Liikkuvuus ja lihashuolto

Vuoden alusta otin vahvasti omaan treeniini mukaan liikkuvuusharjoitukset sekä päivä- että viikkotasolla. Ennen jokaista treeniä teen joitain toiminnallisia harjoitteita ja vähintään kerran viikossa teen treenin omalla kehonpainollani, joka keskittyy vain ja ainoastaan pelkästään liikkuvuuden ja tekniikoiden harjoitteluun – ihan oman tasapainon ja kehonhallinnankin vuoksi. Mitä parempi liikkuvuus sitä turvallisempaa ja toimivampaa treeni on! 

Liikkuvuus on tärkeä osaa treenaamista, erityisesti jos haluaa kehittyä. Silloin opetetaan elimistölle liikeratoja ja totutetaan sitä harjoitteluun, valmistellaan hermostoa uusiin ärsykkeisiin. Ennen varsinaista lihaskuntotreeniäkin on siis suotavaa tehdä jonkinlaisia toiminnallisia harjotteita/lämmitteleviä sarjoja ilman painoja, jotta paikat lämpeää ja sekä hermosto että lihakset on vastaanottavaisempia uusille ärsykkeille 😀 Silloin myös loukkaantumisriski pienenee samalla, kun todennäköisesti suorituskyky ja -tekniikka paranee.

Seuraavaksi sitten vähän liikkuvuusharjoittelua alakropalle! Tää voisikin hyvin olla se lupaamani ”Peppubuumin osa2”, hahhha, sillä liikkuvuuden parantuessa myös treeni menee paremmin perille mikä tietty on enemmän kuin toivottavaa jos takapuolestana haluaa pyöreän lihaksikkaan 😉

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERASyväkyykky ja sen harjoitteleminen.

Mulla on pitkään ollut ongelmana se, että en oo päässyt tarpeeksi syvälle kyykkyyn, joten sitä on harjoiteltu paljon sillä jos haluan kyykätä syvältä painojen kanssa, pitää siihen ensin pystyä ilmankin 😀 Keskivartalon hallinta on myös painojen kanssa kyykätessä hyvin oleellinen, joten sitä oon harjotellut bosun päällä, kehittäen samalla tasapainoa, sekä kyykkäämällä seinää vasten kädet seinässä, jolloin selän asento pysyy suorassa.

Kyykkyhän on ihmiselle luonnollinen asento ja jokaisen pitäisi oikeasti pystyä olemaan syväkyykky-asennossa vaivatta – nykyään harva vaan enää oikeasti pystyy siihen. Moni varmasti onkin kuullut 30minuutin kyykkyhaasteesta, jossa päivän aikana vietetään 30minuuttia syväkyykyssä. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan, sillä oma liikkuvuuteni juurikin kyykkyjen suhteen on parantunut ihan huimasti, kun oon syksystä asti esimerkiksi töissä hoitanut paperihommat lattialla syväkyykyssä 😀 Ja kyllähän se ensin teki vähän tiukkaa kun paikat oli niin jumiset, pakko myöntää.. 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERAJalkojen heilautukset ääriasentoihin.

Heilautuksia eteen ja taakse, oikeelle ja vasemmalle sekä sivulle ristiin – ihan joka suuntaan. Räjähtävän nopea liike ääriasentoon ja huomaat, kuinka kerta kerralta jalka nousee korkeammalle ja korkeammalle 😉 Lisäliikkuvuus lonkkaan on aina hyödyksi, jos jalkapäivät kuuluu niihin omiin lemppareihin ja haaveissa on kasvattaa peppua.

Näitä heilautukset toimii myös jalkojen herättelijöinä ja lämmittelynä ennen juoksulenkkejä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAKääpiökävely.

Syväkyykkyyn ja eiku askeltamaan eteenpäin, kantapää tiukasti maassa ja kädet nasevasti niskan takana! Ensimmäiset kerrat tekee yleensä tiukkaa jos liikkuvuus on huono, mutta helpottaa kerta kerralta – kääpiökävely onkin yks mun vakkari jalkapäivän lämmittelyliikkeistä sen tehokkuuden vuoksi, muutama kierros jo riittää jotta on kunnolla hiki pinnassa ja paikat vetreänä 😀

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAAskelkyykky taakse ja polven nosto ylös.

Hyvää treeniä tasapainolle ja liikkuvuuteen. Ensin askelkyykky taakse ja sieltä suoraan nopea polven nosto ylös – tukijalan kontrolli on tärkeä, jotta saa kaiken hyödyn tekevälle jalalle 😉 Tukijalan jalka siis tiukasti pakettiin ja hyvä jännitys pakaraan niin samalla hoituu osa päivän pepputreenistäkin, hihhi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERARistiaskelkyykyt yläkropan kierrolla.

Loistava liike lisäämään liikkuvuutta ja kehittämään tasapainoa. Astutaan siis toinen jalka toisen taakse ristiin ja yläkroppa taipuu etumaisen jalan viereen alas. Liike kannattaa tehdä rauhallisesti ja hitaasti kunnolla keskittyen – ja kun mennään kunnolla alas kyykkyyn, niin pakarakin joutuu enemmän töihin!

OLYMPUS DIGITAL CAMERALonkankoukistajien venytys.

Lonkankoukistajia mä pyrin venyttelemään lähes päivittäin – mikä niissä on, kun ne on aina ihan jumissa?! Niiden liikkuvuus kuitenkin parantaa automaattisesti myös lonkanojentajien liikkuvuutta eli vaikuttaa olennaisesti juuri esimerkiksi kyykkäämiseen. Kun etummaisen jalan laittaa bosulle niin lyödään kaksi kärpästä yhdelä iskulla – liikkuvuus ja tasapaino! Kyseessä ei kuitenkaan oo staattinen venytys vaan lantiota pumpataan ”eteen-taa” ja jokaisella työnnöllä aina hieman edellistä eteenpäin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mutta siinäpä oli vähän sitä toivottua juttua liikkuvuudesta. Kuuluuko se osana teidän treeniohjelmaa vai oliko tää kaikki ihan uutta sanahelinää? 😉 

Mutta kuten tiedätte, niin myös sillä mitä syö on merkitystä kaikkeen ja myös liikkuvuuteen ja nivelten kuntoon voi vaikuttaa sisäisesti, nimittäin Puhdistamon MSM+C -jauheella. MSM on siis rikkiyhdiste, joka muodostaa elimistöömme kollageenia, jonka tuotantoa C-vitamiini muiden hyvien ominaisuuksiensa lisäksi vahvistaa 😀 Kollageeni puolestaan on erittäin tärkeää muun muassa nivelsiteiden ja jänteiden toiminnalle, joten se on erittäin hyödyllistä paljon ruumistaan rasittaville tyypeille!

Mä käytän itse ruokalusikallisen päivässä ihan veteen sekoitettuna tai jääpalamuodossa. Kivasti pysyy vesi koulussakin kylmänä oppituntien ajan, kun nakkaa MSM-jääpalat aamulla pulloon 😀OLYMPUS DIGITAL CAMERAEnsin en ajatellut tarvivani sitä, mutta nyt ei voi kuvitellakkaan olevani ilman. Mähän oon aikoinani kärsinyt polvivaivoista ja käynyt fysioterapeutillakin itkemässä niiden kanssa – siksi kyykkääminen pelotti ennen aivan pirusti! Mutta kiitos liikkuvuusharjoittelun ja MSM:n havahduin alkuvuodesta siihen, että kyykätessä pystyn nykyään keskittymään täysin muihin asioihin kuin siihen jatkuvaan pelkoon, hihhi! 🙂 

Ainiin, on tässä MSM:n käytössä muuten haittapuolensakkin.. mun hiukset nimittäin kasvaa nykyään niin nopeeta tahtia, että en edes kampaajalla kerkeä käydä! 😀 Ja kynnet samaten. Itseasiassa en edes muista milloin viimeksi mun hiukset ois ollu näin hyväkuntoiset ja eloisat – nyt mä taas uskallan haaveilla pitkästä liehuvasta kesätukasta 😉

<3 Aino

Aino

31 vastausta artikkeliin “Liikkuvuus ja lihashuolto”

  1. Mäkin käytän MSMää ja sain sillä parannettua mun jäykät ja kipeet ”reumanivelet” 😀 Maistuuhan senä iha helkkarin kamalalle mutta mä sekoitan aamulla sitruunaveteen, kaksi kärpästä yhdellä iskulla kun sitruunavesi lienee ihan terveellistä muutenkin. Mun aamurutiini 😉

    • Ai mä en oo ees huomannu että se maistuis pahalta? 😀 Mun makuaisti on kyllä niin kaikkiruokainen, että se ei onneks vähästä hätkähdä. Mutta joo, macan ohella yks niistä superfoodeista, joiden käytöstä en aio luopua!

    • Haha aijaa 😀 Ehkä mä oon sekoittanut liian pieneen määrään vettä tai jotain.. Oispa mullakin noin kaikkiruokainen maku! Maistu ihan kamalan pistävälle 😀

    • Ja siis eri valmistajien tuotteilla on varmasti kans eroa 🙂 Toi Puhdistamon on nimittäin maustettu limellä, eikä tosiaankaan oo siis pahaa ollenkaan! Itseasiassa mulla uppoo vesi paljon paremmin alas, kun sekotan siihen vähän MSM:mää hahha!

    • Joo mulla on voimaruoka-merkkistä, taidan ensikerralla ottaa tota Puhdistamon! Kiitti vinkistä 😉

  2. Millä suhteella teet noi jääpalat? Ei oo tullut mieleenkään jauhetta siinä muodossa nauttia 😀
    Puhdistamoa myös käytän eikä maistu pahalla limen ansiosta 🙂

    • Teen aina sen päivän annoksen kerralla eli sekoitan ruokalusikallisen MSM:ää puoleen litraan vettä 🙂 Puhdistamo on pop!

    • Loistavaa! 😀 🙂 Sekä se että idea toimi ja että MSM on auttanut sun oireisiin – se ei oikeestikkaan oo mikään turha lisäravinne, todellakaan 😉

  3. Hei kiitti paljon näistä vinkeistä!! Mulla on ollu vaan noi askelkyykky ja heilautukset käytössä lämmittelyssä, pitääpä alkaa lisäileen näitä muitakin mukaan… 🙂 Mukavaa kevään odotusta sulle, blogis on yks lemppareitani!

    • Joo ehottomasti kannattaa. Paljon vaan kaikkee erilaisia variaatioita huomioiden jalkojen kaikki liikesuunnat niin hyvä tullee 🙂 !

  4. Hyviä liikkeitä! Testattiin koko perheen voimin samalla kun tehtiin lankkuhaaste tältä päivältä 😉

    Otan kyllä näistä muutamia omaan lämmittelyyn lisänä nykyisiin. Huomenna olisi tarkoitus olla alakroppa päivä salilla 🙂

    • Loistavaa, että tykkäsitte! 🙂 Noi on kyllä ihan huippuja lämmittelyliikkeinäkin tai sitten ihan omana treeninään.

  5. Jalkojen heilautukset ja nivelien pyörittelyt kuuluu munkin lämmittelyrutiineihin 🙂 Maanantaina huomasin riemukseni, että saan potkastua jalalla käteen, whii!! Ajatella, että niin pieni juttu kuin alkulämmittely, säännöllisesti muutaman kerran viikossa, voi saada aikaan hurjia tuloksia 😀

    Hyvä postaus, sain kyllä kaivattua lisäinspiraatiota liikkuvuustreeneihin 🙂 Voisitko tehdä samanlaisen yläkropan verryttelystä?

    • Voi vitsit, ihan huippua! Ihan parasta huomata just tuollasta pientä kehitystä, siitä se lähtee :)! Ja joo, laitetaas työn alle yläkropallekkin vastaava, toiveenne on siis kuultu 😉

    • Moikka! Opiskelen HEO:ssa ja me suoritetaan liikunta- ja terveystieteiden perusopintoja Itä-Suomen avoimeen yliopistoon 🙂

  6. Mun on pitäny aiemminki ostaa msm:ää, ja nyt viel kun sanoit et hiukset on kasvanu nii ostin samantien!;)

    • Juuh siis tää mun leijonanharja on ihan vallaton – tosi paljon tuuheempi ja ihan älyttömän hyvässä kunnossa! Onneks pääsen ylihuomenna kampaajalle 😛

  7. Hei! Kuinka paljon oot msm käyttäny? ite oon syöny reilun kuukauden ja melkeen kohta tuo pussillinen on menny. Itse en ole kyllä huomannu hiusten kasvussa mitään eroa. Kai se voi olla yksilöllistäkin 😀

    • Moikka!

      Noin ruokalusikallisen päivässä 🙂 Toki varmasti myös muut jutut vaikuttaa entä pelkkä MSM:n käyttö, mutta varmasti on myös yksilöllisiä eroja siihen että kuin helposti kroppa reagoi 🙂 Ja siis mun hiukset oli tosi kuivat, hauraat ja vaurioituneet ennen käytön aloittamista.

    • Tarkotus oli siis kysyä että kuinka pitkään oot sitä käyttäny, määrähän luki tuossa tekstissä 🙂 Sori!

    • Mulla leikattiin joulun jälkeen hiukset lyhyiksi. Oli puoleen selkään asti todella heikossa hapessa olevat ja katkeili paljon. Leikattiin niska paljaaksi ja nyt vajaassa 2kk on kasvanut jo olkapäille! On kasvanut huomattavasti vahvempina takaisin. Saman verran on lähtenyt jo kolmesti aiemminkin eikä ennen ole reagoinut leikkuuseen näin hyvin. Kohtahan tässä pitää taas saksia jos haluaa lyhyen tukan pitää 😀

      Lisäksi MSM on auttanut mun ”reuma” niveliin. Magneesiumia käytän päivittäin mutta tähän vaivaan siitä ei ole apuja ollut. Työpaikkalääkärissä ei selvinnyt syytä labrassa eikä kuvissa. Toisaalta empä käynyt magneettikuvauksissa joissa reuma huomattaisiin jo alkuvaiheessa, kun eivät kuulu meillä sopimukseen eikä omasta pussista huvittanut maksaa. Lääkärin mielestä saattui johtua rasituksesta.
      Ruohonjuuressa myyjä vinkkasi mua kokeilemaan rikkiä ja parin viikon käytön jälkeen huomasin jo eron. MSM on ollut pelastus mulle, ei enää kättä särje ja saa nukuttua yöt kunnolla 🙂

  8. Vitsit ku tekis mieli salille kun luin tän! 🙁 Mutta kipeenä maataan täällä sohvan pohjalla.

    Noi jalanheitot ja kääpiökävely on kanssa mun suosikkiliikkeitä!
    Teetän myös nykyään melkein aina asiakkaille jalkatreenin yhteydessä kääpiökävelyä. Tsihihi! 😉

    • Voi eii, pikaista paranemista <3! Toi on niin kurjaa kyllä:/ Ne on kyllä ihan huippuja ja siis parasta on, ku oikeesti se liikkuvuus paranee ihan silmissä muutamienkin heilautuksien jälkeen ja veri virtaa kropassa ihan erillailla. Eilen just tein mun asiakkaalle tunnin liikkuvuustreenin ja lopputuloksena oli kuin uus ihminen, kun salille tullessa oli jalat niin jumissa että hädin tuskin pystyi kävelemään.. 😀 Palkitsevaa treeniä!

  9. MSM on kyl huippua! Harmi vain ettei noi super foodit ole mistään halvimmasta päästä 🙁 Välillä sitä katselee kaiholla kun saat blogin kautta kaikkea terveellistä ja hintavaa supertuotetta ilmaiseksi. Olisikin kiva jos joskus ilahduttaisit myös lukijoita saamillasi ilmaistuotteilla arvontojen kautta!

    • Suurimman osan kyllä ostan itse ihan samalla tavalla kaupasta kuin kaikki muutkin 🙂 Ja kyllähän noita arvontoja on täällä ollut! Ja tulee jatkossa varmasti vielä enemmänkin 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta