Paras lahja itselle

Hups, se ois taas perjantai!

Myönnettäköön, että viikko on taas sujahtanut ohi ihan huomaamatta. Kotia oon saanut laitettua vähän pala palalta kuntoon päivittäin, mutta loppupeleissä hyvin vähän. Tälläkin hetkellä makoilen olohuoneen matolla postausta kirjotellen, koska mun työpiste on vieläkin täynnä muuton jäliltä omia paikkojaaan etsiviä purnukoita enkä oo vielä saanut ostettua sohvaa tai muutakaan löhölinnaa, johon voisi rennosti rojahtaa läppäri sylissä.

Mutta ei se mitään – tässä lattialla on tosi hyvä olla ja matto on ainakin ihanan lämmin ja pehmeä.

Vaikka kiirettä onkin pitänyt niin silti oon nukkunu yöni kuin tukki. Paremmin kuin vuosiin. Kiire ei nimittäin oo ainakaan tässä tapauksessa ollu yhtään huono asia: oon nähnyt niitä ihmisiä joiden kanssa oonkin halunnut viettää aikaa, oon tehnyt töitä joista nautin, liikkunut tavalla joka on tuntunut hyvältä ja ottanut rennosti sillon, kun se on tuntunut hyvältä.

Oon onnekas sillä kertaakaan ei oo tuntunut siltä, että jotain ”pitäisi” tehdä tai olisi pakko. Itseasiassa oon hetkittäin havahtunut hymyileväni hölmösti itsekseni, kun oon miettinyt kuinka kivasti kaikki nyt onkaan – elämä on pullollaan asioita, joista saan olla kiitollinen.

Tänäänkin aamulla treffasin blogin lukijaa arvontalahjan merkeissä ja ette usko mikä yllätys mua odotti! Nimittäin mäkin sain ihanan lahjan – pussillisen luonnon omia herkkuja, kuten kuivattua inkivääriä ja minibanaaneja. Olin niin otettu <3 Kiitos Birgitta!

Mä koen, että avaintekijöitä onneen onkin omien resurssien hahmottaminen ja prioriteettien asettaminen. Mitä mä itse haluan, mikä musta tuntuu hyvältä? Monesti nimittäin asioita tehdään tottumuksesta tai sen vuoksi, että joku muu toivoo niin tehtävän. Ja joskus saattaa huomata hukanneensa itsensä täysin. Asioiden ei tarvi sujua helposti, mutta se niiden eteen näkemän vaivan täytyy olla sen arvoista ja tahto siihen täytyy tulla itsestä.

Alkusyksystä sain mahdollisuuden käydä läpi Oman Elämäni Inventaarion, jonka kautta opin itse paljon nykyisestä minästäni. Opin priorisoimaan omaa ajankäyttöäni sekä luopumaan sellaisista asioista, jotka ei ehkä tuonu mulle yhtälailla iloa kuin ennen ja vastapainoksi taas lisäämään enemmän niitä juttuja, jotka tänä päivänä tekee mut entistä onnellisemmaksi.

Tajusin, että jotkut hyvältä tuntuneet asiat ei enää antanut mulle iloa ollenkaan ja tein joitain juttuja täysin vääristä syistä.

Oman elämäni inventaario on kuuden viikon mittainen verkkopohjainen hyvinvointihaaste, jonka aikana tulet tarkastelemaan ja kartoittamaan elämääsi ja hyvinvointiasi valmennuksellisten ja voimaannuttavien kysymysten avulla. Viiden ensimmäisen haasteviikon aikana pohdit elämääsi näistä eri näkökulmista: fyysinen hyvinvointi, ihmissuhteet, työ ja talous, suhde itseen ja henkinen hyvinvointi. Viimeisellä haasteviikolla viikolla keräät yhteen tehtyjä oivalluksia ja teet innostavia suunnitelmia tulevaisuuttasi varten!

Itse sain syksyllä paljon iloa haasteesta ja sen antamat opit kulkee mulla vieläkin mukana päivittäin, auttaen ymmärtämään itteäni ja omia motiveejani sekä käytöstä paremmin päivä päivältä. Ilokseni voinkin kertoa, että Oman Elämäni Inventaario starttaa taas ensi maanantaina 10.11! Hintaa kurssilla on 32,50€ (sis alv. 24%) ja verkkoportaali haasteeseen aukeaa jo tänään perjantaina 🙂 Kaikille halukkaille suosittelen lämpimästi ilmottautumista mukaan TÄSTÄ. sillä voiko itselleen isompaa palvelusta tehdä kuin tutustua itseensä paremmin? 🙂 Ilmottautuminen mukaan onnistuu aina sunnuntaihin 16.11 saakka.

<3 Aino

Yhteistyössä Oman Elämäni Inventaarion kanssa.

Aino

2 vastausta artikkeliin “Paras lahja itselle”

  1. Katselin edellisen postauksen kuvia ja ajattelin, että ihana, kun on noin hyvin tilaa jumpata kotona! 🙂 Kiitos teestä, ihania makuja!

    • Hihhi eikö ookkin! En mä mitään huonekaluja taida tarvitakkaan 😉
      Kiva että maistui! Ja kiitos herkuista <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta