Kavala kaverimme nimeltä stressi..

Löysin keväällä kirjastosta aivan loistavan kirjan, joka käsittelee stressiä ja sen hallintaa. Kyseinen kirja on ollu siitä päivästä lähtien mun yöpöydällä ja oonkin hehkuttanut sen loistavuutta muutaman kerran täällä bloginkin puolella – kirja on nimeltään ”Hengähdyshetkiä” ja sen on kirjoittanut Mia Jokiniva, suosittelen tutustumaan!

Miksi mä taas nostan tän kirjan esille? Kulunut viikko on ollu mulle aivan älyttömän raskas ja stressaava – tai siis se olis voinut olla. Voisin olla tällähetkellä täysi hermoraunio ja mieliparka ihan riepaleina, mutta ilokseni tää viikko on opettanut mulle sen että osaan nykyään hallita mun stressiä. Se että hallitsen sitä ei tarkoita etten koskaan stressaisi, mutta sen tunnistaminen helpottaa sen käsittelemistä kummasti.

Ton kirjan lukemisen kautta kehon ja mielen toiminta on konkretisoitunu mulle entisestään – se on jotenkin jännä juttu, että jotain tietää mutta sen tajuaa vasta omien kokemustensa kautta? Kirjaa lukiessa tunnistin itseni monesta kohtaa – itseni vuosien, kuukausien takaa erilaisten stressitilanteiden kourissa. Se on aika hassu fiilis, kun oppii jotain itsestään ja oppii tunnistamaan omaa käytöstään.

Töissä mulla tänään teki vaan mieli ottaa toisia kädestä ja rauhoitella,  hei ei oo mitään hätää, sillä se stressin määrä oli ihan käsinkosketeltavaa. Valiteltiin väsymystä, pääkipua ja lihassärkyjä sekä kilpailtiin siitä kuka on nukkunut vähiten, syönyt eniten särkylääkkeitä ja nähnyt pahimpia painajaisia. Sitä stressin määrää ja sen sietokykyä ihannoitiin ja mä taas sain puoleeni hieman paheksuvia katseita, kun ajattelin omaa jaksamistani kieltäytyen väsyneenä ylitöistä. Onko oikeasti muka ihailtavaa polttaa itsensä loppuun?

Musta tuntuu, että ihmiset luo oman stressinsä aika pitkälti itse tai ainakin niin mulla on ollut tapana tehdä. Laaditaan hirveä lista vaatimuksia ja suorituksia, jotka tulee hoitaa ja samalla unohdetaan se, mikä on oikeasti tärkeää. Unohdetaan huolehtia itsestään, ei nukuta ja syödään huonosti – työ ja suorittaminen menee ihmissuhteiden edelle. Sitten kun vihdoin tajuaa pysähtyä, kannattaa miettiä että tekeekö se onnelliseksi? Mitä se kaikki stressaaminen ja ylisuorittaminen hyödytti?

Ennen minäkin ihailin kiirettä. Tuntui hyvältä kertoa ihmisille, kuinka paljon olin viikon aikana saanut aikaiseksi. Niihin aikoihin olinkin kokoajan menossa ja suorittamassa – töitä, koulua, treenaamista ja ihmissuhteita. Ihmissuhteetkin oli siis lähinnä suorittamista sillä unohdin nauttia kaikesta mitä tein.. näin kun jälkeenpäin miettii, on se aika surullista. Luojan kiitos mut herätettiin siitä suorittamisen horroksesta takaisin oikean elämän ja arjesta nauttimisen pariin. Vaikka väitin silloin olevani onnellinen, en oikeasti edes tainnut muistaa mitä se sana tarkoittaa.

Näissä maisemissa treenattiin tänään, ei valittamista 😉

Se stressi on aikamoinen noidankehä ilmeni se sitten fyysisenä tai henkisenä. Kaikki vaikuttaa kaikkeen ja stressin saa aikaiseksi meidän hormonit. Ja mihin ne hormonit vaikuttaa? Ihan kaikkeen. Muun muassa lihassäryt, temppuileva vatsa, ailahtelevat mielialat, erikoiset ruokahimotukset, iho-ongelmat voi aiheutua häiriintyneestä hormonitasapainosta – kaikkia stressin tekijöitä ei aina edes tunnista stressin oireiksi. 

Stressiä voi helpottaa lukuisilla tavoilla enkä osaa valitettavasti kertoa sitä ainoaa oikeaa keinoa, mutta lupaan että jokainen kyllä löytää omansa jos vain yrittää 🙂 Ravinto, liikunta, lepo, ihmissuhteet ja ympäristö on asioita jotka vaikuttaa meidän kroppaan ja mieleen. Parasta helpotusta stressiin on tehdä asioita joista nauttii potematta huonoa omaatuntoa siitä. Mä elän mun elämääni itselleni ja kaikkien tulisi muistaa, että se mitä haluat elämältä ei tapahdu tanssimalla muiden pillin mukaan ja joskus ehkä täytyy olla hieman itsekäs asettamalla oma jaksaminen etusijalle. 

Jos päätä kiristää, niin pysähdy hetkeksi – ole edes päivä ilman puhelinta, tietokonetta ja muita häiriötekijöitä. Tee asioita joita oikeasti haluatte tehdä. Älä tee mitään sen takia, että se pitäisi tehdä. Oman stressin tunnistamiseen ja hallintaan ei ole muuta keinoa, kuin oppia kuuntelemaan itseään ja antamaan itselleen aikaa – siinä huomaa, kuinka mitättömiä ne stressiä aiheuttaneet asiat yleensä on olleetkaan ja mikä oikeasti tekee onnelliseksi 🙂

Aino

8 vastausta artikkeliin “Kavala kaverimme nimeltä stressi..”

  1. ihana tää teksti, niin ajankohtainen ja fiksusti kirjoitettu.
    oon samaa mieltä siitä, että stressi on suurelta osaa ihmisen oman pään tuotosta.
    tottakai työt, elämäntilanne jne. vaikuttaa, mutta sekin on lopulta valintakysymys:
    hakeutuuko ihminen itse stressaaviin tilanteisiin/töihin jne, suorittaako sosiaalisia suhteita ja ylläpitää ihmissuhteita esimerkiksi vääristä syistä.
    kaikki on lopulta valintakysymys.
    vaikkakin vaikea sellainen, nimittäin stressistä irroittautuminen vaatii päätä tässä yhteiskunnassa,
    jossa tosiaan tuo kiireen ihannoiminen on normaalia ja jatkuva suorittaminen yleisenä ihanteena.
    valitettavasti.
    onneksi sä oot tajunnut ajoissa tästä irrottautua ja hei hienoa, että et ottanut ylitöitä väsyneenä, sekin vaatii päätä että osaa/”kehtaa” kieltäytyä.

    oot mun idoli hihi<3

    • Ihana Senja <3
      Nimenomaan, oot ihan asian ytimessä! Ja niihin asioihin ei voi vaikuttaa kukaan muu kuin itse – jos tajuaa ettei nauti töistään ainut joka sille voi jotain tehdä on henkilö itse. Sitä niin helposti sokaistuu siinä suorittamisen maailmassa, että herääminen todellisuuteen vie aikaa..
      Ja pakko kyllä myöntää, että olin ihan älyttömän ylpeä itsestäni kun uskalsin kieltäytyä 😀 Oon aina ennen kiltisti suostunut, mutta en mä siinä mitään voita että väsytän itseäni töissä turhan takia.

  2. Tosi hyva kirjoitus!
    Olet ihan oikeassa etta stressi on valintakysymys. Ja tuo kilpaileminen kuka on eniten stressaantunut on aika jannaa…jos ottaa tarkoituksella paljon toita niin kylla se pitaisi olla itsensa takia, etta haluaa oikeasti tehda niita toita eika vain siksi etta paasee valittamaan ja uhrautumaan muiden edessa. On hyva tietaa rajansa ja kieltaytyakkin ylimaaraisista toista vaikka tyokaverit sita paheksuisivatkin. Ja tuo ”jatkuvasti tavoitettavissa” puhelimen ja tietokoneen valityksella hairitsee hetkessa elamista ja asioihin keskittymista. Itsehan kadotin puhelimeni kuukausi sitten mutten ole jaksanut hankkia uuttakaan ja pakko sanoa etta puheliton elama on paljon rennompaa 😀

    • Jep, mä en aina tajua sitä, mutta kai ne ihmiset kokee sitten ne asiat vähän erillä tavalla mitä itse 😀 Ja voi vitsit, varmasti on rennompaa! Siis mulla niin monesti ärsyttää tää älypuhelin/some-eläminen ja monesti ihan tarkoituksella jätän puhelimen kotiin jos lähden jonnekkin. Hävettää myöntää, mutta kyllä se vähän orvolta tuntuu olla liikkeellä ilman puhelinta, mutta siitä vapaudesta osaa kyllä myös aina ajoittain nauttiakkin 🙂

  3. Kiitos kirja vinkistä! Koskaan ei voi oppia liikaa stressistä ja sen hallinnasta, kokonaan välttäminen ei ainakaan minun elämässä ole mahdollista (lapset 3&1v kyllä pitää ainakin huolen että äidillä vähän stressiä silloin tällöin :))
    Mutta tuo huonoista elämäntavoista ”kehuskelu” on ihan hölmöä.
    Ja hyvä sinä kun sanoit ei ylitöille!

    • Kannattaa ehdottomasti tutustua tuohon kirjaa, on aikamoinen aarre mielestäni! 🙂 Ja sitä stressiä voi oppia hallitsemaan ja sitä voi oppia käyttämään hyödykseen sen sijaan, että se kuluttaisi:)

    • Hihhi oleppa hyvä! Mä sit haen sen sulta lainaan, kun jouduin omani palauttamaan jo kirjastoon, hahha 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta