Lokakuun parhaat

Lokakuu on aina ollut mulle aika intensiivistä aikaa. Pari vuotta sitten ahersin tiiviisti meidän ensimmäisen kirjan parissa, viime vuonna valmistauduin pitkää sairaslomaa varten – jota ei sitten koskaan tullutkaan – ja tänä vuonna I Love Me -messujen taustatyö sekä tän mun loman mahdollistaminen jätti kalenteriin normaalia vähemmän vapaa-aikaa.

Kiireessä mä kuitenkin puhkean jollain tapaa kukkaan! Pienen paineen alla inspiroidun ja innostun asioista ihan uudella tapaa, ja musta tuntuu että se näkyi viime kuussa täällä bloginkin puolella (siis muutenkin kuin siinä, etten liiemmin oo kerennyt vastailla kommentteihin ja sähköposteihin – anteeksi siitä). Kiireessä ei muutenkaan kerkeä normaaliin tapaan analysoimaan ja spekuloimaan kaikkea, mikä antaa mahdollisuuden toimia enemmän intuition varassa – ja sitä kautta voikin kokea aivan uudenlaisia juttuja, ja ennenkaikkea oivalluksia.

Lokakuun parhaat

Nyt on huojentavaa huomata, ettei lokakuun kiireet onnistunu lamaannuttamaan mua täysin. Ensimmäistä kertaa aikoihin! Se euforinen tunne, kun kaikki menee putkeen ja saa onnistuneesti vietyä isojakin asioita maaliiin, nimittäin usein onnistuu sokaisemaan mut ja janoamaan lisää. Onneksi tällä kertaa maltoin mieleni ja fiksun tytön tavoin hillitsin itseni.

Vaikka treenit jäi minimiin ja ruokakauppareissutkin on laskettavissa yhden käden sormilla, niin mulla on silti tosi hyvä fiilis kuluneesta kuukaudesta – halusin tehdä uhrauksen isomman hyvän puolesta, ja se kannatti. Myös mun pääkopalle teki hyvää irtautua hetkeksi kaikista normeista, joita oon jo pitkään pitänyt itsestäänselvyytenä, ja kaiken hulinan keskellä myös mun arvostus ystäviä kohtaan nous entisestään.

Messuselfiet

Niin ja jos nyt vielä lopuksi päästäis tän aasinsillan kautta ihan tuohon otsikkoonkin. Rehellisesti sanottuna lokakuussa oli parasta ihmiset, kaikki uudet ja vanhat tutut! Se kaikki tiivistyi I Love Me -messuihin ja sen jälkeiseen minivisiittiin Ouluun, jossa pääsin näkemään mun parhaan kaverin vastasyntyneen ihmeen.

Ja sitä mä tässä mietin, että tarviiko sitä elämässään oikeastaan edes muuta? Intohimon, jota kohtaan sydämessä palaa roihu ja ihmiset joiden kanssa jakaa kaikki arjen pienetkin hetket. Ihmiset, joiden kanssa keskustellessa oppii uutta ja tuntee vahvaa halua kehittyä. Ihmiset, joiden takia haluat olla joka päivä parempi ihminen.

Ihanaa lokakuun viimeistä päivää! Mä aion nauttia siitä kiireettömänä tällä kertaa 🙂 Ja hei jos jotain reseptejä haluatte kokeilla niin suosittelen lämpimästi suolaista puuroa tai suolakaramelli-popcornkakkua. Ne oli lokakuun kestohitit mun keittiössä, siis sen verran mitä siellä nyt kerkesin kokkaamaan.. Hah!

Allekirjoitus

Seuraa blogia: Facebookissa / Bloglovinissa / Instagramissa

Aino

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta