Häpeästä rakkauteen

Tänä keväänä oon tietoisesti suunannnut oman katseeni yhä enemmän itseeni. Syventänyt suhdetta itseeni ja ennenkaikkea omiin tunteisiini, sekä siihen mitä ne yrittävät minulle kertoa ja voi, kuinka paljon mä oonkaan oppinut!

Oon aina tuntenut paljon enkä ole koskaan osannut kätkeä muilta, miltä musta tuntuu. Olen kyllä yrittänyt ja esittänyt kaiken olevan kivasti, mutta todellisuus ei silti oo jäänyt keneltäkään huomaamatta: tukahdutetut tunteet ja epävarmuus on velloneet mun sisällä, aiheuttaneet mulle entistä epävarmemman ja ahdistuneen olon minkä jälkeen tarpeeksi kauan muhittuaan purkautuneet sata kertaa suurempina ja täysin hallitsemattomasti ulos.

En kyennyt hillitsemään itseäni. Tunteiden heitellessä nollasta sataan aiheutin hämmennystä ja epäluuloa myös ympärilläni, sillä kukaan ei koskaan voinut tietää varmasti tarkoitanko oikeasti sitä mitä sanon – tai vaikka tarkoittaisin, niin pitäisikö se kutinsa vielä viiden minuutin kuluttua.

Näistä ajoista on onneksi aikaa, enkä onneksi edes muista milloin viimeksi oisin yllättänyt itsenikin moisilla purkauksilla. Siitä kaikesta ulos oppiminen vei aikaa. Aluksi se oli vaikeampaa, mutta mitä rehellisempi pystyin olemaan itselleni sitä helpommaksi se tuli. Räjähdyksien sijasta pystyn nykyään varmuudella ja rehellisesti sanomaan aikalailla suoraan miltä musta tuntuu – varsinkin jos jokin harmittaa- minkä vuoksi kipinä ei edes ennätä syttyä vaan se tukahtuu heti alkuunsa.

Siitä, että oon alkanut sulkemaan korvani ulkoisilta vaatimuksilta ja paineilta ja sen sijaan oppinut olemaan itselleni rehellinen on ollut iso apu.

Tänä keväänä kuitenkin oon vihdoin uskaltanut ottaa vielä isomman ja pelottavamman askeleen, ja tutustua mun tunteisiin perin pohjin. Oon oppinut, että ne on vain tunteita. Ne ei määritä mua, eikä ne ole pysyviä – ja mitä nopeammin annan niiden tulla ja päästän niistä irti, sitä elämyksellisempää mun arkeni on. Olen oppinut, että se nuoruuden tunnerikkaus elää mussa yhä ja edelleen saatan päivän aikana itkeä sekä ilosta että surusta – mutta enää se ei enteile kaaoksesta, vaan pikemminkin rauhasta.

Mä hallitsen mun tunteitani, eikä toisinpäin.

Iso apu tällä matkalla on ollut valovoimaisen Tara Langen ”Tikapuut rakkauteen” -verkkokurssi, joka on vienyt mut läpi elämän koko tunneskaalan askel askeleelta. Olen ollut kasvokkain mun tunteiden kanssa, myös niiden omien luurankojeni joita oon yrittänyt piilotella kaappiini koska oon pelännyt niitä tunteita mitä ne mussa aiheuttaa – ja oppinut, että vain päästämällä ne sieltä ulos voin olla niistä vapaa.

Vaikka asioista kuinka lukisi ja opetellisi ulkoa, niin tunteet on siitä hassu juttu ettei niiden kohdalla se kaava päde lainkaan. Ne vaatii enemmän: vaivannäköä, paneutumista, avautumista, kokemuksia, rohkeutta ja läsnäoloa.

Musta onkin vähän hassua, miten nykyään tuntuu että ihmiset ajattelevat olevansa onnellisia vain ollessaan siellä tikapuiden yläpäässä – rakkaudessa. Itseasiassa elin itsekkin ihan samassa kuplassa vielä jokin aikaa sitten! Mutta tosiasiassahan elämän ja kaiken olemisen rikkaus on piilee juurikin siinä, että pystytään kulkemaan kevyesti pitkin tikapuita ilman, että jumahdetaan ja jäädään vellomaan mihinkään tai määriteltäisiin itseämme niiden kautta.

Omalla kohdallani koin suuren oivalluksen tajutessani, että vaikka eläisin jollain elämän osa-alueella täydessä voimassani, rakkaudessa, ei se tarkoita ettenkö silti voisi olla jonkin muun asian kanssa aivan jossain muualla. Lamppu syttyi päähäni, kun uskalsin rehellisesti myöntää jumittaneeni rakkauselämän suhteen aivan liian kauan häpeän ja pelon rajamailla. Olen ollut sille niin sokea, sillä mä oon ollut yleisesti ihan äärettömän onnellinen ja ehkä myös juuri siksi – häpeän, häpeän pelon ja pelon vuoksi – oon tiedostamattani myös työntänyt niitä asioita syrjään.

Tunneherkkyyteni on siis muuttunut kaaoksesta voimavaraksi. En enää koe edes niitä nuoruudessa ahdistaneita tunteita pahoina tai huonoina, vaan näen niissäkin niiden tärkeän tehtävän tämän maailman kiertokulussa – kunhan vain en anna egolleni valtaa niiden ohjailuun.

Ja uskokaa tai älkää, oon jopa oppinut tykkäämään mun egosta! Tai ehkä ennemminkin naureskelemaan sille. Usein, jos mietin miksi mun päässä pyörii hassuja ajatuksia tai jos suunnittelen toimivani mielestäni omaan ajatusmalliini epänormaalilla tavalla huomaan sen johtuvan egosta, ja siitä kuinka se yrittää päästä mun pään sisään. Egon ajatukset on niitä, jotka ohjautuu ulkoapäin ja onnistuvat yleensä aiheuttamaan vain tyhjyyttä, kurjuutta ja ahdistusta. Mutta sitäkään ei kannata pelätä, vaan sillekkin on hyvä oppia olemaan rehellinen – yleensä se onnistuu parhaiten kysymällä itseltään ”miksi”.

En tiedä saitteko mun kirjoituksesta mitään tolkkua, mutta toivon kovasti että ymmärsitte edes jotain! Näitä asioita kun on välillä niin hankala selittää, vaan ne usein pitää kokea jotta ne pääsee kunnolla ihon alle. Sen vuoksi oonkin kiitollinen, että lähdin mun mielettömän maaliskuun kunniaksi mukaan Taran verkkokurssille ja otin kunnon otteen mun tunteistani. Jos haluat tehdä samaa, niin suosittelen tutustumaan – tää ei siis ole mikään maksettu mainos, vaan ostin kurssin ihan omilla pennosillani enkä olis voinut rahojani paremmin käyttää.

Kunhan vaan muistaa pitää mielensä avoinna, niin on mahdollisuus oppia nauttimaan elämästä sen mahtavimman voiman kautta.

Seuraa blogia: Facebookissa / Bloglovinissa / Instagramissa

Valheita minusta

Tiedättekö, että elämä on ollut viimeaikoina aika mahtavaa! Ja kerrankin saan kiittää siitä täysin, vain ja ainoastaan, itseäni (sekä ehkä muutamaa ihanaa tyyppiä keiden kanssa maailmaa parantaessa oon kokenut aika isojakin valaistumisen hetkiä). Oon nimittäin tehnyt kuluneiden kuukausien aikana aika paljon töitä itseni kanssa ja samalla tutustunut sekä löytänyt itsestäni aivan uusia puolia – myös niitä sellaisia, joita en välttämättä haluaisi omistaa. Faktahan kuitenkin on se, että jokaisessa meissä on monenlaisia ominaisuuksia ja puolia, ja niistä tekee hyvän tai huonon vain ainoastaan se miten päätetään niitä käyttää hyödyksemme.

Millainen mä haluan olla? Haluanko olla hyvä tyyppi? Ahkera työntekijä? Iloisen sosiaalinen vai viihtyisinkö paremmin itsekseni? Maailmanmatkaaja vai kotihiiri?

Kun hetken miettii niin huomaa ettei mikään edellämainituista oo automaattisesti hyvä tai huono asia, mutta jokaisesta niistä saa halutessaan tehtyä kumman tahansa. Meidän vaan täytyy päättää millaisia me halutaan olla ja miten halutaan oma potentiaalimme käyttää, miten halutaan vaikuttaa ympäristöömme! Kuulostaa aika simppeliltä, eikö? Ahkera työntekijä voi saada paljon aikaan, mutta liiallisuuksiin mennessä se voi myös polttaa loppuun. Ja ihminen voi olla aidosti iloisen sosiaalinen tai sitten teeskennellä sellaista, joista jälkimmäinen yleensä haisee ja kauas – kuten kaikki väkisellä aikaansaatu tuuppaa yleensä aina tekemään.

Me itse luodaan oma todellisuutemme ja muokataan oma polkumme omien uskomustemme kautta. Uskomukset onkin myös juuri niitä, jotka pahimmassa tapauksessa rajoittaa meidän elämää – syö meidän potentiaalia ja saa meidät ahtautumaan pieneen laatikkoon, jossa on hädintuskin tilaa hengittää. Ne uskomukset on valheita, joita ollaan itse sepitetty jopa vuodesta toiseen itsellemme ja uskoteltu niiden olevan totta. Mutta ei, sitä ne ei oo. Ne on valheita, jotka me ollaan itse keksitty omassa päässämme ja me uskotaan niihin ainoastaan niin kauan kuin itse päätetään tehdä toisin.

Henkilökohtaisesti mulle on ollut todella tärkeää päästää irti näistä uskomuksista, jotka on pitäneet mua paikallaan ja estänyt mua menemässä mun elämässä siihen suuntaan mihin haluan – ja nyt haluankin rohkaista sua miettimään, mitkä uskomukset rajoittaa sun omaa tekemisiä? Tiedostamalla ne ja luomalla niiden tilalle uuden uskomuksen, uuden todellisuuden joka vie sua kohti omia tavoitteita ja unelmiasi.

Kuvat: Laura Laukka

Ajatteletko mahdollisesti ”sitten kun..”? Se oli mulla yks pahimmista uskomuksista, kunnes tajusin kuinka paljon se esti mua elämästä, olemasta läsnä ja nauttimasta hetkestä. Ajatuksissani olisin muka ollut jotenkin arvokkaampi muun muassa sitten kun mulla olis korkeakoulututkinto tai etten olis rakastettava tai haluttava ellen olis tietyn painoinen tai tarpeeksi timmissä kunnossa (hah!) tai etten voisi kirjoittaa kirjaa, koska mun ajatusmaailma ja jutut poikkeaa niin paljon valtavirrasta.

Nää pienet uskomukset estää meitä isossa mittakaavassa kuin arjessakin: ”en mä kerkeä joogaamaan aamuisin/panostamaan terveelliseen ruokaan/käymään treffeillä/siivoamaan..” – no et itseasiassa varmasti kerkeäkkään, ellet päätä toisin. Jos me tehdään jostain asiasta itsellemme mahdoton, silloin se takuulla on juuri sitä – onneksi sama taika toimii myös toisinpäin 😉

Esimerkiksi mulla on tän vuoden liikunnallisina tavoitteina opetella käsilläseisonta, saada vedettyä leukoja ja juosta puolimaraton alle kahteen tuntiin ja yleisesti elämässä pätevöityä koulusta. Ensimmäiset kuukaudet on menny uuden mentaliteetin sisäistämiseen sillä alkujaan mun ajatukset juoksi rataa: ”en uskalla seisoa käsillä”, ”en pysty vetämään leukoja”, ”ei mulla oo aikaa treenata juoksua eikä aikaa käydä koulua”. Nyt kun tiedän että ”uskallan seisoa käsillä”, ”tuun vetämään leukoja” ja ”järjestän aikaa juoksemiseen ja opiskeluun” on motivaatio paljon korkeammalla!

Ja jos se pätee näin yksinkertaisiinkin juttuihin, niin miksei sitten isompiinkin?

Juoksutreenit on jo aloitettu, opiskelu sujuu mallikkaasti täällä Sri Lankassakin ja niin leuanvetojen kuin käsilläseisonnan apuliikkeitä on harjoiteltu ahkerasti – tästä se lähtee!

Iloa ja energiaa loppuviikkoon,

Seuraa blogia: Facebookissa / Bloglovinissa / Instagramissa