Nollatoleranssi

Mun kiltin tytön syndrooma on alkanut viimeaikoina välillä oireilemaan, aiheuttaen aika voimakkaitakin ristiriitaisia tunteita.. Oon nimittäin alkanut vetämään aika tiukkaakin linjaa oman lähiympäristön suhteen, eikä se oo ollu tälläiselle ”kaikkien kaverille” mitenkään helppoa.

Ja vaikka se ei oo ollut helppoa, niin se on ollut oikein. Oikein mua itseäni kohtaa, sillä se on saanut mulle aikaan paljon kevyemmän ja luottavaisemman olon. Oon oppinut ettei ystävien määrällä ole väliä – vaan ennenkaikkea suhteiden laadulla.

Nollatoleranssi

Koko elämäni ajan oon ollut tekemisissä jos jonkinlaisten ihmisten kanssa. Siinä missä useimpien kanssa tiet on kohdannu vain hetkeksi, on toiset onnistuneet tekemään muhun suuren vaikutuksen ja jääneet mun matkaseuraksi, osaksi mun elämää, pidemmäksikin aikaa.

Mä oonkin aina ollut sosiaalinen ja tullut hyvin toimeen erilaisten ihmisten kanssa, ja koen olevani hyvinkin avoin – välillä vähän liiankin. Siinä samalla, ja ehkä juuri siitä syystä, oon myös ollut helposti manipuloitavissa miellyttämisenhaluisen luonteeni vuoksi – mutta nyt vanhetessani oon onneksi pääsemässä siitä kiusasta eroon.

Nollatoleranssi

Iän karttuessa mulle onkin alkanut muodostua nollatoleranssi huonon kohtelun suhteen. Siinä missä nuorempana annoin toisten käyttää mua kynnysmattona, en enää siedä toisilta lainkaan epäarvostavaa kohtelua. Ne ihmiset jotka päästän lähelleni voi olla joko suurin voimavara tai raskain taakka – ja oon onnekseni tajunnut, ettei mun tarvi kantaa sitä jälkimmäistä.

Myönnetään, että näiden rajojen lyöminen tekee mulle välillä hankalan olon. Mutta miksi mä antaisin itsestäni jotain toiselle, joka ei arvosta sitä pätkääkään? Varsinkin, kun mulla on mahdollisuus olla sellaisten ihmisten kanssa joiden kanssa asiat on ihan toisin?

Vaikeinta tästä tekee tilanteet joissa ihminen on tahattomasti välinpitämätön eikä tajua omassa käytöksessään mitään väärää. Tiedättehän kun tyyppi pohjimmltaan tosi ihana, mutta silti samalla satuttaa käytöksellään. Mutta mä oon vähä sitä mieltä ettei kenenkään tarvitse kärsiä toisen ajattelemattomuudesta vain hyvää hyvyyttään – varsinkaan, jos se tuntuu itsestä pahalta.

Nollatoleranssi

Mitä mieltä te olette, onko tälläinen nollatoleranssi teistä jollain tapaa itsekästä? Kuinka paljon te siedätte toiselta, ja ennenkaikkea ootteko joutunu asettamaan samanlaisia rajoja itsellenne? Mun mielestä peliä ei kannata ihan kerrasta viheltää poikki sillä jokainen ansaitsee toisen mahdollisuuden, mutta ei ehkä kuitenkaan enää viidettä..

Kilttinä, aina kaikkeen suostuvaisena, tyttönä musta on välillä tuntunut pahalta ottaa etäisyyttä ja joskus siitä on tullut jopa itsekäskin olo… Mutta mä toivon, että ihan suotta sillä tasavertaisuus ja molemmin puolinen vuorovaikutus on se mitä mä ihan jokaisessa ihmissuhteessa eniten arvostan.

Allekirjoitus

Seuraa blogia: Facebookissa / Bloglovinissa / Instagramissa

Aino

7 vastausta artikkeliin “Nollatoleranssi”

  1. Eiköhän se kuulu siihen oman minän selkeytymiseen ja niiden rajojen asettelu on sen sisäisen terveen aikuisen rajojen vetämistä. Toisille se ei ehkä selkiydy koskaan ja sit vaan kärsii epämääräisestä pahasta olosta koko ikänsä. Eli varsin hyvä juttu siis. Sitä harjoittelee täällä itsekukin. 😊

  2. Niin asiaa kuitenkin kun täällä eletään vaan kerran niin miksi sitä ei eläisi niin että itsellä on hyvä olla ja olla oma itsensä kuin miellyttää toista jonkun asian takia tms. Kyllä tosiystävät pysyy rinnalla silloinkin kun sulla on vaikeaa ja ne on kiinnostuneita sun elämästä ja samalla tavalla haluan myös itse toimia ystävänä. Hyvää ystävää ei aina voi nähdä mutta vuodenkin näkemättömyyden jälkeen voi jatkaa siitä mihin jäätiin ja kaikki on kuin ois just eilen nähty. Kuitenkin kun nykypäivänä on myös apuna kaikki tekniset vempaimet ja sosiaalinen media jne. minkä avulla voi pitää yhteyttä 😊 Ja yleensä asiat on menneet niin että kun yksi ovi on sulkeutunut niin toinen on auennut ja tuonut mukanaan hyvää <3 Pakko vielä loppuun sanoa että olen seurannut blogia alusta asti ja sulla on kyllä tosi ihana ja positiivinen asenne kaikkea kohtaan aina hymy huulilla olen blogia lukenut 🙂

  3. Samaa mieltä!!! Teen samaa kuin sinäkin. Tuo on ollut pahin että kun ystävän kanssa klikkaa mutta hän kohtelee huonosti ilman että kokee siinä jotain väärää. Siinä joutuu tekee radikaalin päätöksen. Eikävarmana harmita jälkikäteen. Se vahvistaa omaa minää kun vähentää noita elämän harmituksia.

  4. Hyvä postaus ja tosi aiheellinen! Itekin oon saman asian kanssa painiskellut ja vähitellen Oon oppinut olee ”itsekäs” ja sanoo et nyt riitti, mutta joidenkin vanhempien frendien kohdalla se on hankalaa koska kuten sanoit ne on pohjimmiltaan kivoja tyyppejä. Mutta fakta on, että itseensä ei voi panna alas muiden hyvän mielen takia. Jos joku sitä vaatii sen kanssa ei kannata olla tekemisissä, vaikka se hankalaa onkin. Ja pidä hauskaa reissussa! Oon kateellisena katsellut kaikkia kuvia.😂

  5. Ihana kirjoitus! <3 Itsekin olen ollut tällainen "kaikkien kaveri" ja niiden rajojen vetäminen aluksi ei todellakaan ollut helppoa. Mutta kuten kirjoitit, kyllä tasavertaisuus on yksi tärkeipiä juttuja missä tahansa suhteessa.

  6. Hei Aino, kiitos upeasta ja avoimesta kirjoituksestasi <3 Tää on tärkeä aihe ja koskettaa itseänikin läheltä. Mä oon pohtinut sitä niin, että kun oppii tuntemaan omat rajansa ja tietää, mitä haluaa ja mitä ei, niin silloin on paljon helpompi olla ystävällisesti selkeä muillekin viestittäessään esimerkiksi, missä ne toleranssin rajat kulkevat. Ihmisiä kuitenkin loukkaavat todella erilaiset asiat, ja aina emme etukäteen kykene aistimaan, missä toisen raja kulkee. Toisten kohdalla se on helpompaa kuin toisten. Siksi pyrin avoimuuteen keskusteluissa. Tämäkään ei kyllä ole helppo tie, mutta uskon siihen 🙂 Onnea meille kaikille vanhenemisesta! Se auttaa 😉

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta