#Luomutukka: Puolen vuoden jälkeen

Siitä on nyt aika tarkasti 30 viikkoa aikaa, kun lähes hetken mielijohteesta päätin lopettaa shampoon käytön. Kirjoitin silloin Luomutukka -postauksen, joka herätti sen verran mielenkiintoa että sitä seurasi kirjoitus Luomutukan ABC.

LuomutukkaTää kaikkihan sai alkunsa mun ekokosmetologiystävän inspiroivasta esimerkistä, jonka seurauksena rupesin lukemaan ja tutkimaan asiaa – voisiko oikeasti olla niin, että pärjäisin ilman jotain niin arkista ja itsestäänselvää? Jotain, mitä ilman en olisi edes kuvitellut voivani olla.

Viime syksynä no poo -metodi nosti päätään aika voimakkaastikkin. Mä tietysti uskoin siihen vahvasti ja halusin, että se toimii. Olin käyttänyt aiemmin luomushampoota ja koska mun ruokavalio on aika puhdas en uskonut, että mun päänahka reagois shampoon pois jättämiseen mitenkään voimakkaasti.

Korvasin siis shampoon ruokasoodalla, huuhtelin hiuksia etikalla ja tein kerran viikossa erilaisia hiusnaamioita suihkussa. Homma oli kivaa ja se toimi! Välillä rupesin kaipaamaan hiuksiini tuuheutta, jolloin huuhtelin sitä suolavedellä mikä hoitaa edelleen asiansa esimerkillisesti.

Jättäessäni shampoon pois en ajatellut, että oikeasti nyt vielä puolen vuoden jälkeenkin olisin tyytyväinen hiuksiini ilman sitä. Joskus joulukuun aikaan nimittäin painiskelin hieman itseni kanssa, pitäisikö sittenkin palata takaisin normirutiineihin.. Pienimuotoinen stressi ja kylmä ilmasto nimittäin sai aina välillä mut tuskastelemaan hiusten kanssa, jotka ei tuntunu enää tottelevan mua yhtään.

Intia, Kerala, Alleppey, HouseboatSitten tapahtui jotain. Oltiin Intiassa kaksi viikkoa, jossa pääsääntöisesti pestiin hiuksia merivedessä uiden ja hiukset rakasti sitä! Käytiin siellä paljon ayurvedahoidoissa, joissa läträttiin öljyllä ja ne ravitsi hiuksia ihan omalla tapaansa. Mutta se öljyillä läträäminen myös kostautui ja hiuksista tuli tosi limaiset, sillä pelkkä merivesi ei saanut sitä kaikkea katoamaan hiuksista – silloin ei auttanut muu kuin suunnata kauppaan ja ostaa shampoota.

No, se shampoo teki silloin kyllä terää! Mua vaan rupes huolettaan, että mites sen jälkeen. Olinko ollu kaikki kolme kuukautta ihan turhaan luomuna? Huoli oli kuitenkin turha sillä kotiin palattuani mä pesin hiuksia pelkästään vedellä reilun kuukauden ajan. Siis en käyttänyt edes soodaa! Ja se oli ihan uskomatonta sillä mun hiukset näytti ja tuntui paljon paremmalta entä silloin shampoottomuuden alkuaikoina.

Viime viikolla ihana Kata (kiitos muru!) otti musta tässä postauksessa olevan kuvan, mistä mun mielestä näkyy aika kivasti kuinka tuuheat ja elinvoimaiset mun hiukset on. Ne on edellisenä iltana pesty soodalla ja huuhdeltu suolavedellä.

Mä en enää edes muista, miltä shampoolla pestyt hiukset tuntuu. Just eilen juttellessa mun ystävän kanssa, joka mut sai tästä alunperin innostumaan,  mä rupesin miettimään että mitäs jos sitä vähän kokeilis luomushampoota näin pitkän ajan jälkeen. Tuntuisko mun hiukset erilaiselta? Olisko ne jotenkin elinvoimaisemmat? Vastaus selviää varmaan vaan kokeilemalla, mutta mä uskon että ainakin vielä hetken aikaa viihdyn ilman mitään ylimääräistä sillä tää on menny niin vaivattomasti ja oon ollu tosi tyytyväinen tähän kokeiluun.

Vai voiko tätä enää edes kokeiluksi sanoa – eiköhän tää oo jo aikalailla hyväksi todettu juttu 🙂

<3 Aino

Seuraa blogia: Facebookissa / Bloglovinissa  / Instagramissa

Aino

4 vastausta artikkeliin “#Luomutukka: Puolen vuoden jälkeen”

  1. Tää selittää sen ruokasoodapurkin hotellin kylppärissä!! 😀 Värjään ite tukkaa, joten en usko tän toimivan mulla. Sun tukka näytti kyllä livenäkin todella hyvältä, en ois koskaan arvannu että oon ’luomu’ ;D

    hanna
    http://www.hannamariav.com

    • Hahahah, joo niin selittää! 😀 Ja kiitti, oon kyllä itekki tosi positiivisesti yllättyny kuinka ”normaalilta” tää näyttää ilman shampoota sun muuta:)

  2. Ihan huippu juttu. Oon itse hieman arastellut tuon shamppoon pois jättämisen suhteen mutta nyt uskallan harkita asiaa uudelleen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 1
Tykkää jutusta