Paljon inspiraatiota lauantaista

Lauantait on yleensä yks mun viikon lempparipäivistä ja eilen se oli kyllä erityisen mieluinen!Lauantai-aamut on jo itsessään ihania, kun saa rauhassa kokkailla vähän spesiaalimman aamupalan itselleen 🙂 Tykkään kyllä arkiaamuina astella valmiiseen aamupalapöytään, mutta viikonloppuisin on ihana aina nautiskella ja herkutella oikein kunnolla ja yksinkertaisetkin jutut tuntuu jo ihan luksukselta.

Tein jo perjantai-iltana valmiiksi superhyviä kaurakeksejä, jotka sitten nautiskelin aamupalaksi raejuuston kera, joista osan voitelin kookosöljyllä ja osan maapähkinävoilla. Hyvän tankkauksen viimeisteli rahka marjojen kera, nam! Hyvä startti päivään 😉Aamupalan jälkeen kävin suorittamassa päivän velvollisuudet eli vetämässä asiakkaalle treenin ja heti perään oman pakara-rääkin. Sen jälkeen olikin sitten tiedossa loppuilta ihanaa hömppäilyä 😉 

Ensiksi suunnistin Indiedaysin Inspiration Bloggers Day -päivätapahtumaan. Paikalle olikin kokoontunut paljon bloggaajia nautiskelemaan hyvistä tarjoilusta sekä inspiroivasta seurasta. Tuo ufomainen härveli ihastutti mut täysin – kuka tietää mikä se on? 😉 Meillä bloggaajilla oli myös mahdollisuus tarttua erilaisiin haasteisiin, joista itsekin otin osaa yhteen – siitä tulette kuulemaan sitten myöhemmin lisää!Illalla olikin sitten aika laittautua nätiksi, pukea mekko päälle ja laittaa korot jalkaan! Mun blogihan oli siis ehdolla Indiedaysin Inspiration Blog Awardseissa RUOKA -kategoriassa ja sijoittui TOP10 joukkoon – ihan mahtavaa!

Toinen ja kolmas sija kyseisessä sarjassa meni fitness/terveyslinjaa edustaville blogeille mikä on musta aivan huikea juttu. Ihanaa, että terveellinen ruoka ja reseptit innostaa ihmisiä – paljon onnea vaan sekä Venlalle että Kaisalle! 😀 Tarjoilut oli kyllä kohdillaan! Huonona bloggaajana ei kovin hirveästi tullu kuvailtua, mutta voin tunnustaa että pidin kyllä omalta osaltani huolen tarjoilupöytien tyhjentämisestä 😀 Ihania salaatteja, herkullisia pikkusuolaisia ja supermakeita karpalobrownieita, jotka suli suuhun kuin itsestään.inspiration8Ja mikä parasta, sain viettää illan huippuseurassa eli yhdessä Emilian kanssa! <3 Vaikka treffattiin jo aiemmin päivällä blogitapahtumassa niin juttua riitti kyllä pitkälle iltaa. Se on hassua kuinka musta tuntuu, että oltais tunnettu vaikka kuinka kauan sillä todellisuudessahan me ollaan nähty vain kerran aikasemmin – hahha! Hyvien tyyppien kans on vaan niin helppo tulla juttuun, hihhi 🙂

Samanlaisen fiiliksen sain kyllä ihanasta Senjastakin, jonka tapasin eilen ihan ekaa kertaa 🙂 Ihana, ihana tyttö! Samankaltaisten ihmisten löytäminen on kyllä yksi bloggaamisen parasta antia enkä vois olla onnellisempi kaikista niistä ihmisistä, jotka bloggaaminen on mun elämääni tuonut.

Kaikenkaikkiaan oli ihan mahtava päivä ja tyytyväisenä kömmin illalla omaan sänkyyni. Mikäs sen ihanampaa kuin viettää päivä ihanien ihmisten ympäröimänä, tutustua uusiin tyyppeihin, vaihtaa ajatuksia samanhenkisten ihmisten kanssa ja nauraa vatsalihaksensa kipeiksi? 😀

Ei siis mikään ihme, että tänään on ollu hymy herkässä 🙂 <3 Ihanaa sunnuntai-iltaa teillekkin!

Aino

12 vastausta artikkeliin “Paljon inspiraatiota lauantaista”

  1. oii olet ihana <3 mulla jäi kanssa niin positiivinen fiilis kyllä eilisestä! oli ihan huippuhauskaa tavata kaikkia ja varsinkia sua ja marissaa, mun kahta lemppari "treenibloggaajaa" 😉 joskus kyllä mennään sinne factoryn salaateille vielä hihi 😉 toivottavasti sulla oli tänään hyvä fiilis töissä ja jaksoit painaa ;p itellä vähän heiveröinen olotila vieläkin, ei oo keho niin tottunut viiniin kuin joskus ennen 😉 no onneksi tää ilta menee rennosti ja rattoisasti tän cloettan giftbackin kanssa…..
    ps. mul on blogissa meistä yks yhteiskuvakin!! =)))

    • Kiitos samoin ihanuus! <3 Oli niin ihana tavata ja ehdottomasti mennään sinne salaateille, hehhe! 😀
      Toivottavasti teillä oli huippu loppuilta eilen! Ois ollu kyllä huippu, jos ois voinu tulla mukaan 🙂 Mut hitsi kun välillä on vaan pakko olla niin ärsyttävän järkevä.. Se Cloettan giftback pelasti myös mun duunipäivän - ihan parasta 😀 Toivottavasti se paransi sun oloa yhtä paljon mitä se anto energiaa mun työpäivään, hihi!

  2. Voihan harmi, ehdin varmaan juuri ennen sua kipitellä pois tapahtumasta eilen. Olispa ollut kiva törmätä!! 🙂 Senjan ehdin tavata ja jäi kyllä niin positiivinen fiilis. Ehkä mekin pian jossain törmätään?! 😉

    • Mä harmittelin ihan samaa, kun Senja kertoi että olitte nähny päivällä! Ja toivottavasti törmätään – ja pian! Senhän vois vaikka itsekin järjestää jos ei muuten? Hih 😉

    • No niinpä voisi! Brunssia tai jotain muuta kivaa. Veikkaan, että Senjakin olis tässä ideassa mukana 🙂
      ihanaa viikonalkua!! <3

  3. Ihana Aino<3 Oli kyllä tosi huippua nähä eilen ja oli kokonaisuudessaan tosi mukava päivä! Harmi ettei sitten tullut lähdettyä juhlimaan, mutta toisaalta nukahdin kyllä samantien kun pääsin sänkyyn 😀 Pitää jättää se biletys ens kerralle ;)<3

    • Joo hei kuule tervetuloa uudemman kerran visiitille! Lupaan, et sitte mulla ei oo ikäviä duunivelvotteita estämässä meitä, hahha ;D Kyllä myö vielä keritään<3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta