Kauden paras vanukas

Persimonvanukas

Heippa ihanaiset!

Ja anteeksi loppuviikon hiljaisuudesta. Vaikka se kesti vain kolme päivää on pakko myöntää, että minusta se tuntui ikuisuudelta. Olin flunssainen, flunssan ja reissailun väsyttämä sekä kaikenlisäksi vielä töissä messuilla. Kun pääsin lauantaina kotiin puoli kahdeksan aikaan illalla sammuin sänkyyni vaatteet päällä ja heräsin seuraavana aamuna pikkuisen ennen yhtätoista.

Tää syksy onkin ollut jostain syystä erittäin rankka. Oon antanut aivan liian vähän aikaa itselleni ja asioille, joista saan energiaa – ja sen sijaan oon tehnyt juttuja jotka on vienyt suhteessa enemmän kuin antanut. Siis se surullisenkuuluisa epätasapaino.. Se on nyt onnistunut ottamaan vallan ja sen selättämiseen oonkin nyt tarvinut enemmän aikaa ja voimia, kuin koskaan aiemmin.

Persimonvanukas

No – se siitä avautumisesta sitten ja siirrytään seuraavaksi mukavampiin juttuihin, eli otsinkossa lupamaani vanukkaaseen! Eikä kyseessä oo mikä tahansa vanukas, vaan kauden paras sellainen ja sehän syntyy mun kauden lempparihedelmästä: persimonista.

Muistatteko, kun hurahdin siihen täysin vuosi sitten?

Jos persimon on sulle siis vielä täysin tuntematon niin suosittelen suuntaamaan kauppaan ja etsimään tän herkun käsiinsä! Nimittäin sen kausi on aika lyhyt ja mä tiedän, että keväällä sitten harmittaa jos persimonia maistelee just ennenkuin se katoaa kaupoista.

Persimonvanukas

PERSIMON-VANILJA CHIAVANUKAS

5 dl vettä
0,5 dl chia-siemeniä
1 dl kookosmannaa
2 persimonia
(mitallinen proteiinijauhetta, vanilja)
2 rkl tocoa
0,5 tl Bourbon vaniljaa
(ripaus kurkumaa)

Valmista chiageeli turvottamalla chia-siemeniä vedessä noin puolen tunnin ajan ennen vanukkaan valmistuksen aloittamista. Kun geeli on valmista, aloita vaniljakerroksesta: mittaa puolet chiageelistä blenderiin ja lisää joukkoon sekä kookosmanna, puolet tocosta että Bourbon vanilja. Surauta tasaiseksi, tarkista maku ja kaada laseihin.

Seuraavaksi on persimonkerroksen vuoro. Laita loppu chiageeli blenderiin, lisää joukkoon kuutoidut persimonit, loput tocosta ja halutessasi vaniljanmakuista proteiinijauhetta. Jos haluat vanukkaalle keltaisemman värin, lisää joukkoon pieni hintsaus kurkumaa! Blendaa tasaiseksi ja kaada laseihin vaniljakerroksen päälle. Tarjoile joko sellaisenaan tai tuoreen persimonin kera.

Persimonvanukas

Helppoa ja niin hyvää! Sopii hyvin aamupalaksi, välipalaksi, iltapalaksi tai vaikka jälkkäriksi. Tai jos on yhtä rakastunut persimoniin kuin mä, niin tää menis varmaan jokaisella aterialla ja vaikka useamman kerran päivässä 😉 Hah!

Ihanaa alkavaa viikkoa, ja kuullaan taas pian <3

Allekirjoitus

Seuraa blogia: Facebookissa / Bloglovinissa / Instagramissa

Aino

2 vastausta artikkeliin “Kauden paras vanukas”

  1. Ihanan kuuloista! Oon kehitellyt itsekin omanlaiseni chiavanukkaan, johon tulee persimonia (löytyy blogistani :-)) mutta, tää kuulostaa ehdottoman hyvältä, täytyy laittaa testaukseen! Ja voin kyllä täysin samaistua tohon persimonrakkauteen, voisin (ja melkein syönkin) syödä sitä useamman kerran päivässä… Jottei tule popsittua hirveitä määriä sokeria ja syötyä aina kokonaisia persimoneja kerralla, niin laitan niitä pienempiin osiin, jotta voin nauttia niistä useammin kuin kerran päivässä… 😀

    • Oi, ihana idea! Pitää itekkin ehdottomasti tehdä tuota samaa sillä ne on niin hyviä, että tulee vaan popsittua niitä suoraan nassuun sellaisenaan + muiden juttujen joukossa 😀 Hah! Onneksi se on sentään hyvää sokeria 😛

      Pitääkin käydä blogista kurkkaamassa sun resepti! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta