Lisää toimintaa salille ;)

Aina joskus tulee kausia, kun pelkkä puntti kyllästyttää – onneksi treeniä on helppo piristää ja monipuolistaa pienillä muutoksilla! Treenin peruspohja on hyvä pitää samana, mutta sitä on hyvä maustaa haastavuudella keskittyen omiin heikkouksiinsa. Tai mikseipä vaikka niihin vahvuuksiin 😀

Ite oon jo pitkään halunnut kehittää mun tasapainoa sekä kehonhallintaa ja viimeaikoina oon tuonut näitä elementtejä mukaan myös salitreenin puolelle. Tasapaino ja kehonhallintahan on hyvin oleellisia myös tekniikoiden opettelun kannalta – esimerkiksi maastaveto, tempaus ja työntö sujuu varmasti paremmin sen mukaan kun kehonhallinta kehittyy.

Tänään mulla oli vuorossa jalkatreeni ja perus kyykkyjen lisäksi ohjelmassa oli myös tasapainottelua 😉

Ensin korokkeelle tukevasti yhdellä jalalla seisomaan – vatsa tiukkana ja selkä suorassa! Siitä polven nosto eteen..

..siitä jalka suoraan sivulle – huomatkaa, että tukijalka pysyy kokoajan tiukasti paikallaan, samoin lantio 🙂 …

.. ja sivulta taakse 😉 Takaa sitten taas eteen ja sama rumba uudestaan! Teen näitä aina 10 jalkaa kohden ja jos jossain välissä tasapaino pettää ja jalka osuu maahan, alkaa kierros alusta 😀 

Jalkapäiviin mulla kuuluu aina myös vatsarääkki ja ennen sen alkamista mulla on tapana nostaa sykettä ylös erilaisilla voimaliikkeillä. Tänään se liike oli etuheilautus kahvakuulalla – kädet rentona, selkä suorana ja voima lantiosta 😉 Tekniikka on tärkeä – kannattaa tsekata tää video! Ja sitten ne suorat ja syvät vatsat. Kaikenlaiset jalkojen sekä lantionnostot on aika maukkaita kunnon jalkarääkin päätteeksi 😉 Saa samalla vedettyä viimeisetkin mehut niistä irti. Teen mielummin lyhyitä sarjoja intensiivisiä liikkeitä jolloin koko keskikroppa joutuu töihin – parhaimmillaan vatsatreeni on lyhyt, mutta ahhh niin hikinen!

Lantionnostojen lisäksi tein myös vatsoja pallolla – ensin punnerrusasennossa jalat pallolla vetäen jalkoja vatsan alle ja sitten selällään maaten pallo jalkaterien välissä ylös-alas palloa nostellen. Ja alavatsa kiittää 😉

Huomenna onkin sitten ihan superkiva päivä tiedossa sillä aamulla mulla on ensimmäinen tapaaminen mun ensimmäisen oman asiakkaan kanssa. Niin siistiä! 😀 Seuraavat puoli vuotta treenautan siis mun demo-asiakasta eli pääsen ihan käytännössä tekemään personal trainerin hommia, aivan huippua! 🙂

Seuraavaksi alankin siis suunnittelemaan huomista treeniä ja sit koulun kans sulkapalloa pelaamaan! Huh kun on rankkaa ;D Vallatonta perjantaita kaikille <3

Aino

8 vastausta artikkeliin “Lisää toimintaa salille ;)”

  1. Moikka!
    Multa on tainnut mennä vähän ohi, että mitä opiskelet ja missä? 🙂

    • Ei ihmekkään, kun en oo tainnu siitä hirveesti huudella:) Mutta kirjottelen siitä vaiks ens viikolla ihan oman juttunsa!

  2. Loistavaa Aino!! Mä sain tästä just hyvän idean tän päivän treeniin! Kiitos! <3
    Mullakin nyt jotenkin tympii pelkkä salitreeni, tällasista saa hyvää vaihtelua! 🙂

  3. Näin trendikkään ja komean miehen silmästä katsottuna tummat hiukset sopii sulle selvästi paremmin kuin vaaleat! Pysy tummissa ja pyri aina vähän erottumaan joukosta, ts. rikotusti leikatut hiukset ovat seksikkäät. Pois muotista! 🙂 Niin ja lyhyet hiuksetkin ovat varsin viettelevät. 😉

    • No mutta kiitos! 😀 Eiköhän näissä pysytä niin kauan kun taas rupeaa kyllästyttämään, hah:)

  4. Onpa hassua kun siulla on nää tummat hiukset, ei meinaa tunnistaa! Ihanat on ja tekee paljon uutta ilmettä. Sopii tosi hyvin 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta