Kömpelöstä kirahvista sukeltajaksi

Kömpelöstä kirahvista sukeltajaksiSain ilokseni kertoa oman tarinani liikuntapelkojen selättämisestä uusimmassa Sport -lehdessä (2/2016).

Kömpelöstä kirahvista sukeltajaksi

Ala-asteen neljännellä luokalla venähdin tosi nopeasti ja olin hujauksessa pari päätä pidempi kuin luokkakaverit. Kasvupyrähdys hämmensi ja tunsin oloni kömpelöksi kirahviksi, koska koordinaatio ei pelannut kunnolla.

En enää osannut hiihtää, vaikka aiemmin olin suvereenisti voittanut monia kisoja. Otti aivoon ja liikuntainnostukseni tyssäsi kuin seinään. Lintsasin tekosyihin nojaten kaikki koordinaatiota vaativat liikuntatunnit ja aloin luistaa muistakin. Ajatus itsensä nolaamisesta telinevoimistelusta hirvitti, samoin vaara tulla valituksi pesisjoukkueeseen vikana. Koko liikunta oli tosi syvältä.

Parikymppisenä oma laiskuus alkoi kyllästyttää ja sisuunnuin. Hyökkäsin entisen inhokkilajini, juoksun kimppuun. Vaikka liikunta oli edelleen arka asia, se tuntui sopivan neutraalilta, vaikeasti mokattavalta lajilta. Juoksemista pystyi harrastamaan yksin, vaikka aamukuudelta kun kukaan ei nähnyt. Latasin kännykkään applikaation, joka kertoi milloin kävellä ja milloin juosta. Nopea kehittyminen motivoi ja pian jo hölkkäsin monta kilsaa putkeen.

Kroppa alkoi reagoida treeniin, kiloja karisi ja pöhötys hävisi. Atleettinen ulkonäkö boostasi itsetuntoa. Samoin se, että pystyin vetäisemään peruslenkkini vaikka talvella lumimyräkässä, eikä tuntunut missään. Oli ihan voittajaolo!

Fyysisen kunnon ja itsetunnon koheneminen rohkaisivat ja uskaltauduin uimahalliin. Kroolatessani radalla katselin sivusilmällä mummojen vesijumpparyhmää. Hakeuduin arasti mukaan. Aluksi jumppasin tiiviisti takarivissä ja tein jatkuvaa tilannetsekkiä, mutta porukan ilmapiiri oli niin rento, että treeneistä tuli pian viikon kohokohtia.

Aloin tuntea itseni liikkujaksi ja olin helposti houkuteltavissa kaverin matkaan potkunyrkkeilykurssille. Sekin kolahti. Tuntui hienolta oppia jotain ihan uutta ja tajusin, että ryhmässäkin voi kisata vain itseään vastaan.

Potkunyrkkeilystä sain rohkeutta jatkaa aina salaa ihailemani crossfitin pariin. Aluksi kynnys käydä supertreenattujen tyyppien kanssa samoilla tunneilla oli korkea, mutta opettelin tietoisesti opettelemaan omaan tahtiin. Kehitin surkeaa koordinaatiotani hyppimällä ensin vain matalien boksien päälle ja tekemällä liikkeitä ihan rauhassa. Vaikka päässä soi apua, kaadunko?, niin pärjäsin aina ja kehitys ilahdutti. Tuloksia tulee nopeammin, kun laittaa riman melko matalalle.

Viime vuonna yllätin itsenikin ja osallistuin ihan oikealle ryhmäliikuntatunnille, kaverini vetämään bodysteppiin. Huh, huijakkaa! Siinä oli jalat solmussa vauhdikkaissa koreografioissa, mutta eipä kukaan huomannut virheitäni. Konkareillakin oli täysi työ keskittyä omiin askeliinsa. Oli riemuvoitto selvitä tunnista läpi. Seuraavaksi aion haastaa itseni bodyjam-tunnilla.

Karisteltuani koululiikuntatraumat pois, urheilusta on tullut minulle kimmoke kokeilla kaikkea uutta. Jokainen lajikokeilu on tuonut ripauksen lisää itseluottamusta ja saanut tuntemaan olon entistä vahvemmaksi. Elävöittänyt elämää.

Siksi olen päättänyt haastaa itseni yhdellä uudella sporttielämyksellä joka vuosi. Viime vuonna lähdin yksin 10 päivän sukelluskurssille Indonesiaan. Ensimmäisenä päivänä en pysynyt edes 2 metrin syvyydessä, koska hengitin paniikissa koko ajan sisään ja keuhkoihin kerääntynyt ilma nosti väkisin pintaan. Opettajani oli jo luovuttaa, minä en. Tein massiivisen henkisen skarppauksen, harjoittelin joogahengitystä ja hoin päässäni sisään-ulos-rytmiä. Selätettyäni pelot terveellä järjellä, opin seuraavana päivänä sukeltamaan. Viimeisenä kurssipäivänä pysyin tyynenä, vaikka jouduimme voimakkaaseen virtaukseen 20 metrin syvyydessä ja meidän piti taskurakettien lailla väistellä kallioita. Haitakin näkyi.

Raffi sukelluskokemus ei varmasti jää liikuntaurani timantiksi, ahneus van kasvaa liikkuessa. Tänä vuonna minulla on tarkoitus ylittää itseni laskuvarjohypyssä.

On hassua, kuinka pelokkaasta liikuntalintsarista on sukeutunut tällainen huimapää. Mutta en valita.Tasaisen treenin ja huikeiden liikuntakokemusten myötä olen paljon aikaansaavempi tyyppi kuin sohvalla maatessani. Enkä pelkää oikeastaan mitään, jännitän vain, mukavasti energisoivalla tavalla.

Energistä viikkoa,
<3 Aino

Seuraa blogia: Facebookissa / Bloglovinissa / Instagramissa

Aino

Yksi vastaus artikkeliin “Kömpelöstä kirahvista sukeltajaksi”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta