Näistä syistä suosittelen avantoa kaikille

Kävin tänään ensimmäistä kertaa tänä vuonna avannossa. Mittarissa pakkaslukemat näytti -13 ja kävellessämme avantoon ajattelin olevani mahdollisesti hullu ja mietin mielessäni, uskaltaisinko kuukauden tauon jälkeen laskeutua hyytävän kylmään veteen.

Kun viiltävä kylmyys iski iholle, se pienen hetken jälkeen alkoi lämmittää ihanasti. Olisin ollut vedessä varmasti pidempään ellei mun avantokengistä toinen olisi jäänyt edellisen kotini patterin taakse jumiin – ilman niitä varpaista lähtee tunto hyvinkin nopeasti 😉 Jälkeen päin olo oli lämmin ja ihanan eufoorinen. Päätin heti meneväni huomenna uudestaan!

Virkeä, energinen olo ja mielihyvähormonien ryöppy on yksi avannon monista hyödyistä. Mulle itselleni se on yksi parhaimmista stressinlievittäjistä ja on parantanut unenlaatua huomattavasti! Niin paljon, että avannon lisäksi oon ottanut kotona kylmiä suihkuja iltaisin.

Rankkojen treenien ja treenijaksojen aikana oon huomannut avannon auttavan lihaskipuihin ja palautumiseen positiivisesti! Kylmän veden verenkiertoa ja aineenvaihduntaa vilkastuttava vaikutus saa tietysti myös kuona-aineet kehosta liikkeelle mikä on palautumisen kannalta pelkästään hyvä asia.

Virkeä mieli, onnellinen olo, parempi unenlaatu, tehokkaampi palautuminen ja vilkkaampi aineenvaihdunta

Mitä muuta vielä? Tutkitusti kylmä vesi aktivoi ruskeaa rasvaa, joka on meidän kehoissa juurikin sitä energiaa polttavaa rasvaa ja täten se vauhdittaa aineenvaihduntaa. Avanto voi siis vaikuttaa painonhallintaan positiivisesti – jos ei pelkästään ruskean rasvan takia, niin varmasti myös mielihyvähormonit ja mieletön selviytyjäfiilis avannon jälkeen parantaa omakuvaa ja lisää elämän mielekkyyttä (ja kun on kivaa, ei painokaan tunnu enää niin merkittävältä asialta).

Avantoihmisten reippaus ja peloton asenne näkyy avantokopilla, ja se tekeekin harrastuksesta yllättävän sosiaalisen! Oon jakanut siellä monta kivaa hetkeä eri ikäisten ihmisten kanssa ja saanut paljon arvokkaita elämänohjeita. Moni avantokonkari on myös kertonut useiden kiputilojen (kuten nivelkipujen) kadonneen ja vastustuskykynsä parantuneen avantouinnin seurauksena niin paljon, ettei ole enää vuosiin ollut kipeä – mä kyllä itse edelleen sairastun jos en muista pukeutua tarpeeksi lämpimästi 😉

Joko sä oot käynyt avannossa?

Xoxo,
Aino


Päivittäistä inspiraatiota ja oivalluksia mun muissa kanavissa:
IG @makelaino
FB RAWinto

Aino

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 8
Tykkää jutusta