Pahamaineinen paasto

Kuten jo aiemminkin kerroin aloitin maaliskuuni viikon paastolla eli viikkoon en syönyt mitään. Se oli ihan mahtavaa ja oon paastoamisesta aivan superinnoissani! Saksassahan toimii useita paastoklinikoita ja mulle olis aivan unelmien täyttymys päästä sellaiseen töihin vielä joskus. Osa teistä varmaan pitää mua aivan hulluna enkä mä kyllä entisenä skeptikkona ihmettele sitä yhtään – nykypäivän kulttuurissa syömättä oleminen on vieras käsite, vaikka elimistölle se onkin täysin luonnollinen, terveyttä edistävä tila.

Paastossa kyse ei ole pelkästään kehon puhdistautuminen tai ”kevätsiivouksesta” eikä todellakaan mistään laihdutuskeinosta, vaan kokonaisvaltaisesta elpymisestä. Kuulostaapa hihhulilta.. tiedän. Toki suurin osa paaston positiivisista vaikutuksista johtuu juurikin eliminaation eli ylimääräisen kuonan poistumisen vaikutuksesta, joka on nykypäivänä useimmilla meistä puutteellista – ruokaa syödään paljon, niin paljon ettei sitä edes ehditä imeyttämään jolloin sekin jää ylimääräksi elimistöön. Joko keräytyen näkyväksi rasvakudokseksi tai esimerkiksi jätekuonaksi verenkiertoon.

Paasto
Paaston aikana siis ruoansulatukseen keskittyvä energia keskittyy kuona-aineiden poistoon ja elimistön parantamiseen samalla lepuuttaen ruoansulatuselimistöä, aineenvaihduntaa ja hermoston työskentelyä. Jopa viikon paastolla voi huomata näkyviä muutoksia ihon kautta – kuinka se muuttuu hehkeämmäksi, kirkkaammaksi ja kuultavammaksi! Puhtaasti siitä syystä, että elimistö puhdistuu ja sillä on enemmän energiaa hoitaa myös ”hyödyttömämpiä” elimiä kuten ihoa.

Toki viikon aikana naamaan myös saattaa nousta muutama paastofinni, mutta niistä kannattaa iloita – se nimittäin tarkoittaa sitä, että paasto toimii 😉

Syömättä olemista ei kannata pelätä sillä lyhyet ajat on täysin turvallisia. Elimistö on nimittäin fiksu ja hyödyntää ensimmäisenä kaiken hyödyttömän jäte- ja kudosmassan energiaksi. Aivot, hermot ja sisäelimet selviävät jopa kuukauden paastosta! Paaston aikana satogeneesis eli itseparannus siis tehostuu, jolloin elimistöllä on mahdollisuus palauttaa itsensä luonnolliseen tilaan. Erään Neuvostoliitossa tehdyn tutkimuksen tuloksena 80% mielisairaista parantuivat psyykkisestä sairaudestaan kolmen viikon vesipaaston aikana! Kroonisten ja elämäntapojen aiheuttamien sairauksien paraneminen on tietysti hyvin ymmärrettävää kun tajuaa paaston fysiologian, mutta ainakin mulle tuli vähän yllärinä se kuinka voimakkaasti paastolla voi vaikuttaa myös mielenterveydellisiin ongelmiin.

Viikon paaston aikana siis mitään vahinkoa ei kenellekkään onnistu tapahtumaan. Kaikille se ei vaan välttämättä ole yhtä helppoa sillä yksittäiset tekijät kuten elimistön kuormittuneisuus vaikuttaa hyvin pitkälle olotilaan paaston edetessä. Esimerkiksi vieroitusoireet kofeiinista voi olla aika epämiellyttäviä minkä vuoksi paastolle on hyvä ”laskeutua” varovasti eli karsia jo viikkoa-paria ennen paastoa ruokavaliotaan kevyempään, kasvispainotteisempaan suuntaan.

Monille tulee varmaan yllätyksenä, että elimistössä on useiden kilojen edestä jäteproteiinia muun muassa verenkierrossa kuljeksimassa. Paastoaineenvaihdunnassa rasvaa palaa nelinkertaisesti proteiiniin nähden ja jäteproteiinin määrä pitää huolen siitä, että lihakset eivät lähde kulumaan paaston aikana. Muun muassa juuri tämän jäteproteiinin käyttö energiaksi elimistöstä tietysti aiheuttaa myös painon putoamista paaston aikana, kuten muunkin kuonan ja suoliston tyhjeneminen kaikesta ylimääräisestä.

Myös paastolta palautuminen on tärkeää eikä seitsämän päivän syömättömyyden jälkeen kannata mennä suoraan pizzabuffettiin, vaan ruoansulatuselimistöä on hyvä herätellä helposti sulavalla ruoalla parin päivän ajan. Paaston jälkeen myös elimistön varastointihormoni on luonnollisesti koholla eli ravinnon varastoituminen on normaalia tehostuneempaa – mutta uskokaa pois, viikon syömättömyyden jälkeen vatsaan ei edes mahdu paljon mitään eikä kummemmin kyllä mitään mega-annoksia tee edes mieli 😉 Viikon aikana ruokaa oppii arvostamaan enemmän sillä nykypäivänä se on aivan itsestäänselvyys lähes jokaiselle.

Nykypäivänä harrastetaan myös paljon pätkäpaastoja ja mä itsekin alkuvuodesta kokeilin 3:2 suhteella paastoamista, mutta koin sen itse hyödyttömäksi. Laihdutuskeinona tai painonhallinnassa se on kyllä oikein oiva kaveri, jos sen kokee itselleen hyväksi tavaksi, mutta paastoamisen positiivisia vaikutuksia ei pätkäpaastolla saa aikaan. Vasta kolmantena päivänä nimittäin paastoaineenvaihdunta käynnistyy kunnolla ketoosin muodossa, jolloin rasvojen palaminen kiihtyy ja elimistön eheytyminen alkaa.

Paasto
Näkyvien ja terveydellisten seikkojen lisäksi paaston aikana huomaa syövänsä paljon ”turhaa”. Mulla ainakin oli päivittäin tilanteita, joissa jouduin kieltäytymään ruoasta joka ei muutenkaan ois mun päivärytmiin kuulunut, mutta joita olisin normaalisti varmasti syönyt. Paaston edetessä myös aistit, erityisesti näkö ja haju, tehostuu ja oikein huomasin kuinka ”sisäinen saalistajani” alkoi etsiä ruokaa.. heh! Oli ihana huomata kuinka hyvältä ruoka tuoksui ja toisaalta sitä taas huomasi kuinka sitä on kaikkialla tarjolla, kun vain päätään kääntää.

Koko paaston ajan käytin paastovalmistetta, joka mulle tuli koulussa tutuksi. Varmaan arvasittekin, että koulun penkillä mun paastoinnostus lisääntyi entisestään? 😉 Heh! Se mahdollisti sen, että sain paaston aikana kaikki tarvittavat suojaravinteet, tärkeät rasvat ja välttämättömät proteiinit. Sen energiamäärä kuitenkin pysyi sen verran alhaisena ettei se onnistunut rikkomaan paastoaineenvaihduntaa. Sen lisäksi join tietysti paaaljon, paljon!, vettä ja myös vihreää teetä.

Viikon aikana tein kyllä töitä, mutta annoin myös itselleni aikaa levätä. Monta kertaa menin päikkäreille ihan vaan ”koska paastosin” vaikkei väsyttänytkään, hahha! Uni paaston aikana oli täydellistä, ihanan syvää ja rentouttavaa. Liikuntaa en liiemmin peruslenkkeilyä lukuunottamatta harrastanut, vaikka energiaa oliskin ollut sillä halusin antaa kropan kaiken energian paaston elvyttävän vaikutuksen käyttöön. Paasto oli siis myös tavallaan samalla myös ”viikon loma” arjen keskellä, joka antoi enemmän energiaa ja voimaa kuin mikään loma vuosiin 🙂

Ajatuksia ois vielä vaikka kuinka paljon jakaa, mutta en halua tehdä tästä postauksesta täysin överiä ja alkaa hifistelemään aineenvaihdunnallisilla tai hormoonaalisilla muutoksilla sen enempää. Tiivistettynä paaston aikana elimistöllä on mahdollisuus korjata itseään millä on paljon elimistöä parantavia ja voimaannuttavia vaikutuksia. En kuitenkaan suosittele kenellekkään täyspaastoa ilman asiaan perehtymistä tai asiantuntijan kanssa juttelemista, varsinkaan jos epäilee omassa terveydessään olevan jotain parantamisen varaa tai taustalla on syömishäiriötä.

Lopuksi vielä vastailen vähän teidän kysymyksiin ja muistakaa, että niitä saa toki jättää lisää kommenttiboksin puolelle tai vaikka suoraan sähköpostilla! Kyseessä on kuitenkin mun oma kokemus paastosta ja jokaisella paaston kokeneella niitä voi olla erilaisia. Suomeksi paastosta on hirveän hankala löytää fiksua tekstiä luettavaksi, mutta tässä muutama linkki kiinnostuneille: Tietoa paastosta ja Paastoaminen.

Mulla oli itsellä ensin ajatuksena kirjoittaa paljon kokonaisvaltaisempi katsaus aiheeseen, minkä vuoksi tänkin postauksen kirjoittaminen venyi, mutta.. sit aattelin, että sen jälkeen pitäisitte mua vielä vähän höyrähtäneempänä jos sen tekisin 😉 Hahha!Paasto

VASTAUKSIA KYSYMYKSIIN

– Miksi sen teet? Tahdon lisätä energiatasojani, vahvistaa kroppaani ja tehostaa aineenvaihduntaa. Toisaalta halusin myös antaa itselleni hetken hengähdyshetken sekä testata pystyisinkö siihen oikeasti – kyseessä kun on kuitenkin aikamoinen koettelemus näin ajatuksen tasolla.

– Tuntuuko helpolta, miten se etenee ja helpottaako toisen tai kolmannen päivän jälkeen? Tuntui tosi helpolta! Vähän liiankin.. Käytännössähän ensimmäiset päivät on pahimpia. Kolmatta pidetään sinä rajana, jonka jälkeen helpottaa ja yleensähän silloin ketoosiaineenvaihdunta käynnistyy minkä vuoksi olo virkistyy ja on energisempi. Mä en tosin itse huomannut muutoksia oikeastaan missään vaan olo oli tasaisen hyvä läpi koko viikon 🙂

– Mitkä sen hyödyt on ja montako kertaa vuodessa teet viikon paaston? Paastossa solujen uudistuminen ja vahvistuminen tehostuu eli kyseessä on tosi voimaannuttava prosessi. Samalla on myös hyvä hetki pitää pieni ”loma” arjesta rentoutuen ja antaen itselleen vähän enemmän aikaa ilman ainaista suorittamista. Solut tosiaan uusiutuu, elimistö käyttää kropan ”ylimäärää” energiaksi, aineenvaihdunta tehostuu, veri puhdistuu ja rasva-arvot kohenee, ruoansulatus saa lepoa ja maksa kykenee työhönsä paremmin, sokeriaineenvaihdunta tasoittuu jne. Oikeastaan kroppa käyttää energiaansa eheytymiseen, korjaantumiseen ja normaalitilanteeseen palautumiseen mikä pitää kropan nuorena ja elinvoimaisena, heh! Pyrin vuodessa kahteen lyhyeen viikon paastoon. 

– Mitä viikon aikana tapahtuu esim. lihaksille? Alkaako keho käyttämään niitä energian lähteenä? Elimistö säästää kaiken itselleen tärkeän ja viikon mittaisessa paastossa lihaksille ei mitään merkittävää hävikkiä muodostu. Toki ihminen ei tarvitse määrättömiä määriä lihaksia selvitäkseen, joten jos lihaksia on valtavasti ylimäärin eikä taas ”muuta ylimääräistä” eli rasvaa nimeksikkään asti luonnollisesti silloin lihakset lähtee ensin sillä elimistö kokee ne turhemmaksi. Ehkä hieman hassusti selitetty, mutta toivottavasti tajusit! Elimistössä on kuitenkin useiden, ihmisestä riippuen jopa kymmenen, kilon edestä ”jäteproteiinia” kuljeksimassa muun muassa verenkierrossa ja elimistön hyödyntää nämä tietysti ensimmäisenä. Eli lihasten menetyksen pelko on näin järjellä mietittynä aikalailla turhaa 🙂

Mitä kaikkea sitten söit paastossa. Tai joit ilmeisesti? Paasto oli siis täysin nestemäinen eli joo, join 🙂 Käytin koko viikon ajan terapeuttista paastovalmistetta, jonka käyttöä meille koulussa opetetaan ja jota voin sitten jatkossa halutessani käyttää itse asiakkaiden kanssa. Se sisältää kaiken välttämättömän kuten aminohapot, rasvahapot ja suojaravinteet sekä ravinteita jotka tehostaa solujen uudistumista ja tehostaa maksan faasien toimintaa. Myös osittain sen vuoksi halusin testata, että miten tää toimii 😉 Sen lisäksi sitten vettä ja vihreää teetä niin paljon ku maistu! 

– Onko alussa väsyneempi ja missä vaiheessa se muuttuu silkaks energiaks? Yöt nukuin tosi sikeästi ja mulla riitti päivisin hyvin energiaa! Ainut vaan, jos erehty menemään makuulle niin sitten oli vaikeuksia päästä ylös.. heh 😀 Lähes jokaisen päivän kuitenkin touhusin aamusta iltaa, siivosin kotia, tein töitä, vedin workshoppeja, lenkkeilin, kävin shoppailemassa ja kuljailin kavereiden kanssa.. Omalla kohdalla ehkä kolmas ja kuudes päivä oli ne kaikista helpoimmat ja energisimmät! 

Heräskö kysyttävää? Jätä kommenttia niin jatketaan aiheesta kommentiboksin puolella!

Perusterveelle ihmiselle paasto tekee hyvää ja sen vuoksi voinkin sitä itse lämpimästi suositella. Henkinen puoli on monelle se kompastuskivi, mutta homma on helppoa kunhan vain päättää niin. Ainakin oma itseluottamus sai ihan älyttömän buustin selvityessäni viikosta ilman ruokaa kaikkien houkusten keskellä! Siinä on jo mun mielestä sellanen suoritus josta saa olla ylpeä.

<3 Aino

Aino

18 vastausta artikkeliin “Pahamaineinen paasto”

  1. Tää oli todella kiinnostava postaus!! Olen itsekin ajatellut, että voisin kokeilla paastoamista. Luettuani Erkki Parviaisen ”Voima ruokaa!” -kirjan, kiinnostuin ensimmäisen kerran paastoamisesta, mutta nyt tää sun juttu nosti taas aiheen pinnalle. Itekin juuri silkasta mielenkiinnosta lähtisin tällaista testaamaan. Lisäksi ihon puhdistuminen olisi oiva plussa! 😉

    • Noniin jes! Ehdottomasti kannattaa kokeilla 🙂 Ja tosi ihana, että tää paastoaminen nousee taas pinnalle vähän ”uudestaan” tän kaiken nykyisen ruoka/mättökulttuurin rinnalle – jonka tasapainoksi paasto onkin oiva!

  2. Aika mielenkiintoinen postaus, vaikka pakko kyllä myöntää, että mun korviin täysi paasto kuulostaa vähän hullulta 😀 Itselle kun iskee aika paha heikotus jo esim. 5-6 tunnin syömättömyydestä, joten hirvittää ajatellakin viikkoa syömättä… Eikö tullut yhtään hutera tai huono olo? Tai mitään muita oireita, mitä liian kova nälkä voi tuoda mukanaan?

    • Siis yhtenä päivänä mulla joogatessa pimeni pieneksi hetkeksi silmissä 😀 Oiskohan ollu neljäntenä päivänä! Muuten ei kyllä ollu mitään ongelmaa mikä mustakin tuntui aika hassulta.. Jotenkin oisin kuvitellut, että se ois ollu vaikeampaa, koska normaalisti mullakin kyllä tulee nälkä ja varsinkin nälkäkiukku, jos en saa tarpeeksi usein ruokaa! Hah 😀

  3. moikka! Kiinnostais todellakin itsekin kokeilla tätä, mistä semmoista paastovalmistetta saisi ostettua?
    Kaikenlaisia mehuja oon nähnyt ainakin luontaistuotekaupoissa mutta monien kalliiden eri purkkien hankinta ei houkuttelisi ainakaan näin ensimmäisellä kokeilu kerralla..
    Terkuin Milla

    • Hmmm sitä oikeastaan saa vain ravintoterapeuteilta/-neuvojilta sillä sitä tosiaan käytetään terapiatyössä asiakkaiden kanssa 🙂 Jos haluaa niin tuoremehupaastoahan voi myös kokeilla! Se on kans aika helppo ja toimiva, itse tein tuoremehuilla pätkäpaastoa alkuvuodesta.

  4. Tosi hyvää asiaa paastosta Aino!

    Mun suhtautuminen paastoamiseen on aina ollu tosi neutraali ja niinkun Itiksessä kerroinkin, niin erilaisia paastoja on tullut elämän aikana tehtyä. Tiedän että tää on yleisesti ottaen tosi arka aihe, mutta kirjotit hirmu hyvän ja kattavan postauksen 🙂 Noin niinkuin muutenkin jos ajattelee, niin paasto on tosi luonnollinen juttu eläville olennoille: ihan aikojen alusta saakka ihmiset on joutuneet olemaan välillä pitkiäkin aikoja syömättä, kun ruokaa ei oo yksinkertaisesti vaan löytynyt mistään.

    Millon nähdään ihana, haluisin hirmuisesti istua alas ja fiilistellä sun kanssa <3

    • No niinpä, just näin! Tosi hyvin sanottu, kiitos siitä 🙂 Tää meidän nyky-yhteiskunta on ajanu meidät ihan hassuihin kuvioihin ja onhan evoluutiokin meitä kyllä muokannu alkuajoista, mut silti ennakkoluulot paastoa kohtaan on liian skeptiset: tuntuu ettei yhtään muisteta sitä mistä me ollaan tultu! Ja sovitaan treffit heti pian sillä Itisfiilistelyt jäi ihan turhan lyhyeksi, rupesin heti kaipaamaan enemmän Ella-aikaa – aikamoiset energiat nimittäin siitä sai <3

  5. Mielenkiintoinen postaus, kiitos siitä Aino 🙂 Ja hauskaan ajankohtaan, sillä juuri eilen katsoin Netflixistä mielenkiintoisen dokumentin Fat, Sick and Nearly Dead, jossa päähenkilö paastosi omatekemillään kasvis- ja hedelmämehuilla. Paasto hieman kiinnotsaa, mutta uskon että itselleni sopii hieman helpompi kevätpuhdistus kevyen Detoxin merkeissä. Huomaa että kroppa kaipaa jotain sellaista raikastusta talven jäljiltä.

    • Joo, kevennys detoxiin on myös toimiva! Paasto on vähän sellainen juttu, että siihen kannattaa sitten jo vähän ”panostaa” eli mä itse just suosittelisin (ja tekisin itsekkin, jos vaan olis mahdollisuus) viikon lomaa jossain rauhassa – vaikka just paastoklinikalla, hah! – jolloin saa keskittyä just vaan siihen paastoon. Ei siis ylimääräisiä ärsykkeitä, työhommia painamassa niskaan tai muutakaan ylimääräistä 🙂

  6. Etkö siis juonut mitään kaloripitosta juomaa (mehua etc.)? Eikö viikon aikana täydessä paastossa kuitenkin ala lihastenkin käyttö polttoaineeksi? Jos glykogeenivarastot on käytetty niin aivoille on pakko saada glukoosia energiaksi ja se tulee ainakin osaksi de novo glukoneogenesiksessä lihaksista. Mutta ihan mielenkiintoinen kokeilu johon itse kyllä en ryhtyisi:) Kiva kuitenkin että koit sen hyödylliseksi!

    • Aivot toimii kyllä ilman syötyjä hiilihydraatteja sillä maksa saa muodostettua juuri noista jäteaineista glukoosia sekä rasvasta ketoaineita, joka on aivoille itseasiassa jopa glukoosia parempi energianlähde 🙂 Eli viikon aikana ei kyllä ala lihakset palamaan energiaksi JOS on ylimääräistä rasvakudosta (eli normaali rasvaprosentti) – sit asia on eri, jos rasvamassa on olematon kuten jo postauksessakin kirjoitin. Normaalipainoisella ihmisellä on jätekudosta+rasvamassaa elimistössä sen verran, että pelkällä vedellä pärjäisi noin kuukauden ajan!

  7. Mä oikein odotan pääseväni Saluksen paastokurssille joka on vasta kesäkuun alussa, mutta jos sitten uskaltaisin itsekin kokeille paastoa.:)

  8. Hei Aino! Onko suolihuuhtelu pakollinen toimenpide paastotessa? Onko paaston vaikutukset yhtä optimaalisia ns. pystyykö keho puhdistautumaan itse kaikesta kuonasta ilman huuhtelua? Kiitoksia etukäteen vastauksesta!

  9. Kiitos kirjoituksesta. Mistä tuota paastovalmistetta siis voi ostaa ja kuinka paljon maksaa?

    • Heippa Mika, käsittääkseni (ainakin tuohon aikaan) kyseinen paastovalmiste oli saatavilla ainoastaan ravintoneuvojien/terapeuttien kautta ja muutamista luontaistuotekaupoista erikoisluvalla, kuten PUR kaupasta 🙂 Purkilla on hintaa muistaakseni reilu 50€.

  10. Paastolla juodaan vettä. ”..sain paaston aikana kaikki tarvittavat suojaravinteet, tärkeät rasvat ja välttämättömät proteiinit” – tossa kohtaa mennään mönkään eikä
    ymmärretä elimistön toimintaa. Jopa vihreä tee sisältää orgaanisia ainesosia jotka ns. pilaavat täydellisen vesipaaston hyödyt.

    Myöskään ei ole olemassa välttämättömiä proteiineja/tärkeitä rasvoja joita ilman elimistö ei voi paastosta suoriutua. Huuhaata. Ainut valmiste mitä paastolla tarvitaan on vesi. Piste.

    • Paastoja voidaan toteuttaa monella eri tapaa ja monesta eri syystä/monta eri tavoitetta mielessä 🙂 Tiedän myös monia jotka ”paastoaa” ja nautiskelee silloin ketoneja, jotka buustaavat kehoa ketoosiaineenvaihduntaan eli on hyvä muistaa, että toteutustapa riippuu monesti siitä mitä paastolta haluaa 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 1
Tykkää jutusta