itsestään kaikki mehut irti, oli niin huumaava – kaikkensa antaneena oli ihana painua kotiin hymy naaman koristeena 😀

Keskiviikko oli onnistumisten päivä! Olin salilla tekemässä liikkuvuustreeniä ja loppuun harjoittelin vielä käsilläseisontaa, kärrynpyöriä ja kuperkeikkoja yli kuukauden tauon jälkeen. Ja käsilläseisonta sujui kuin tanssi! Verrattuna siis syyskuun lähtötasoon, krrmhhhmr. Eikä siinä vielä kaikki – erehdyin nimittäin kertomaan kaverille mun haaveista ja peloista boxihyppyjä kohtaan.. Sitä seuras se, että kaveri ei luovuttanut ennenkuin hyppäsin mun polven korkuiselle tasolle. Ensin pelotti ihan pirusti ja olin varma että en onnistu, mutta heti toisella ponnistuksella mä pääsin siihen päälle! 

Torstaina oli mulle tosi jännä päivä ja kärsin jopa vähän ramppikuumeesta. Mä nimittäin vedin mun Sandbell -demo-tunnin, jonka valmisteluun en ollut kerennyt panostamaan niin paljon mitä oisin tahtonut. Tunti meni kuitenkin putkeen, kaikki toimi hyvin ja mikä parasta – sain kannustavaa palautetta ja rakentavaa kritiikkiä, mistä itsevarmuus ohjaamiseen nousi entisestään ja ne omat kehittämiskohdat nousi selvemmin esille! 😀

Eilen koulussa oli sitten vuorossa lentopalloa! Tunnilla oli tosin huimat kaksi osallistujaa, kun muut oli harjoittelemassa lisenssikokeeseen. Tunnilla osoitin taas itselleni sen, kuinka kehittyä voi ainoastaan yrittämällä rohkeasti. Vihdoin monien toistojen kautta se oikea tekniikka löytyi kuin löytyikin ja hommasta tuli oikeasti hauskaa! Muistona on mustelmilla koristeltu turvonnut ranne, mutta hei – ei kipuu ei hyötyy  😉 – nyt ainakin sujuu niin hiha- kuin sormilyönnit että syöttökin 😀

Torstain onnistunut demo-tunti johti siihen, että nyt mä tässä valmistaudun mun ensimmäiseen varsinaiseen SandBell -tunnin ohjaukseen 😀 KYLLÄ VAAN! Minä – entinen krapulahirviö, entinen ryhmäliikunnanvihaaja – olen nyt virallisesti ansainnut jumppapirkon tittelin 😉 Hahhaaa, mites tässä näin pääsi käymään? Uskomalla omiin unelmiin ja antamalla itsestään parhaansa, olemalla nöyrä ja valmis oppimaan uutta kaikesta kokemastaan.

Ihanaa viikonloppua! Uskokaa unelmiinne ja älkääkä luovuttako, koskaan. 

<3 Aino

PS. Ystävänpäiväkin on jo ihan nurkan takana – yks vuoden ihanimmista päivistä! Mä aloitin jo eilen herkkuvalmistelut ihanien hemmottelua varten, hihhii.

Aino

8 vastausta artikkeliin “Pienestä onnellinen”

    • Mansikkakarkkeja in the making <3 Reseptiä tulossa, ehkä jopa jo huomenna!

  1. Pienistä asioista ne onnentunteet tulevat. Ihanista hetkistä se viikko täytyy, kun löytää ne helmet sieltä arjen keskeltä.

    • Nimenomaan! Joku fiksu joskus sanoikin jotenkin näin, että elämä tapahtuu silloin kun odotat jotain tapahtuvan.. hah :D!

    • Kiitti Essi! Meni kyllä ihan tosi hyvin – ainakin mulla oli kivaa ja jumppareille tuli hiki ;D

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta