Mielensävalottaja

Sisältää yhteistyölinkkejä.

Mielensävalottaja! Kun kuulin termin ensimmäistä kertaa se sai heti hymyn piirtymään mun kasvoille, luoden mun mieleen kuvan tyypistä joka näkee ongelmien sijaan mahdollisuuksia.

Mielensävalottaja

Siitä mielikuvasta onkin ollut viimeisen vuorokauden aikana tosi iso apu. Onnistuin nimittäin surullisen kuuluisasti palelluttamaan itseni kylmässä syyssateessa ja viime yönä heräsinkin siihen, ettei happi meinannut kulkea kuumeaaltojen väreillessä pitkin kroppaa.

Pyörin valveilla kipujeni kanssa useamman tunnin ajan ja mun päässä pyöri jos jonkinlaisia ajatuksia. Epätoivoisia, synkkiä, toivonsa menettäneitä sellaisia. Tuskainen olotila yhdistettynä lievään jetlagiin ja lomalla kasvaneeseen loputtoman tuntuiseen TO DO -listaan sai mut toivomaan, että voisin vaan ottaa seuraavan lennon takaisin Etelä-Amerikkaan ja kadota sinne.

Mielensävalottaja

Ne tunteet onneksi kaikkosi yhtä nopeasti, kun sain purettua niitä auki ja olo alkoi kohenemaan. Niissä tunteissa ei kuitenkaan ollut mitään väärää. Ja itseasiassa niiden läpi käyminen ja rypeminen ylös sieltä pohjattomalta tuntuvasta itsesäälin ja -inhon suosta teki hyvää. Se muistutti, kuka mä oikeestaan oon, kuinka valtava potentiaali mussa on ja mihin kaikkeen mä sen avulla pystynkään.

Ja siihen kaikkeen tuun perehtymään vielä syvemmin Mielensävalottajat -verkkokurssilla. Kyseessä on kahdeksan viikon mittainen kurssi, jonka aikana avarretaan mieltä ja tutkitaan uskomuksia, jotka rajoittavat meitä käyttämästä omaa potentiaaliamme. Niitä meitä kaikilla nimittäin varmasti on! Lukemattomia syitä ”miksi ei” – kun voitais keskittyä ennemmin miettimään ”miksipä ei” 😉 Kurssin auttaa teema kerrallaan kehittämään ymmärrystä itsestämme ja toimintavoistamme samalla luoden mahdollisuuden tutustua aidompaan ja voimakkaampaan versioon itsestämme.

Kukapa meistä ei haluaisi löytää rohkeutta lähteä tavoittelemaan omia unelmiaan ja elää entistä merkityksellisempää sekä antoisampaa elämää, sen jokaisella osa-alueella? 🙂 Tän kurssin oppien avulla jokainen meistä saa siihen mahdollisuuden.

Mielensävalottaja

Sen, minkä tiedän olevan totta on, että maailma tarvitsee ihmisiä, joiden silmät loistavat. Ihmisiä, joilla on rohkeus ja halu palvella maailmaa omien kykyjensä kautta. Ihmisiä, jotka uskaltavat toimia arvojensa pohjalta silloinkin, kun se ei ole mukavaa. Ihmisiä, jotka ovat valmiita valitsemaan rohkeuden helppouden sijaan.

Minua surettaa se, kuinka paljon kauneutta ja hyvyyttä menetämme, kun ihmisiä haukutaan ja arvostellaan, ja sen pelossa pidätämme itseltämme mahdollisuuden päästä kiinni koko voimaamme. Tämän takia loin kurssin, jonka toivon antavan sinulle resursseja elämään rohkeasti omannäköistäsi elämää, isolla kädellä, häpeilemättä. Tiedän että ihmiset joilla on kirkas syy ja tarkoitus elävät elämäänsä ihmeellisellä innostuneen rentoutuneella päättäväisyydellä ja jatkavat eteenpäin äärettömistä vastoinkäymisistä huolimatta.

– Mielensävalottajat

Suosittelenkin lukemaan lisää kurssista sillä oon aika varma, että sen tehtyäs oot mun kans yhtä mieltä siitä, että kaikkineensa kurssi kuulostaa ihan älyttömän inspiroivalta ja sisällöltään ainutlaatuisen antoisalta! Niin kivalta, etten millään malttais odottaa sen alkua 🙂

Mä uskon, että tää on varmasti yksi parhaista joululahjoista ja satsauksista tulevaan vuoteen, ja itseasiassa koko loppuelämään, minkä kukaan voi tehdä.

Kurssi alkaa 28.11 ja kestää tosiaan sen kahdeksan viikkoa. Ja teillä mun lukijoilla on mahdollisuus saada -20% alennuksella hintaan 68,80€ (norm 86,00€) ilmoittautumalla tämän linkin kautta! Nyt jos koskaan siis kannattaa toimia 🙂

Allekirjoitus

Seuraa blogia: Facebookissa / Bloglovinissa / Instagramissa

Aino

2 vastausta artikkeliin “Mielensävalottaja”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta