Operaatio yrttitarha

Leikkauksen lähentyessä olen pyrkinyt jatkuvasti päivä päivältä hankkiutumaan eroon kaikesta maallisesta omaisuudestani. Haluan päästää vanhasta irti ja samalla antaa tilaa kaikelle uudelle. Siinä samalla oon kuitenkin laittanut tulevaan hoivapaikkaani, vanhempieni kauniiseen kotiin, alulle jotain uutta ja elinvoimaista, joka tulee ilostuttamaan koko meidän perhettä.

Nimittäin yrttitarhan.

Yrttitarha, Click&Grow

Yrttitarha, Click&Grow
Mä rakastan käyttää kaikenlaisia tuoreita yrttejä ruoanlaitossa, smoothieissa ja mehuissa minkä vuoksi oonkin aina halunnut kasvattaa itse omat yrttini. Mua aina harmittaa heittää nuupahtaneet yrttipuntin puolikkaat roskiin, kun ne lukuisista yrityksistäni huolimatta ei oo pysyneet hengissä muutamaa päivää pidempään kaupasta oston jälkeen.

Nyt mä kuitenkin pääsen kokeilemaan yrittitarhurin elämää hirveen helpolla ja hauskalla tavalla! Sain blogin kautta käyttööni Click&Grow yrttipuutarhan, jonka pitäis olla huippuälykäs vekotin ja pitää mun yrtit hengissä tulevista talvipakkasista huolimatta. Laite säätelee itse automaattisesti valoa yrteille ja antaa niille myös ravinteita sekä vettä aina tarvittaessa.

Ennen lähtöäni takaisin Helsinkiin istutinkin lemppariyrttini odottelemaan mun kotiinpaluutani ja siellä ne pikkuiset nyt sitten kasvaa, yli 500 km päässä. Näin viikon kokemuksella voinkin kertoa, että aika helpolta tää yrttien kasvattaminen vaikuttaa – hahha! Helppouden lisäksi laite saa pisteet myös kauniista ulkomuodostaan sillä mä tiedän, että mitä tahansa vekotinta mun äiti ei ois kauniiseen kotiinsa tahtonut. Enkä kyllä mäkään.

Yrttitarha, Click&Grow
Nyt sit innolla odotellen, kuinka hienoja yrtintaimia mua seuraavalla kerralla kotona oottaakaan! Ainakin niistä pidetään siellä maailman parasta huolta, joten sen suhteen saan onneksi olla aivan huoleti.

<3 Aino

Seuraa blogia: Facebookissa / Bloglovinissa / Blogilistalla / Instagramissa

Aino

2 vastausta artikkeliin “Operaatio yrttitarha”

    • Joo, se on kyllä huikea! Äiti on jo lähettänytkin pariin otteeseen kuvia ja siellä ne yrtit nätisti kasvaa.. En malta oottaa, et pääsen kotiin ihastelemaan niitä <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta