Paras joulurutiini

Kaikki alkoi kolme vuotta sitten, kun onnistuin vahingossa unohtamaan puhelimeni laturin hotelliin juuri joulun alla ja samana päivänä hotelli sulki ovensa joulun ajaksi.. Tietysti olin silloin (ja muuten edelleen!) perheestäni ainut iPhonen -omistaja, joten tajutessani asian akun uhkaavasti lähestyessä loppuaan mulle iski pieni paniikki.

Apua! En saisi laturia hotellista seuraavaan neljään päivään eikä puhelimen akku kestäisi mitenkään siihen asti, vaikka kuinka yrittäisin parhaani. Hetken hermoilujani katseltuaan isi reilusti tarjoutui käymään kaupungilla ylimääräisen mutkan ja hakemassa mulle laturin, mutta päättäväisesti kieltäydyin tarjouksesta.

Joulu

Ajatus neljästä päivästä ilman puhelinta, täysin irti netissä pyörivästä maailmasta tuntui samaan aikaan ahdistavalta ja kiehtovalta. Ajatus ”mistä kaikesta jäänkään paitsi” korvaantui pian onnen tunteesta, kun tajusin kuinka paljon enemmän mä tulisin kokemaan jos olisin läsnä hetkessä puhelimen näpräämisen sijaan.

Se joulu oli onnellinen, rentouttava ja disconnect -aika niin antoisaa, että oon vuosi vuodelta päättänyt jatkaa perinnettä. Niinpä tänään illalla, kun saavun vanhempieni luokse joulun viettoon, aion sammuttaa puhelimen ja laittaa sen päälle sitten kun hyvältä tuntuu.

Tänäkin jouluna aion olla läsnä. Viettää aikaa perheen ja läheisten kanssa, rentoutua, käydä avannossa!, lukea kirjoja, pitää Disney -maratonin, syödä hyvin, nautiskella viiniä raakasuklaan ja juustojen kera, ulkoilla, nukkua päiväunia ja rakastaa.

Joulunaika

Ja mä suosittelen kaikille samaa <3 Kokemus on vapauttava ja mä koen, että tälläisenä internetin valtakautena jokaiselle tekee hyvää olla hetki aivan kuin sitä ei olisikaan.

Allekirjoitus

Seuraa blogia: Facebookissa / Bloglovinissa / Instagramissa

Aino

Yksi vastaus artikkeliin “Paras joulurutiini”

  1. Ihana sinä! Muistan tuon laturisekoilun, kun kerroit siitä Bilbaossa. Mutta siitä syntyikin vallan ihana tapa, josta pitäisi jokaisen ottaa mallia!

    Mitä kauneinta, rauhallisinta ja leppoisinta joulua sulle ja sun läheisillesi! <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *