Somen syövereissä

Ajelin eilen Jääliin viettämään laatuaikaa mun perheen kanssa ja onnekseni sain kimppakyydin kautta matkaseuraksi loistavaa juttuseuraa, minkä ansioista matka meni kuin siivillä! Keskustelu soljui laidasta laitaan, mutta esille nousi yksi teema joka mua on itseäni kiinnostanut ihan älyttömästi viime aikoina – ja se on some eli monille tuttu ja rakas sosiaalinen media.Oon itse vähentänyt sen käyttöä viimeisen vuoden aikana todella paljon. Se kaikki oikeastaan alkoi silloin, kun viime kesänä lopetin hetkeksi kirjottamisen. Mulla oli someähky ja kaipasin tilaa – ja kun sain sitä, en enää osannutkaan palata entiseen. En enää kokenut tarvetta jakaa itsestäni ja mun elämästi ihan kaikkea.

Ennen päivitin mun somekanavia lähes päivittäin, nyt vain kerran tai pari viikossa. Välillä en ollenkaan. En enää kuvaa jokaista kokkaamaani ateriaa tai ikuista kaikkia kahvihetkiä, treenejä ja luontoelämyksiä Instagramin puolelle. Oon rajannut aika paljon omaa ja etenkin mun läheisten yksityisyyttä, ja haluankin säilyttävä monet jutut intiimeinä ja siten arvokkaina.Mutta sitten kun jotain oikein siistiä tapahtuu tai oivallan jotain hauskaa, niin silloin kyllä some laulaa ja näppis sauhuaa! Siihen mun mielestä some on ihan loistava juttu. Inspiroimiseen, inspiroitumiseen, ideoimiseen, ajatusten herättelyyn ja keskusteluun. Some on parhaillaan antoisaa vuorovaikutusta, uuden oppimista, hyvän mielen levittämistä ja itsensä kehittämistä. Ja sen takia mä edelleen kirjoitan ja satunnaisesti höpöttelen puhelimelleni oivalluksien äärellä.

Meidän kulttuuri muuttuu ja kehittyy jatkuvasti, ja halusimme tai emme niin some on nykyaikaa – ja tulevaisuutta.

Mulla on ollut hetkiä, jolloin oon halunnut kadota koko somesta pysyvästi. Hetkiä jolloin se on tuottanut enemmän ahdistusta kuin hyvää mieltä. Ja edelleen niitä hetkiä tulee välillä.. esimerkiksi kun oon väsynyt tai sairaana ja täysin voimaton, ja mun ruudulle ilmestyy kuvia ja videoita treenaavista ihmisistä tunnen itseni helposti ”laiskaksi” vaikka kyse on oikeasti aivan jostain muusta. Sosiaalisessa mediassa onkin – kuten kaikessa – myös ne huonot puolensa. Se ei ole totuus vaan todellisuus, joka me luodaan itsellemme. Niin ne meidän omat julkaisut, kuin myös se miten me tulkitaan muiden julkaisuja ja mä oon vähän huolissani miten se vaikuttaa ihmisten psyykkeeseen, eritoten käsitykseen itsestään. Erityisesti nuorten kohdalla, joiden itsetunto on muutenkin hauras.. Ja niin nuorten kuin aikuistenkin kohdalla sosiaalinen media on myös antanut aivan uudenlaisen ulottuvuuden kiusaamiselle.

Tuntuu surulliselta, että oma itsetunto olisi riippuvainen seuraajien ja tykkääjien määrästä.. tai, että katsomalla toisten kuvia voi tuntea itsensä vähempiarvoiseksi ja elämänsä merkityksettömäksi. Ja kuinka henkisesti raskasta onkaan jatkuvasti vertailla itseään muihin.

Toinen asia jonka koen haastavaksi on ajankäyttö. On niin helppo klikata itsensä niin Facebookkiin kuin Instagramiinkin, vaikkei edes olisi tarkoitus! On niin helppo harhauttaa itseään tylsän hetken tullen ja täyttää oma pää videoilla, kuvilla ja kirjoituksilla. Yhtäkkiä saattaakin tajuta, että hupsista.. tässähän on istuttu puhelin kourassa jo yli vartin verran. Aivan kun me ei enää osattais olla yksin ilman ärsykkeitä, ja se jos mikä on pelottavaa! Ja jotain, mitä meidän jokaisen kannattaisi opetella. Itse ainakin haluaisin aina seurassa olla vapaa älylaitteista, mutta pakko myöntää että välillä itsekin lipsun omista säännöistäni..

Silti kuitenkin mun mielestä ehkä yks surullisimmista jutuista on, että monet lapset oppii tän kaiken ihan pienestä asti. Lapsen huutaessa se saadaan hiljenemään tabletin ääreen, oltiin sitten kaupassa tai ruokapöydässä – enkä millään voi uskoa, että ruutuaika tekee yhdellekkään lapselle hyvää. Varsinkaan vanhemman huomion korvikkeena.Ja sitten, ihan rehellisesti:

Miten te koette sosiaalisen median? Onko se kiva vai huono juttu? Ja mikä siinä sitten on erityisen kivaa tai huonoa? Antaako se enemmän energiaa kuin ottaaa?

Some on ihana, kun sen avulla on helppo pysyä mukana kaukanakin asuvien ystävien elämässä. Myös viihdettä ja informaatiota on helposti saatavilla, ja some voi myös mahdollistaa ihan uudella tavalla yhteenkuuluvuuden tunnetta. Samalla se kuitenkin myös on ärsyke, jonka seurauksena ihmisillä ei ole enää samanlaista taitoa olla läsnä vaan yhä herkemmin ajaudutaan puhelimen ääreen.

Ja jos jotain oon oppinut sen, että mitä vähemmän me ollaan läsnä hetkessä sitä enemmän me eksytään itsestämme – ja se jos mikä synnyttää ongelmia. Niin nyt, kuin tulevaisuudessakin.

Ihanaa viikonloppua,
Aino


Päivittäistä inspiraatiota ja oivalluksia mun muissa kanavissa:
IG @makelaino
FB RAWinto

Naurettavan helppo pastaresepti!

Meidän taloudessa on viime päivinä ollut vähän väsynyt meininki ja ollaan suosittu helppoja, nopeasti valmistuvia ruokia. Tosin sellaisiahan mun resepti on yleensä aina ollutkin, eikö? Eikä eilinen ollut tästä poikkeus ja lopputulos olikin niin mahtava, että halusin jakaa reseptin teillekkin!

Rehellisyyden nimissä en voi ottaa reseptistä kunniaa itselleni, vaan ideasta kaiken kunnian saa mun mahtava kämppis joka laittoi mut ostoslistan kanssa kauppaan. Ostoslistassa oli tosin vain pesto, sillä kaikki muut raaka-aineet – päätä huimaavat kaksi kappaletta – meiltä löytyikin jo omasta kaapista!

PESTOPASTA
kesäkurpitsa
n. 100 g pestoa
n. 100g bufala mozzarellaa

Tee kesäkurpitsasta pastaa spiraalileikkurilla. Sekoita pesto tasaisesti kesäkurpitsan joukkoon ja revi joukkoon mozzarella. Nauti!

Yksinkertaista, eikö? Ensi kerralla ajattelin panostaa enemmän ja valmistaa peston itse sekä lisätä joukkoon vielä aurinkokuivattuja tomaatteja! Uskoisin, että ne sopii tähän kuin nenä päähän. Suosituksena proteiininhimoisille voisin sanoa, että vegeversioon sopii loistavasti hampputofu ja sekasyöjien kannattaa kokeilla kanaa.

Ihanaa viikonloppua,
Aino


Päivittäistä inspiraatiota ja oivalluksia mun muissa kanavissa:
IG @makelaino
FB RAWinto