Mehustus on POP!

Jo vuosien ajan oon tainnut aika määrätietoisesti tehdä selkeäksi omat joululahjatoiveeni ja tänä vuonna taisin aloittaa vihjailun lahjojen suhteen jo hyvissä ajoin ennen edes tyypillisiä joululahjatoiveiden uteluita sillä kerrankin mä tiesin jo hyvissä ajoin mitä oikeasti haluan ja tarvitsen. Tykkäänkin hyödyllisistä lahjoista, sellaisista käytännöllisistä jutuista jotka ilostuttaa päivittäin pitkään vielä Joulun jälkeenki juuri niistä lahjani taas tänäkin vuonna koostuivat.

Kuluneena vuonna olin ilmeisesti ollut erittäin kilttinä sillä paketeista ilmeistyi mitä parhaimpia lahjoja ja just eikä melkeen mun tarpeisiin sopivia! Ehdottomasti odotetuin lahja Joulupukilta oli kuitenkin mehuprässi josta olin niin innoissani, että kävin jopa Stockmannilla hypistelemässä ja etsimässä itselleni mieluisimman vaihtoehdon. Monenlaisia mehustimia nähneenä ja kokeilleena kriteerit olivat selvät: halusin helposti pestävän mehukoneen, jolla saisin kylmäpuristettua mehua.

Tuorepuristettu mango-banaani-porkkana-appelsiinimehu
Hienosti oli Joulupukki ottanut mun toiveet huomioon ja niin lahjakääreistä ilmestyikin Wilfan Juicemaster – tyylikkään alumiininen, hiljainen ja toimissaan nopea. Mehustushan on tällä hetkellä taas kovasti nousussa ja mullakin innostus sitä kohtaan on kasvanut jatkuvasti mitä pidemmälle ravitsemuksen kiemuroihin ja hyvinvoinnin saloihin oon opiskeluissani edennyt.

Miksi mehustaa? Monet ihmiset ovat onnistuneet parantamaan itsensä mehustuksella ja mehupaastoja hyväksi käyttäen sekä päässeet monista kroonisista vaivoista eroon, joten mehustamisessa on ehdottomasti oma taikansa.

  • Tuorepuristettuna saat kaikki vihanneksien, hedelmien ja marjojen ravinteet käyttöösi.
  • Ravinteet imeytyy nesteestä paremmin kuin kiinteästä ruoasta syötynä. Varsinkin nykypäivän suolistovaivojen ja ongelmien ollessa yleisiä elimistö ei saa pilkottua ravinteita normaaliin tapaansa käyttöön, mikä voi johtaa helposti erilaisiin puutostiloihin mitkä puolestaan voi oireilla erilaisina sairauksina.
  • Imeytyminen on myös nopeampaa. Kiinteän ruoan usean tunnin sijasta keho saa mehuista vitamiinit ja mineraalit käyttöönsä lähes välittömästi!
  • Ruoansulatuselimistö saa lepoa mikä vapauttaa elimistölle energiaa muihin toimintoihin, kuten itsensä eheyttämiseen

Valmismehuihin verrattuna itse tuorepuristetuissa mehuissa ei ole lisäaineita tai lisättyjä sokereita vaan ainoastaan elimistölle tärkeitä ravinteita kuten vitamiineja, mineraaleja, entsyymejä, hiilihydraatteja sekä aminohappoja jotka elvyttää kehoa ja lisää elinvoimaa. Mehu kannattaa nauttia heti puristamisen jälkeen sillä ravinteet alkavat kadota jo vartin kuluessa ollessaan tekemisissä hapen kanssa!

Tuorepuristettu vihermehu

PUHDISTAJA
puolikas kurkku
puolikas sitruuna
omena
kaksi lehtikaalen lehteä
teelusikallinen chlorellaa
teelusikallinen MSM-jauhetta

Löytyykö sieltä muita mehustamiseen hurahtaneita? Mä aloitin vuodenvaihteen kunniaksi mehukokeilun, josta oon hyvin innoissani. Oon tutkinut paljon asiaa ja nyt toivon, että mulla on käsissä ainekset joissa yhdistyy mehupaaston hyvät ominaisuudet ilman, että mun arkiaktiivisuus kärsis mitenkään. Lupaan raportoida teille viimeistään kuukauden kuluttua mun projektista sillä mulla on vahva usko ja luottamus siihen, että tää toimii ja on ihan superhyvä juttu!

Sitä odotellessa kannattaa lähteä mukaan 100 päivää ilman viinaa -haasteeseen, jonne perustin oman joukkueen minkä avulla voidaan kaikki olla yhdessä mukana ja tukea toinen toisiamme! Monelle nimittäin vertaistuen puute tipattomuuteen on vähissä minkä vuoksi ajattelin tän olevan kiva idea – yhdessä kun kaikki on aina mukavampaa 🙂 Perusta siis profiili ja etsi joukkue ”ainomakela.com”! Lisää voit lukea TÄÄLTÄ.

Reipasta perjantaita,
<3 Aino

Aino

15 vastausta artikkeliin “Mehustus on POP!”

  1. Oi en malta odottaa, että pääsen itsekin tekemään omat ravitsevat mehuni

  2. IItse olen kuitenkin hieman skeptinen ja pelkään lihaksen häviävän jos ryhdyn kokeilemaan tuota ruokavaliota. Useat ihmiset ovat kuitenkin sanoneet tämän ruokavalion antavan huimasti energiaa, sulattavan rasvaa sekä parantavan ihon laatua. Nämä kuulostavat houkuttavilta ! Oletko itse kuullut raw till four – ruokavaliosta ja mitä mieltä olet siitä? Järkeä vai ei? Anteeksi superpitkästä kommentistani ja kiitos jos vastaat! Oikein hyvää alkavaa vuotta Sinulle! 🙂

    • No siis toki jos on pitkiä aikoja pelkällä mehulla niin voi olla, että lihakset katoaa… MUTTA jos nyt ollaan ihan realistisia niin mitään kovin suurta lihaskatoa ei synny parin päivän mehupaastolla. Ja loppupeleissä on hyvä miettiä: kumpi on tärkeämpää omalle terveydelle – se, että lihakset pitää kokonsa vai ne mehupaaston mukanaan tuomat terveyshyödyt? Ja siis tuosta rawtill4:sta kommentoinkin jo tuon sun toisen kommentin yhteyteen (en hoksannut, että tää oli täällä ekana odottelemassa!), joten lukaisehan sekin 🙂

      Ihanaa alkavaa vuotta myös sinulle, Elina!

  3. Hei Aino,
    Olisi kiva lukea postaus siitä miksi päädyit juuri Wilfan laitteeseen. Mehustaminen kiinnostaisi, mutta mikä laite – siinä pulma. Löysin yhden vertailun aiheesta(http://yle.fi/aihe/artikkeli/2013/09/25/helppokayttoisyys-toi-testivoiton-philipsin-mehulingolle), mutta ”tutun” bloggaajan mielipide olisi painavampi kuin tuntemattoman raadin. Esim. onnistuuko Wilfalla mehustus porkkanoista tai punajuurista ja minkä kokoisiksi vihannekset/hedelmät pitää pilkkoa ennen koneeseen laittamista?
    Kiitos ihanasta ja inspiroivasta blogista ja ihanaa uutta vuotta 2015! (Olen lukenut jo pitkään blogiasi vaikka en ole aiemmin kommentoinutkaan – nyt aihe vaan kolahti kun tekisi mieli omaa juicemakeria)

    • No siis oikeastaan sen helpon puhdistuksen sekä hiljaisuuden vuoksi 🙂 Mehustuksesta nimittäin katoaa kaikki ilo jos sen laitteen pesemiseen menee aivan turhan pitkään aikaa (oon aika mukavudenhaluinen, heh) ja yleensä tykkään mehustaa heti aamusta, joskus jopa ennen kello seitsämää joten meteliä kone ei ihan hirveästi silloin saa tietenkään pitää. Ja kuten tuossa vertailussakin todettiin niin ”Wilfa sopii laatutietoisille” eli se kylmäpuristaa mehun sekä se on maultaa ja väriltään kympin arvoista. Lisäksi siinä on vielä vaahdonerotin 🙂 Ja kyllä Wilfalla onnistuu myös porkkana- ja punajuurimehujen tekeminen – syöttöaukko tosin on vähän kapea, joten mm. omenat pilkon neljään osaan (puoliksi ja puoliksi) mutta esimerkiksi porkkanat menee kyllä kerralla sisään.

      Jos et huomaa tätä kommenttia niin liitän nää samat jutut vaikkapa seuraavan mehupostauksen yhteyteen! 🙂

    • Kiitos nopeasta vastauksesta. Helppo pesu & hiljaisuus ovat ehdottoman tärkeitä kriteereitä myös mulle ja mehun väri on tietenkin myös iso plussa 🙂 Ja jos ”kovat” vihannekset mehustuu myös Wilfalla niin sitten se taitaa olla myös oma valintani. Tuosta testistä sai vaan sen kuvan että kaikki pitäisi paloitella tosi pieniksi – mutta jos omena mahtuu neljässä osassa niin se ei paljon paloittelua vaadi. Taidan tietää mitä on seuraavana ostoslistalla…

    • Joo siis esimerkiksi verrattuna siihen mehustimeen mikä meillä on töissä (en just nyt muista nimeä) niin se ”suu” on ihan saman kokoinen eli ei oo oikeasti isokaan vaiva pilkkoa niitä 🙂 Kannattaa käydä itse eka fiilistelemässä kaupassa (niinkuin mäkin tein!) niin ei varmastikkaan tuu tehtyä hutiostosta. Tosiaan tuossa on kyllä tosi tehokas moottori joten kovatkin vihannekset menee ihan vaivatta! Kokonaisuudessaan laite on kaikki kehunsa ansainnu 🙂

  4. Oi ihanaa! 🙂 mulle paljastu paketista kans oma mehulinko, en malta oottaa et pääsen testailee 8) en oo vaa ehtiny/jaksanu raahata sitä vielä porukoitten luota Helsinkiin! Lisäks kun on töissä mehubaareissa niin akuuttia tarvetta ei kotikoneelle ole x)

    • Oi ihanaa, ihanaa! Mehustus on POP <3 Missä mehubaareissa oot töissä? Täytyy myöntää, että oon niin pihalla etten edes tiennyt Helsingissä olevan semmosia.. Tuun kyllä heti ens viikolla käymään, kunhan vaan eka kerrot mistä sellasen löydän! 😀

  5. Oi voi! Tuo minun ailoisempi kommentti jotenkin katkesi kesken vaikka kirjoitin melko pitkän kommentinen

    • Ja taas se katkesi…Vain mun tuuria. Mutta joo, itse saan kohta kanssa mehuprässin! 🙂 raw till four ruokavalio kiinnostaisi myös 🙂 onko sulla kokemusta tuosta? 🙂

    • Suosittelen mehuprässin hankintaa lämpimästi! Se on investointi, jota ei varmastikkaan kadu 😉 Mulla ei oo kokemusta ratill4:sta, mutta ajatuksena on ollu tehdä sillä pienimuotoinen kokeilu mahdollisesti tässä kevään aikana.. Ilmottele jos innostut kokeilemaan sitä niin voidaan tehdä jonkinlainen ”kokeilu” yhdessä!

  6. Tuoremehut on <3 <3 <3!! Sen jälkeen kun aloin tehdä mehuni itse en ole pystynyt koskemaankaan valmismehuihin, se makuero on niin huomattava ja muutenkin – on ihanaa saada sen maun kera kaikki ne ravinteet. 😀 Ja se vaahtokerros mikä tulee aina siihen pinnalle on kyllä piste i:n päälle! Mmmm… 😛
    Onhan mehujen tekemisessä aina oma hommansa (mulla on just semmonen hankalasti pestävä linko + ÄÄNEKÄS, ei naapurien takia viitsi ihan sunnuntaiaamujen piristykseksi lingota :D) Toisaalta, vaivannäössäkin on viehätyksensä, ja sitä mehustinta pestessä on hyvä odotella mehun "jäähtymistä" pakastimessa. 🙂

    • No niinpä! Hih, mä kans tykkään vaahdosta. Mun Wilfassa tosin on sellanen ”vaahdonerotin”, mut mä tykkään aina silti kaataa sen vaahdon siihen kaiken päälle 😀 Ai sä laitat vielä pakkaseen viilentymään..! Aika hyvä idea, koska silloin se mehu on kuin oikeastaan ”palkinto” siitä pesusta. Ovelaa! Vois joskus itsekin kokeilla samaa tyyliä 😉

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta