Parasta Helsingissä

Vietin viime viikon lähes täysin Helsingissä, mun entisessä kotikaupungissa, josta muutin lähes vuosi sitten pois. Silloin ajatus tuntui hassulta, samaan aikaan vähän haikealta ja silti todella jännittävältä, ja vaikka vuoden sisällä onkin ollut jos jonkinmoisia kasvukipuja niin enää en kaipaa Helsinkiin takaisin.

Se ei silti tarkoita sitä, ettenkö kaipaisi siellä asuvia ystäviäni.

Kulunut viikko kului aika samaan tapaan kuin koko elämäni Helsingissä: aamusta iltaan paikasta toiseen juosten. Mun arki oli eloisaa, mutten oikein osannut elää hetkessä ja olla läsnä, vaan sitä piti harjoittaa tietoisesti – se onneksi on historiaa, sillä Jyväskylä on opettanut mulle sen taidon tehnyt elämästä entistä nautinnollisempaa.

Kerkesin Helsinkivisiitilläni tehdä yhtä sun toista, ja ajattelinkin listata näin ”turistinäkökulmasta” omasta kokemuksestani mikä just nyt on Helsingissä parasta:

× Kaupungin parhaan vihersmoothien ykkössijan jakaa Silvoplee ja Roots Helsinki – en osaa päättää kumpi oli parempi, joten käykää testaamassa ja päättäkää itse! Yksikään keskutassa nautittu yksilö ei vetäny vertoja näille kahdelle.

× Tunnelmaltaan ja ruokalistaltaan houkuttelevin lounasmesta on NA’AM Kitchen, joka löytyy Iso Robalta. Niin ja asiakaspalvelukin oli ihan loistoa!

× Aurinko. AURINKO! Voi että kuinka ihanan kevätfiiliksen se toi – sen lämmössä olisin voinut kiertää Töölönlahden vaikka viis kertaa ympäri kyllästymättä.

× Kruunuhaasta löytyy edelleen mun makuun maailman paras jooga, jonka voimaannuttavaa vaikutusta en edes osaa pukea sanoiksi. Vaikka kuinka kiireisena, ahdistuneena, yliaktiivisena ja rauhattomana sinne menisin on kotimatkalla olo aina rauhallisen seesteinen – ja seuraavan yön nukun kuin tukki 😉

× Kaikesta kivasta huolimatta kirkkaan ykkössijan ”Helsingin parhaat” -kategoriassa vie mun ystävät. Tyypit, joiden seurassa saan sanoa kaikki hulluimmatkin unelmani ääneen ja jotka tukee mua täysin jokaisen unelman tavoittelussa – olipa ne kuinka isoja ja pieniä tahansa. Olinpa mä kuinka hullu tahansa. Sellainen pyyteetön vuorovaikutus, se on arvokkaampaa kuin mikään muu <3

Tälläisen viikon jälkeen maanantai tuntuikin tänään jotenkin paljon kevyemmältä! Ja mulla on vahva tunne, että tää fiilis vaan paranee kevättä kohden.. eikä asiaa yhtään vähennä se, että kolmen päivän päästä oon jo matkalla kohti uusia seikkailuja 😉

Ihanaa uutta viikoa kaikille,

Seuraa blogia: Facebookissa / Bloglovinissa / Instagramissa

Aino

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 2
Tykkää jutusta