Kaunis päivettynyt hipiä, luonnollisesti

Viimeisen parin kuukauden aikana mun ihon luonnollinen sävy on tummentunut entisestään. En oo alkanut oleskelemaan enemmän ulkona, vaan oikeastaan päin vastoin musta on kehkeytynyt viimeaikoina oikea konttorirotta. Kyse ei myöskään ole siitä, että olisin unohtanu pestä peilin tai muuta vastaavaa sillä lähes päivittäin multa udellaan mun rusketuksen salaisuutta.

Kyse on niin yksinkertaisesta ja helposta jutusta, että en ajatellut pitää salaisuutta itelläni enää yhtään pidempään ja näillä vinkeillä jokaisella onkin mahdollista syventää oman ihonsa väriä ja edistää kehon luonnollista melaniinin tuotantoa. Nää kikka kolmoset syventää ja tehostaa myös auringon aikaansaaman rusketuksen vaikutusta, samalla suojellen sen haitallisilta säteiltä.

AyurvedaArvaattekin varmaan, että kaiken pohja löytyy ruokavaliosta. Terveellinen ruokavalio kun yleensä auttaa aikalailla mihin vaa. Kuitenkin silloin kun halutaan tummentaa ihon pigmenttiä ei pelkkä terveellinen ruokavalio riitä, vaan sen toteutukseen on hyvä ottaa pari erittäin tehokasta tekijää huomioon.

  • Suosi vihreitä kasviksia. Vihreät kasvikset sisältää huikean määrän erilaisia karotenoideja eli ihon väripigmenttejä. Ne lisää ihon melaniinin tuotantoa ja joista osa muuttuu elimistössä A-vitamiiniksi mikä on erityisen tärkeä ihon hyvinvoinnille – ne myös suojelevat ihoa auringon haitalliselta säteilyltä. Omia suosikkeja on pinaatti, lehtikaali, parsakaali, bataatti ja kurpitsa. Pyrinkin oikeastaan joka aterialla syömään karotenoideja reilulla kädellä – smoothieihin ja makeampiin ”herkkuihin” lisään puolestaan lucumaa. Eikä missään nimessä kannata unohtaa hyviä rasvoja, jotka saavat karotenoidit imeytymään paremmin 🙂
  • MehustaminenSillä on varmasti ollu ihan selkeä vaikutus sillä aloitettuani mehustamisen taas talviunien jälkeen uudelleen rupesin saamaan mun ystäviltä positiivisia huomautuksia mun ihon kunnosta ja sävystä. Mä yleensä mehustan juureksia ja suosin juurikin noita, joita äskön luettelin hyvinä beetakaroteenin lähteinä 🙂 Mehuista ravinteet imeytyy normaalia paremmin elimistöön mikä selittääkin niiden tehokkaan vaikutuksen myös ihon pigmenttiin.

PaastoRuokavalion lisäksi oon myös nauttinut jo pidemmän aikaan lisäravinteita, joilla on positiivisia vaikutuksia myös ihon sävyyn. Toinen niistä on spirulina, joka on monestakin syystä iholle hyväksi näin kesän korvilla. Kirjoittelinkin siitä enemmän reilu vuosi sitten. Spirulina sisältää luteiinia ja tyrosiinia, joka on yksi rusketuksen tärkeimmistä komponenteista. Siinä on myös paljon auringolta suojaavia antioksidantteja, muita karotenoideja ja tietyst sen huikealla lehtivihreäpitoisuudella on huikeat positiiviset vaikutukset. Spirulina sisältää muuten melkein 4000% enemmän beetakaroteeniia kuin porkkana! Lehtivihreä suojeleekin ihoa säteilyn haitoilta ja auttaa kehoa korjaantumaan auringon aiheuttamilta vaurioilta.

Spirulina ei välttämättä oo kaikille ihan uus juttu, mutta mucuna voi ollakkin. Aloin alunperin käyttämään sitä sen sisältämän L-dopamiinin vuoksi, mutta pari kuukautta sitten opin koulussa että se myös stimuloi kehon melaniinin tuotanoa! Sen jälkeen oonkin käyttänyt sitä entistä ahkerammin päivittäin eikä sen piristävä ja ilostuttava sivuvaikutus oo myöskään haitannut yhtään.

Myös astaksantiinin napsiminen tummentaa ihon sävyä ja saa pienenkin auringonvalon muuttumaan iholta rusketukseksi – pitkäkestoiseksi sellaiseksi 😉 Se on voimakas antioksidantti, oikea todellinen pieni puolustaja ja se suojelee kehoa tehokkaasti, myös ihoa.
Spirulina, rusketus ja aurinkosuojaKesän tullessa kuitenkin muistutan pitämään sen maalaisjärjen mukana auringon kanssa leikkiessä 🙂 Vaikka mm. spirulinan sisältämät antioksidantit on tärkeitä ja suojelee ihoa auringolta ei nekään tietysti ihmeisiin pysty. Nää on kuitenkin näitä keinoja, joilla pystyy nauttimaan kauniin päivettyneestä ihosta halutessaan vaikkapa ympäri vuoden, ilman että sen enempää viettäis aikaa auringossa!

Onko teillä vastaavia kokemuksia?

Tulevaa kesää on onneksi povattu tosi aurinkoiseksi ja lämpimäksi, joten siitähän kannattaa tietysti ottaa kaikki ilo irti! Ja nyt vielä kerkeää ottaa pienen varaslähdön, jolla voi maksimoida oman kauniina hehkuvan rusketuksen.

<3 Aino

Seuraa blogia: Facebookissa / Bloglovinissa  / Instagramissa

Aino

2 vastausta artikkeliin “Kaunis päivettynyt hipiä, luonnollisesti”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta