Läskiks meni

Mun ystävä kysyi multa yks ilta, että miten mä suhtaudun painon nousemiseen. Kysymys hämmensi ja jäin miettimään sitä pitkäksi aikaa, vaikka vastaus oli tietysti aikalailla itsestäänselvä. Onhan painon muuttuminen luonnollinen ilmiö, joka heijastelee elämän eri vaiheita – tasapainon hakemista sen hyvine ja huonoine puolineen.

Läskiks meniHassuahan tässä on se, että miettiessäni toissa kesää jolloin olin todella hoikassa kunnossa, muistan olleeni tyytymättömämpi itseeni kuin olen nyt. Halusin kokoajan enemmän – olla timmimpi ja lihaksikkaampi. Jatkuva tyytymättämyys on omalla tavallaan tosi raskasta ja oon tosi tyytyväinen, että oon päässyt siitä eroon. Mun mielestä jatkuvan eteenpäin pyrkimisen sijaan on tärkeämpää osata nauttia tilanteesta just nyt, eikä jättää juhliin menemättä sen takia ettei mahdu unelmiensa pitsimekkoon.

Omalla kohdallani painon nousemiseen on vaikuttanut parikin seikkaa ja se on toisaalta ollut tietoista, toisaalta surkeiden sattumien seurausta. Viime kesän aikana opettelin nimittäin tietoisesti syömään enemmän sen aikaisten hormoniongelmieni vuoksi, koska tiedostin vahvasti niiden kahden olevan suorassa ja epäsuorassa syy-yhteys suhteessa toisiinsa.

Opettelu oli vapauttavaa ja se toimikin tosi hyvin, minkä seurauksena myös tuloksia alkoi näkymään. Siinä ohessa myös vähensin treenaamista sillä mun ykkösprioriteetti oli saada kroppani kuntoon minkä vuoksi mun oli tärkeä vähentää kaikenlainen, myös fyysinen, stressi minimiin. Oikeanlaisilla valinnoilla paino olikin helppo saada nousemaan fiksusti ja nätisti, ilman turhia turvotteluja – samalla myös tuloksia syntyi, ja marraskuun alussa vietinkin maailman onnellisinta päivää.

Tietoisen valinnan kaveriksi mukaan kuvioihin tulikin pian itse pahamainen tapaturma, joka on viimeisen vuoden ajan vaikutanut mun menemisiin ja olemisiin hyvinkin vahvasti. Tietysti treenaamisen vähentyminen ja intensiteetin lasku on vaikuttanut isosti painoon, mutta myös ns. käytännön syillä ja omanlaisella masennuksellaan on ollut tekemistä asian kanssa. Jalkapuolena ei vaan oo oikeastaan kiinnostanut paljon yhtään se, että miltä näyttää tai jaksanut pelätä makkaroiden kertymistä kylkiin.

Läskiks meniLiikunnan jäädessä vähälle niin harrastus- kuin työpuolellakin, samalla ruokakuvioiden nousten jälkimmäisellä vahvemmin esiin syntyi aika petollinen kombo. Varsinkin, kun siihen yhdistettiin tietynlainen välinpitämättömyys eli suunnittelemattomuus, joka pitkälti on avainasemassa tasapainon ylläpitoon. Tasapainon, jonka avulla paino ois voinut pysyä kurissa 😉 Mut siinä vaiheessa, kun elämä potkii päähän ei paljon huvittanut miettiä ”mitä tänään syötäisiin”  vaan söin just sitä mitä huvitti, jos söin ollenkaan. Olinhan kömpelö ja epänaisellinen, omasta mielestäni kaukana viehättävästä. Vaikka ruoka olikin terveellistä, puuttui syömisestä kokonaan järki.

Nythän tilanne on täysin toinen! Tilanteen ollessa järkiintynyt on myös motivaatio noussut ja parhaillaan mulla kiehuukin kattilassa eväät, jotka aion ottaa mukaani töihin. Ekaa kertaa yli puoleen vuoteen. Tottakai tiedostan, ja oon aina tiedostanut sen, että sillä miten syö on iso merkitys painon kehittymiseen, mutta ”suutarin lapsillahan ei oo kenkiä”. Aina se ei vaan oo se ykkösasia elämässä, eikä mun mielestä pitäis koskaan ollakkaan – asiat elää tilanteiden mukaan ja välillä, jotta voi oppia fiksummaksi ja vahvemmaksi, on koettava myös heikkous.

Miettiessäni alkuperäistä kysymysta, miten oon suhtautunut painon nousemiseen, niin vastaus on aika simppeli. Se on luonnollinen juttu, joka mulle on ollut ”hinta” terveyden saavuttamisessa. Musta on myös tullut rennompi tyyppi, joka syömisistään niuhottamisen sijaan on oppinut nauttimaan hetkestä. Tää erilainen syöminen, tasapainottomana leijailu, on myös opetttanut mulle ihan hirveästi mun kropastani sekä siitä, miten se voi hyvin.

Samalla musta on tullut myös suvaitsevampi itseäni kohtaan. Jostain ihmeen syystä sitä aiemmin ajatteli, että ihmiset tykkäis musta jos mun kroppa olis tikissä ja hymyilisin nätisti. Huomaan nyt pidätelleeni osaa itsestäni, enkä päästänyt ketään lähelleni – tavoittelin mahdotonta unohtaessani tärkeimmän. Tottakai ne hetket, jolloin aiemmin täydellisesti istuneet vaateet ei oo mennyt edes keplottelemalla päälle on onnistunu alkuun harmittamaan, mutta loppupeleissähän se on vaan elämää. Enemmän iloa mulle on kuitenkin tullut siitä, kun oon vihdoinkin uskaltanut olla aidosti täysin oma itseni – nakata maailman huonoimman vitsin ja huomata, että vitsi mustahan tykätään.

Läskiks meniUnohtaessani moiset turhat murheet ja ollessani aidosti läsnä, oon huomannut ettei mun painolla ja ulkonäöllä oo oikeasti mitään merkitystä siihen mitä mun ystävät musta ajattelee. Oon itseasiassa saanut lisää ystäviä ja paljon enemmän rakkautta mun elämään. Toki moni tyyppi on voinut ajatella, että kauhee ku se on lihonut ja voi apua, miten se kehtaa näyttää tolta. Rehellisesti sanottuna ne jotka arvottaa toisia ulkonäön mukaan saa mun puolesta saa jäädä ihan omaan arvonssa ja toivon, että jossain vaiheessa niillekkin selviää elämän todelliset prioriteetit. Asiat, joilla on oikeasti merkitystä: läsnäolo, lämpö ja rehellisyys, aitous.

Ulkonäkö on katoavaista, joten suosittelen panostamaan itseensä ja pitämään tiukasti kiinni kaikesta hyvästä mitä elämässä on: unohtumattomista hetkistä ja ihanista ihmisistä, jotka antaa sun olla just sellanen kun susta itsestä hyvältä tuntuu.

<3 Aino

Seuraa blogia: Facebookissa / Bloglovinissa / Blogilistalla / Instagramissa

PS. Vielä tänään kerkeää osallistua ihanaan arvontaan, jossa on upea palkinto!

Aino

14 vastausta artikkeliin “Läskiks meni”

  1. Ihana Aino! Tärkeämpää kuin ruoka tai treeni on hyväksyä itsensä ja elää täysillä joka päivä, oli niitä kiloja ylimääräisiä tai ei. Täälä eletään vain itseä varten. 🙂 Toivottavasti mahdollisimman moni ottaa onkeensa tälläisestä ”elämänohjeesta” koska nykymuodin edellyttämä six pack ja hullu treenaaminen, ei välttämättä kuitenkaan tuo sitä aurinkoa kaikkien elämään, eikä tarvikkaan. Arvostan suuresti kuinka rehellisesti puhut painonnoususta ilman sen kummempia masisteluja asiasta, ihanan positiivinen ihminen olet jonka auringon säteet toivottavasti tavoittavat monet synkkyydessä turhaan elävät.

    • Kiitos Sofia kommentista, oon ihan täysin samaa mieltä sun kanssa! Ja kiitos paljon kauniista sanoista, mä kans toivon että mahdollisimman moni lukis tän ja sais vähän uutta ajateltavaa 🙂

  2. Välillä on niin turhauttavaa ja ahdistavaa että joka puolelta toitotetaan vaan laihdutuskuureja ja mediassa tarkkaillaan kuinka se ja se on lihonnut/laihtunut ja sitä sitten haukutaan tai ylistetään sen mukaan. Niin turhaa koko homma! Kuten sanoit niin kauneus on katoavaista ja tärkeämpää mun mielestä on juuri se miten kohtelemme toisiamme ja mitä teemme tässä maailmassa sitä parantaaksemme. Ja tosi ystävät ei varmastikaan välitä ekstra kiloista. Kunhan liikutaan terveen painon sisällä niin sillä ei pitäisi olla mitään väliä onko ”kosmeettisia” kiloja vähän enemmän vai vähemmän. Itsellänikin on viimeisen vuoden sisään paino vähän noussut ja voin paremmin kuin koskaan 🙂
    http://www.karhusportscience.com

    • Joo, mä niin tiiän mitä tarkotat! Se on tosi surullista ja kurjaa, ihan niinku meidän paino määritelis sen mitä me ollaan. Tärkeintä on juurikin se oma vointi ja fiilis itsestään – sehän se on myös sitten se, mikä loppuviimein heijastuu meidän ympärillekkin 🙂 Kiitos kommentista <3

  3. Ihana Aino!
    Mä kadehdin tosi paljon sun asennetta elämään ja tahtoisin itae oppia yhtä sallivaksi. Harmillista että kaikki kriittisyys kohdistuu (varsinkin naisilla) usein omaan kroppaan. Oot upea esikuva ja toivon että mahollisimman moni mimmi lukis tän.

    • Hei Tiia ja kiitos kauniista sanoista <3 Tää ei todellakaan oo mikään silmänräpäyksessä opittu juttu, vaan on vaatinu paljon syvällistä pohdintaa omasta olemisesta ja ajatuksista. Eli ei muutaku tsemppiä, mä uskon vahvasti että tuut pääsemään samaan!

  4. Hieno kirjoitus Aino!

    Komppaan joka sanaa. Jos vaan me nuoret naiset tajuaisimme, että arvomme ei ole ulkonäössämme saatika painossamme.

    Olemme niin paljon enemmän. Ja niin muut asiat ovat todellakin niitä tärkeämpiä.
    Ulkonäkö on katoavaista ja muuttuvaa, etenkin yleensä se paino. Keskitytään siis niihin kiinnostavampiin puoliin itsessämme!
    Samalla tietysti sopivasti kauniista jutuista ja itsemme laittamisesta joskus nauttien, jos haluaa, hellien kehoa, ei arvostellen <3 !

  5. Oli pakko tulla lukemaan tää kirjoitus uudestaan , kun muistin että oot kirjottanut tällaisen. 🙂 Mä oon ollu ennen todella tiukka ruokavalion yms. kanssa ja välillä oli koko ajan nälkä. Jälkeenpäin ajatellen söin siis liian vähän :’D. Nyt oon tän vuoden menny sillain, että syöny kun on nälkä ja herkutellut paaaljon enemmän… Varmaan n. 2 kertaa viikossa helposti jotain herkkuja syönyt.. Määrät on pysynyt kuitenkin kohtuudessa ainakin suurimmaksi osaksi! 🙂 Huomaan kuitenkin vaatteista, että housut alkanut ehkä vähän kiristää… Ja kiloja on ehkä 2-3 tullut lisää. Olen tullut siihen tulokseen, että joudun nähdä hirveesti vaivaa pysyäkseni tuon 2-3 kiloa hoikempana. Ja siis kun mitään tarvetta sille ei olis!!! Oon todelakin normaalipainonen ja vieläkin varmaan alararajoilla, mutta silti mieli pistää vastaan välilllä. 🙂 En kuitenkaan halua enää luopua tästä rennommasta elämäntyylistä. 😀 Ja tän painon kyllä vielä hyväksyisin ja olon! Parit housut ehkä pitää ostaa uudet, mut ei se haittais ehkä. 😀 MUTTA lihomisen pelko! On edelleen läsnä.. Pelkään, että nyt kun oon syönyt rennommin, vaikkakin terveellisesti niin jos lihonkin nyt tästä eteenpäin koko ajan säännöllisesti… Niin sehän ei oo hyvä! Mutta ehkä pitääkin seurata painoa ensi keväänä sitten vähän tarkemmin (nyt ei vielä jaksa kun oon vaihdossa ja ei täälä oo ees puntaria;)) ja kattoa jos se ei nouse niin jatkan ihan samaan malliin enkä ala mitään kiristelemään 😀 Ja jos jatkaa nousuaan niin sitten yksinkertaisesti vaan herkkuja vähentämään, mutta ei ruokaa! Mutta toisaalta olen niin kiitollinen että olen terve! <3 Ja mahaongelmat on hävinnyt kokonaan! Niitäkin nimittäin oli tuossa 2 vuoden aikana joka päivä ja senkin takia oon ollu tosi tiukka kaikista ruokajutuista mutta kun ei vaan auttanut!! Ne toi lisää sitä kipua, ja leikkaukseenkin jouduin. Mutta johtopäätös, että stressi vaikutti mulla niihin kipuihin. 🙁 Ihan kamalaa mitä stressi voikaan saada aikaan!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta