Kaiken pahan alku

Noniin. Nyt ois vihdoin aika alkaa käsittelemään naisten juttua eli mun kuukautisia tai oikeastaan elämästä ilman niitä. Teille jotka ette oo blogia niin intensiivisesti seuranneet niin kerrottakoon tähän väliin, että ne oli kadoksissa melkein kahden vuoden ajan ja vihdoin pari viikkoa sitten ne taas alkoi! Ensimmäiset kuukautiset kestikin runsaat kolme päivää, mutta nyt kun muistelen parin vuoden taakse niin se oli aika normaali pituus niiden loppuaikanakin ja tekstin edetessä tuutte paremmin ymmärtämään miksi.

Ajattelin käydä ensin vähän läpi niitä juttuja mitkä johti kuukautisten katoamiseen sillä toivon olevani varoittava esimerkki muille kaltaisilleni. En missään nimessä halua kenekään kokevan samaa kuin minä, vaikka tiedänki tän olevaan nykyään aika yleistä. Enkä nykyistä maailmanmenoa miettiessä oikeastaan edes ihmettele sitä yhtään… paineet niin ulkonäön kuin menestymisen suhteen, epäsopiva ruokavalio, stressi ja kiire – lista on loputon.

Kaikki alkoi aivan viattomasti yksinkertaisesti halusta muuttua. En ollut tyytyväinen itseeni tai elämääni, joka kului pääsääntöisesti hyvin pitkälti törttöillessä. Epäterveelliset elämäntavat näkyi niin ulkonäössä kuin tuntui myös omassa olossa ja koko elämä tuntuikin olevan vähän riekaileina, vailla tasapainoa ja vakautta.

Olin jo vuoden ajan käynyt mun ystävän kanssa läheisellä kuntosalilla. Silloin se oli sellaista yhdessä tekemistä ja pientä skarppaamista, että sai edes jotain fiksua aikaseksi. Mutta sen muutoksen halun iskiessä kaikki muuttui. Kuntosalista tuli kuin mun toinen koti, liikuntamäärät kolminkertaistui ja aamutkin alkoi lähes poikkeuksetta lenkkeillen minkä lisäksi rupesin tarkkailemaan syömisiäni.

Kuvittelin elämäni parantuvan, jos laihtuisin ja näyttäisin paremmalta. Nyt tajuan olleeni tosi väärässä.

Tätä jatkui reilun parin kuukauden ajan. Liikuttuja tunteja oli viikossa vähintään kymmenen ja sosiaalinen elämä oli minimissä. Söin viisi kertaa päivässä ja rehellisesti sanottuna päivän energiansaanti oli noin puolet nykyisestä, vaikka liikuin silloin nykyistä enemmän. Opiskelin paljon laihdutukseen ja rasvanpolttoon liittyviä juttuja ja tiesin tasan tarkkaan mitä tein. En vain osannut vielä silloin ajatella asiaa muuten kuin sen laihdutuksen ja pudotettujen kilojen kannalta.

Niiden kuukausien aikana painoahan sitten tippui useitakin kiloja – lihaksista tietty! Kehonkoostumusmittauksen tulokset oli aika karua katseltavaa eikä tilannetta auttanut yhtään orastava ylirasitustila. En pystynyt enää edes nukkumaan vasemmalla kyljellä, kun sydän hakkasi niin lujaa. Onneksi oon aina ollut kova puhumaan ja silloinkin rohkeasti juttelin ajatuksista niin mun vanhempien kuin meidän kuntosalin henkilökunnan kanssa ja tajusin pitää pienen tauon treenaamisesta.

Kuukautiset oli vielä normaalit noihin aikoihin, mutta tosiaan kesti sen pari-kolme hassua päivää. Silloin tosin söin vielä ehkäisypillereitä, joilla voi olla myös osuutensa asiaan.

Sen tauon aikana yritin saada itseni tajuamaan, että itsensä näännyttäminen ei oo ratkaisu mihinkään. Kahden viikon jälkeen palasinkin salille täysin uuden motivaation kera! Halusin menetetyt lihakset takaisin ja rupesin syömään kuten fitnessmimmit konsanaan – tarkasti ateriat punniten ja kaloreita laskien. Siinä vaiheessa se oli oikeasti tärkeää sillä tavotteet vei mua kohti terveempää kroppaa ja halusin syödä riittävästi, jotta myös liikunta jota olin oppinut rakastamaan tuottais kaipaamiani tuloksia ja saisin siitä kaiken mahdollisen ilon irti.

Samaan aikaan kokoajan opiskelin edelleen terveystietoa sekä itsekseni fysiologiaa. En tosin vieläkään ymmärtänyt yhtä vahvasti sitä miten kaikki meidän kropassa vaikuttaa kaikkeen. Tiesin miten lihas saadaan kasvamaan ja sainkin taas nopeasti tuloksia aikaseksi! Nyt tosin kun kuvia katsoo niin aika rimpulahan mä oikeasti niihin aikoihin olin ja samalla kun lihas kasvoi myös rasva paloi – niinkuin halusinkin.

Niin siinä sitten vaan kävi, että yhtenä kuukautena kuukautiset jäi pilleritauon aikana tulematta. Ja sama toistui parina seuraavanakin. Olin ihmeissäni, mutten osannut ajatella asiaa silloin vielä sen enempää vaan ainoastaan jätin pillereiden turhan syömisen pois. Samoihin aikoihin mun vatsan toiminta alkoi mennä tosi huonoksi. Nyt tajuan, että sen aiheutti varmasti suurimmalta osalta stressi. Diagnosoin itselleni hiivasyndrooman, jota hoidin tunnollisesti kuukauden ajan ja tilanne parani huomattavasti, mutta kuukautiset pysyi silti poissa.

pahanalku5Ruokailut fiksuuntui huomattavasti, mutta liikunnan määrää en oikeastaan missään vaiheessa osannut vähentää vaan se jatkui vakiona reiluna kymmenenä tuntina tosi pitkään. Itseasiassa vielä koko viime syksy ja kevät meni samaa rataa. Ruokaa söin ja paljon, kokoajan ja jatkuvasti! Rakastan ruokaa enkä koskaan voiskaan sen vuoksi uskoa sairastuvani syömishäiriöön, vaikka välillä mun läheiset mun syömisistä olikin huolissaan ja toisaalta ihan aiheesta – omien syömisiensä huvikseen tarkkailu ja rajoittaminen kun ei oo kovin normaalia.

Ensimmäisen kerran kävin lääkärillä kolme kuukautta kuukautisten poisjäämisen jälkeen. ”Ei huolta” oli vastaus eikä muuta reaktiota ja käskettiin menemään uudestaan lääkäriin, jos tilanne ei parin kuukauden päästä korjaantuisi. Samalla lääkärikäynnillä multa otettiin jos jonkinmoisia testejä, jotka osoitti stressihormonitason olevan korkealla. Yllätys yllätys…Niihin aikoihin luin pääsykokeisiin, kävin töissä ja tosiaan edelleen treenasin vähintään kymmenen tuntia viikossa: kävin kuntosalilla, potkunyrkkeilyssä, juoksemassa ja vesijumpissa – ei siis tietoakaan mistään palauttavasta tai kehoa huoltavasta liikunnasta vaan nimenomaan täysillä tekemisestä, aivan kuten alusta saakka.

