Paaston monet muodot

Useimmat teistä lukijoista tietää mun suhtautumisen paastoiluun, mutta te jotka ette niin nyt mä sen kerron: se on mun mielestä yks siisteimmistä jutuista ja tehokkaimmista ”työkaluista”, joita tiedän! Oon opiskellut sitä ja toteuttanut sitä monessa eri muodossa, ja mitä enemmän oon siihen syventynyt ja mitä useammin oon sitä toteuttanut oon samalla onnistunut laajentamaan mun ymmärrystä sen monipuolisista mahdollisuuksista.

Paasto voi tuntua radikaalilta ja sanan kuullessaan ensimmäisenä mieleen tulevat ajatukset on usein negatiivisia – siis jos asiaan ei ole liiemmin perehtynyt. Tuntuu että ihmisten on vaikea ymmärtää, tai edes antaa mahdollisuutta ja yrittää ymmärtää, paastoa kokonaisuutena pelkän syömättömyyden sijaan. Moni tuntuu elävän syödäkseen ja ruoka onkin yksi meidän arjen hallitsevimmista elementeistä, enkä sen ymmärtävänä itseasiassa yhtään ihmettelekkään sen aikaansaamaa tunneryöppyä.

Mutta jos paasto olis epäterveellistä tai ihmiselle haitallista maailmassa tuskin olisi yhtään paastoklinikkaa eikä paastoterapiaa opetettaisi kenellekkään. Paasto on kuitenkin vuosisatoja vanha ja nykypäivänäkin osana useita mielettömiä tervehtymistarinoita sekä isossa roolissa useiden terveystietoisten ihmisten oman terveyden ja suorituskyvyn optimoinnissa.

Kulttuurillisesti me ollaan opittu siihen, että ruokaa on kokoajan tarjolla ja me eletäänkin valtavassa yltäkylläisyydestä. Syöminen on meille monille psykologinen tarve eikä nälkä välttämättä edes liity millään tavalla aitoon ravinnon tarpeeseen. Viime vuosina yhä enemmän on toitotettu sitä miten tärkeää on syödä säännöllisesti ja jatkuvasti jotta aineenvaihdunta pysyy toiminnassa, vaikka todellisuudessa siihen ei edes ole tieteellisiä perusteita – se on uskomus.

Jos paasto ja mun ajatukset sekä kokeilut sen suhteen kiinnostaa, niin kannattaa kurkata arkistoista vanhat jutut aiheesta!

Kuten jo kerroinkin, suhtaudun itse paastoon intohimoisesti ja pyrinkin paastoamaan säännöllisesti. Ja itseasiassa paastoan parhaillaankin! Tällä kertaa innostukseni sai alkunsa, kun huomasin viime viikolla olevani epätasapainossa… Tulisena pittana se tarkoitti oman sisäisen liekkini roihumista mikä ilmeni tunnetasolla riittämättömyyden sekä merkityksettömyyden tunteena ja fyysisesti puolestaan voimakkaana hikoiluna, turvotuksena sekä finnien ilmaantumisena leukaperiin.

Niinpä karkasin Lappiin ja päätin nollata itseni, mihin tiesin paaston sopivaksi keinoksi. Keho saisi aikaa ja energiaa tasapainottaa itsensä, ja samalla mieli sais rauhoittua luonnon keskellä. Tällä kertaa paaston motiivina olikin lähinnä keskittyä ”viilentämään” kehoa ja siten palauttamaan se takaisin tilaan jossa sen kuuluukin olla – mikä näkyy niin parempana suorituskykynä, luovuutena kuin seesteisenä fiiliksenäkin.

Normaalisti paastoan aina keskellä arkea ja oonkin kokenut sen helpoksi, sillä silloin mulla ei oo vahingossakaan tylsyyksissä tullut turhia mielitekoja.. Nyt oonkin voinut keskittyä täysin paaston aikaansaamiin muutoksiin ja tuntemuksiin omassa kehossani ilman, että olisin pakoillut niitä kaiken tekemisen taakse.

Viime päivien aikana oon siis laskenut omaa tultani viherjuomilla, tehostan maksan toimintaa maarianohdakkeen avulla, emäksisöin elimistöä juomalla koivuntuhkauutetta ja rauhoitan kehoa reishin avulla antaen samalla ruoansulatukselle levon, jolloin kaikki mun energia menee kehon puhdistuksen tueksi. Nyt kun oon tehnyt tän täyden läsnäolon vallitessa on ollut mielettömän siistiä huomata, miten pienten yksittäisten asioiden avulla oon saanut nopeastikkin positiivisia muutoksia omaan olooni.

Tällä kertaa mulla on myös vertaistukea sillä en paastoa yksin, vaan mulla on seurana kaveri – ja mikä hauskinta, meidän motiivit sekä toteutustavat paastolle on täysin erilaiset! Nää paastopäivät onkin ollu tosi opettavaisia, sillä ollaan voitu jakaa kokemuksia ja keskustella omista ideologioista antaen tilaa ja ymmärrystä toisen näkemyksille samalla ammentaen niistä lisää inspiraatiota.

Nyt pääsette pienen haastattelun avulla tutustumaan myös täysin toisenlaiseen paastoideologiaan ja toteutukseen Piilaakson biohakkerin, Nico Raulon, näkökulmasta.

Miksi paastoat?
Sekä terveydellisistä, että suorituskyvyllisistä syistä. Päästäni on poistettu aikoinaan useitakin kasvaimia ja paastoan päästäkseni mahdollisimman nopeasti ketoosiin, jonka avulla puhdistan kehoni mahdollisista esisyövällisistä soluista. Ketoosi onkin perusta kehittämälleni syövän hoitoprotokollalle sekä sen ennaltaehkäisyyn. Bonuksena, ketoosi on tila, jossa esimerkiksi hapenottokykyni kasvaa ja aivoni ovat vireimmillään. Kehotankin ihmisiä tutkimaan, lukemaan ja kokeilemaan ketoosia.

Miten paastoat?
”Paastoan” yleensä kahdesta kolmeen vuorokauteen, koska olen hyvin ketoadaptiivinen ja kykenen saavuttamaan ketoosin nopeasti käyttämäni protokollan avulla.

1) Paastoa edeltävän päivän tulisi olla mielellään vähähiilihydraattinen ja etenkin illan viimeisen aterian hiilariton – esimerkiksi munia, voita ja lihaa.
2) Paastopäivinä on hyvä nukkua pitkään ja antaa unen tehdä työnsä.
3) Paastoaamut aloitan puristamalla sitruunamehua vesilasiini, lisäämällä hyppysellisen mineraalisuolaa ja noin grammasta kahteen leusiinia/BCAA:ta perään.
6) Puolen tunnin sisään heräämisestä käyn kevyellä kävelylenkillä. En missään nimessä suosittele harrastamaan muuta kuin kevyttä ulkoilua tai nostamaan sykkeitä vetämällä salitreeniä tai mitään muutakaan raskasta paastopäivien/adaptointivaiheen aikana.
5) Paastopäivinä nautin 3-4 tunnin välein ruokalusikallisen kapryylihappoa (noin 300-500 kcal / vrk).
7) Paaston aikana on tärkeä juoda todella reilusti vettä, vähintään 4 litraa, ja veden sekaan on hyvä sekoittaa reilusti mineraalisuolaa sekä mieltymyksen mukaan vähän askorbiinihappoa ja leusiinia/BCAA:ta.
+ Tällä kertaa hain lisäbuustia ja otin pari kertaa päivässä fulvohappoa mahdollisen aivosumun minimoimiseksi.

Riippuen tavoitteesta, paaston voi joko lopettaa normaaliin illalliseen tai jatkaa ketogeenisellä ruokavaliolla.

Miksi käytät paaston aikana leusiinia/BCAA:ta?
Tämän avulla estän kehoani purkamasta lihaskudoksia ja sisäelimiä. Ketoosin ja BCAA:n yhditämisestä on useita positiivisia rottakokeita.

Entä kapryyli- ja fulvohappoa?
Kapryylihappo on ketoneita eli se nopeuttaa kehoa adaptoitumaan ketoosiin. Fulvohappo puolestaan energisoi ja saan siitä mineraaleja oikeasti imeytyvässä muodossa.

Miksi suosit juuri tätä paastomenetelmää?
Tällä protokollalla saavutan ketoosin mahdollisimman nopeasti, mikä on kehon kannalta edullisinta ja näin vältyn adaptointivaiheen mahdollisilta haittavaikutuksilta.

Kuinka usein tälläinen paasto on hyvä mielestäsi suorittaa?
Riippuen tavoitteistasi ja kuinka paljon haluat nauttia ketoosin hyvistä vaikutuksista. Kolme-neljä päivää riittää puhdistamaan kehoa mahdollisista haitallisista ja esisyövällisistä soluista. Tällä tavoin paastoamalla jään itse ketoosiin pidemmäksi aikaa ketogeenisen ruokavalion avulla.

Kenelle tälläinen paasto sopii?
Kaikille ihmisille, joilla ei ole lääketieteellistä estettä ketoosiin siirtymiseen.

Jatketaan paastoamista aina huomiseen asti ja halutessanne voittekin esittää lisäkysymyksiä aiheesta kommenttiboksin puolella! Tiedän, että tää aihe on mielenkiintoinen ja jakaa paljon ajatuksia, joten kaikenlainen rakentava keskustelu on erittäin tervetullutta 🙂

Ja kuten huomaatte niin paasto saa aikaan aika ainutlaatuisen flown ja luovan fiiliksen – sillä me tääkin juttu teille rustailtiin, haha!

Seuraa blogia: Facebookissa / Bloglovinissa / Instagramissa

Aino

8 vastausta artikkeliin “Paaston monet muodot”

  1. voiko tälläistä paastoa suorittaa ilman mitään erikoisia lisäravinteita tai luonnontuotteita? itse en juurikaan käytä ko. tuotteita, mutta paaston idea kiinnostaa

    • Itse oon paastonnut useita päiviä ihan vedelläkin, mutta luonnontuotteet tehostaa hyvin paaston vaikutuksia ja ns. ”tukee sitä oikeaan suuntaa” 🙂 Ketoosi”paastoa” ei puolestaan oikein voi tehdä ilman ketoneiden lähdettä (kapryylihappoa) ja siinä myös muut lisäravinteet on tärkeitä suorituskyvyn takia ja myös siksi, ettei keho rupea purkamaan itseään. Suosittelen ehdottomasti paastoa, se on ihan mieletön!

  2. Moi!

    Loistavaan saumaan tuli tämä kirjoitus, itse kun olen juuri päättämässä ensimmäistä mehupaastoani, jonka suoritan Vogelin ohjeiden mukaan 🙂 Nyt siis viides päivä menossa. Periaatteessa voisin jatkaa vielä päivän tai pari, mutta pohdin että ekaksi kerraksi tämä on varmaan ihan riittävä. Vai koetko, että paaston hyödyt olisivat paremmat kuuden päivän tai viikon paastolla?

    Kovasti mietityttää tuo paastolta laskeutuminen, muistatko mitä söit itse muutamana päivänä paaston jälkeen?
    Alkoiko vatsa toimia itsestään pitkän tauon jälkeen, vai tarvitsiko jotain apukeinoja?
    Montakohan päivää kannattaa vielä ottaa iisisti, treenaamista/juoksua on jo ikävä, mutta tuskin kannattaa vielä ekoina päivinä jolloin syö tyyliin muutaman luumun ja raastetun omenan? 🙂

    Painoa on varmaan muutama kilo tippunut, se ei paaston tarkoituksena toki ollut, mutta toki olo on mukavan keveä, turvotus yms hävinnyt. Säilyikö sinulla tämä olo, vai palautuuko kaikki vaan ennalleen kun palaa takaisin normi ruokatottumuksiin? Toki aion yrittää jatkaa hyvällä linjalla, mutta olen jo ennenkin syönyt terveellisesti kasvisruokaa joten kovin radikaaleja muutoksia en koe tarpeen tehdä.

    Minulle paasto on ollut hyvä kokemus, kolmantena päivänä oireet olivat pahimmat, heikotti, päätä särki ja huimasi. Muuten aika hyvä olo koko ajan, nälkäkään ei pahemmin vaivaa. Yllättävää, sillä syön aina 5-6 kertaa päivässä, en todellakaan kuulu heihin jotka ”unohtavat syödä” 😀 Kevyitä kävelyjä ja joogaa olen tehnyt, muuten levännyt,, pari päivää oli vapaata ja muuten tehnyt normaalisti töitä. Ajatukset tuntuvat vähän levollisimmilta ja kirkkaammilta, mikä on tosi hyvä. Huomannut olen myös miten paljon normaalisti tulee huomaamattaan/täysin tavan vuoksi naposteltua, vaikka syökin terveellisesti, mutta silti. Toivon myös että oppisin kunnioittamaan ruokaa enemmän, syömään hitaasti pureskellen ja nauttimaan ruoasta. Liian nopea syöminen on jäänyt päälle kun joskus ruokikselle on aikaa vaan se 10min :/

    Monia kysymyksiä! Olen kiitollinen jos jaksat vastailla 🙂 Olen lukenut blogiasi kauan, ja arvostan tosi paljon sun asiantuntemusta ja tietoa.

    Kiitos ja ihanaa paastoa teille!

    • Moikka! Ja loistavaa, että tuli hyvään saumaan 😀 Ensimmäiseksi kerraksi viisi päivää on riittävä, lähinnä oon kokenut paaston loppupään päivillä enemmän sitä mentaalista voimaantumista kuin huomannut mitään konkreettista iloa – solutasollahan niiden parin päivän aikana ketoosissa voi vielä tapahtua ja paljon, mutta perusterveellä ensikertalaisella pari ketoosipäivää kyllä riittää 🙂

      Joo, mä syön aina todella kevyesti paastolta laskeutuessani. Mulla on nyrkkisääntönä, että laskeudun paastolle ja paastolta pis aina niin kauan kuin paastoankin 😀 Ensimmäisen paaston jälkeisen päivän aikana vatsa yleensä toimi vähän hitaalla liekillä, mutta sen jälkeen on toiminut ihan normisti. Mä yleensä teen paaston aikana vielä ns. suolavesisuolihuuhtelun, mikä varmasti vaikuttaa osaltaan myös vatsan toimintaan. Mun mielestä paastolta palautuminen on jossain määrin jopa tärkeämpää entä paasto itsessään, sillä se määrittelee aika paljon miten paaston vaikutukset adaptoituu arkeen 🙂 Mulla itsellä ei yleensä onneksi edes ole nälkä paaston jälkeen, joten mun on helppo pitää syöminen tosi maltillisena – isoin virhe tässä kohtaan ehkä on alkaa syömään heti ja liikaa – ja yleensä oonkin syönyt ihan jotain perus avokado/marja/hedelmäsmoothieta mikä on vatsalle helppo ja ravinteikas. Lisäksi syön lusikalla kookosöljyä (voi toki sekoittaa myös avokadosmoothienkin joukkoon) pari kertaa päivässä, se aktivoi lempeästi aineenvaihduntaa ja ruoansulatusta sekä antaa hyvin virtaa samalla tehden hyvää vatsalle + suolistolle 🙂 Päivä päivältä lisään vähän jotain (ekoina päivinä kaikki menee yleensä blenderin kautta) ja kiinteäksi ruoaksi teen vatsalle superhelppoa kitcharia mihin höyrytän ja pehmennän kasvikset kunnolla.

      Ihan ensimmäisinä paaston jälkeisinä päivinä en tosiaan suosittele mitään kovaa treeniä tekemään, ja mä tiedän että sen malttaminen on aina haastavaa 😀 Sen takia mun on aina niin vaikea miettiä milloin paastoan, kun treenamatta oleminen tuntuu niin haastavalta – hahha! Mulla on yleensä ollut se kolmas paaston jälkeinen päivä sellainen jolloin oon palannut lempeästi takaisin treenien pariin, mutta silloinkin oon ottanu vielä aika kevyesti ja kroppaa kuulostellen 🙂 Paaston jälkeen kyllä on pirusti voimaa ja energiaa! Itse otankin silloin yleensä BCAA:ta vähän treenin tueksi, etten tee sillä itselleni mitään hallaa.

      Kun paastolta palautuu maltilla niin se hyvä olokin kyllä säilyy 🙂 Ja monipuolisella, puhtaalla kasvisruokapohjalla olo säilyy varmasti hyvänä pitkäänkin! Tottakai paino on aina noussut vähän ylöspäin kun vatsa, suolisto ja lihakset on saaneet täytettä, mutta se sellainen keveä ja helppo olo ei onneksi oo kadonnut mihinkään 🙂

      Tosi ihana kuulla, että paasto on ollut sulle positiivinen kokemus! Musta tuntuu, että ihan kuin oisit kuvaillut mua.. 😀 Mä rakastan ruokaa, mutta paastolla on hauskaa miten sen ikäänkuin unohtaa kun siihen ei keskity – ja miten sitä huomaa napostelevansa täysin turhaan pitkin päivää! Vaikka naposteliskin hyviä juttuja, mutta silti 😀 Itse myös koen, että paaston avulla oon oppinut selkeyttämään omaa suhdettani ruokaan ja tajunnut että ”riippuvuus” siihen on hyvin pitkälti psyykkistä. Selkeä, kirkas ja seesteinen mieli on kyllä ehdottomasti yks paaston parhaimmista puolista ja se ois tila, johon ois ihana jäädä!

      Toivottavasti vastasin tarpeeksi kattavasti sun kaikkiin kysymyksiin! Ihana että kysyit ja ihan parasta, että paasto innostaa 🙂 Kiitos myös kauniista sanoistasi ja kiva että oot viihtynyt blogin parissa pidempään <3 Ihanaa loppupaastoa ja tsemppiä "palautteluun"!

  3. Moikka! Ihan alkuun iso kiitos mielettömästä blogista! Oon saanut täältä niiiin paljon hyviä neuvoja; nykyään esim. pätkäpaastoan koko ajan ja kaikki ruoka-aineet on mahdollisuuksien mukaan vaihdettu luomuun 🙂 Thanks to you!

    Sitten kysymyksiin. Tuo paasto kiinnostaisi, mutta onko sun mielestä siinä järkeä, kun joudun päivittäin kävelemään 6km reipaasti työmatkan takia, ja työssä olen koko ajan jalkojen päällä? Tietysti kaikki on yksilöitä, mutta kuulostaako sun kirvaan että tuosta voisin kuitenkin ”selvitä”? 😀

    Ja onko siis paaston aikana ”sallittua” nauttia viherjauhetta, bcaa:ta ja kapryylihappoa? Kapryyli ei ole ennestään tuttu, mutta mitä googlailin niin ilmeisesti mct:n upgreidattu versio? Itsellä on mct:tä kotona, kävisiköhän se kapryylin tilalle paastoon, ja millaisia määriä?

    Ja vielä semmoinen kyssäri olisi, että kun pätkäpaastolla syön 12-20, ja työpäivinä treenit osuu tuohon ikkunaan sopivasti, mutta vapaapäivänä sitten ei. Eli jos menen vapaapäivänä treenaamaan esim 9-10, niin mitä kannattaisi syödä ennen sitä, ja kuinka paha on että paasto katkeaa jo paria tuntia aiemmin? Treenin jälkeen klo 12 maissa söisin sitten heti kunnon palautusaterian.

    Huhhuh, toivottavasti jaksat vastata edes osaan kysymyksistä 😀 Ihanaa aurinkoista viikonjatkoa sulle Aino! 🙂

    • Heippa! Ja sori, että vastaus vähän viivästyi 🙂 Piti odotella, että on kunnolla aikaa rustailla vastausta ja välillä kiireen keskellä se ottaa vähän enemmän aikaa.

      Ensinnäkin on ihana kuulla, että oot löytäny mun jutuista inspiraatiota! Se on aina se paras palaute, mitä voi saada, joten iso kiitos siitä 🙂 Iso peukku täältä pätkäpaastoilulle ja luomulle, jesjes! <3 Ja sitten itse niihin kysymyksiin. Mitään rankkaa liikuntaa en paaston aikana suosittele, mutta kevyet kävelyt on kyllä ihan ok ja samoin jalkojen päällä oleminen, kerta sun kroppa on siihen jo tottunut! Kumpikaan niistä ei tuu sille mitenkään yllätyksenä, tai ylimääräisenä rasitteena, joten en näe niitä ongelmina 🙂

      Paaston aikana juon itse viherjauhetta, sillä se puhdistaa kroppaa ja energisoi, sekä siitä saa paljon hyviä ravinteita 🙂 BCAA puolestaan tukee kehoa, ettei se lähde purkamaan itseään ja kapryylihappo puolestaan on ketoneita eli nopeuttaa kehon siirtymistä ketoosiin. Viherjauhetta ja kapryylihappoa/MCT:tä ei välttämättä kannata nauttia molempia, vaan joko tai, eikä mun mielestä BCAA oo mitenkään välttämätön, mutta sitäkin voi nauttia halutessaan pieniä määriä. Kuitenkin päivän kalorit on tärkeä pitää minimissä, että keho pääsee siirtymään ketoosiin mahdollisimman nopeasti 🙂 Tietysti jos paaston tarkoituksena on vain antaa lepoa ruuansulatukselle niin silloin kaikkea nestemmäistä voi nauttia enemmänkin.

      Mä en itse ottais mitään stressiä tuosta viikonlopun pätkistelystä! Hyvinkin voit silloin pitää pidempää ikkunaa jos haluat, kun kuitenkin suurimman osan viikosta syöt tuon kahdeksan tunnin ikkunan mukaan 🙂 Itse meen yleensä viikonloppuaamuisin ihan tyhjällä vatsalla treenaamaan, otan ennen treeniä ja treenin jälkeen vähän BCAA:ta, ja syön sitten treenin jälkeen vasta normaalisti – se on toiminu mulla ainakin tosi hyvin! Mutta hyvin voi ennen treeniä ottaa vaikka jonkin proteiinisheikin MCT-öljyn kera jos tuntuu kaipaavan lisäenergiaa 🙂

  4. Mä oon välillä miettinyt, että haluaisin jonkinlaista kehonpuhdistusta ja paastoa kokeilla. Kaikki valmiit rungot vaan sisältää yleensä monenmoista mille oon allerginen ja ite en oo ainakaan vielä sen isommin alkanut/jaksanut perehtyä että itse suunnittelisin…

    • No voi että! Se on kyllä harmi, mutta toivottavasti löytäisit jonkun rungon joka sullekkin sopis <3 Mehupaastot on siinä mielessä aika helppoja, että ne voi oikeastaan toteuttaa minkätyyppisillä mehuilla vaan 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 1
Tykkää jutusta