Kun kuukautisia ei ollut näkynyt kahdeksaan kuukauteen menin uudestaan lääkäriin. Tutkimusten jälkeen mussa ei todettu olevan mitään vikaa ja kotiinviemiseksi sain keltarauhashormonikuurin. Kuuri ei tehonnut, mutta asian hoitaminen jäi siihen kiireiden vuoksi. Se onkin itseasiassa viimeisen kerta, kun oon lääkärin hoidettavana käynyt. Jatkuvasti mietin ja leikin ajatuksella josko menisin uudestaan lääkärille, mutten saanut aikaseksi. Elämä piti kiireisenä ja touhotin paikasta toiseen pää kolmantena jalkana.

pahanalku6Vielä viime keväänä mun viikottaiseen treeniohjelmaan saattoi helpostikkin kuulua viisi-kuusi salitreeniä, kolme juoksulenkkiä sekä mahdolliset omat ohjaukset tai vaihtoehtoisesti nyrkkeilytunnit. Lisäksi koulu, työt ja muut menot. Sen lisäksi, että en rauhottunut koskaan en myöskään nukkunut hyvin. Ruoka onneksi maistui mikä oli ensisijaisen tärkeää sillä enhän mä muuten oiskaan jaksanut!

Ja haluatteko muuten kuulla yhden aika hauskan jutun? Vaikka välissä olinkin fyysisesti aikalailla siinä kunnossa mitä alkujaan olin peilikuvaltani halunnut se ei tehnyt mua pätkääkään onnellisemmaksi. Vaikka olin fyysisesti energisempi ja paremmassa kunnossa kuin aiemmin ei mun itsetunto ollut yhtään sen parempi enkä ollut muuttunut täydellisen virheettömäksi ihmiseksi sillä olin työstänyt ainoastaan mun ulkokuorta laiminlyöden henkisen puolen lähes täysin.

Onneksi vihdoin ja viimein tajusin viime kesän korvilla alkaa rauhottumaan, antamaan enemmän aikaa itselleni. Se oli haastavaa, vaikeampaa mitä osasin kuvitella. Aloin joogaamaan enemmän, vaihdoin salitreenit crossfittiin ja juoksulenkit rauhallisiin kävelyihin. Annoin enemmän aikaa mun ystäville ja vähensin töitä. Olin enemmän itseni kanssa ja tein juttuja, jotka musta tuntu hyvältä. Kävin ulkona syömässä, puin päälleni muutakin kuin treenitrikoot ja aloin tuntemaan itseäni vähitellen enemmän naiseksi.

Aloin taas elämään.

Halusin siis kertoa teille kuinka oman koneistonsa voi vetää jumiin kuluttamalla sitä liikaa. Kroppa ei tajua tuleeko se kuormitus treenistä, töistä, sosiaalisista suhteista vai muista velvotteista vaan stressi on aina sille stressi. Kaikki alkoi laihduttamisella, koska niukan energiansaannin vuoksi kroppa meni hätätilaan eikä halunnut enää lisääntyä mikä on ihan luonnollista sillä eihän heikot edes selviäisi. Ruoan määrän lisääntyessä tilanne ei korjaantunut kulutuksen ollessa suurta ja vahingon jo tapahtuessa sillä ruoansulatus oli mennyt vinksalleen. Tähän liittyy myös olennaisesti myös mun keliakia, mutta ei keskitytä siihen sen enempää nyt.

Jotain jos tekisin nyt toisin olisi liikunnan määrän järkevöittäminen sillä ainut asia mitä osasin ajatella yhteen väliin oli liikkuminen ja rasvanpoltto sekä ajatus siitä, miten sitä sais vielä vähän lisättyä. Kuvittelin olevani supernainen ja naureskelin itsekseni muka palautumisen ja levon tärkeydelle. Laihdutusbuumin jälkeen olin niin innoissaan liikunnasta eri lajeineen ja kaikkine tavotteineen, etten malttanut rauhoittua! Halusin kehittyä, olla parempi ja päästä tavotteisiini, joita kertyi päivä päivältä lisää.

Surullista kyllä miellyttämisen halu, tyytymättömyys itseensä ja onnen etsiminen väärästä paikasta vei ojasta allikkoon, mutta opetti sitäkin enemmän: nimittäin sen, että mä oon hyvä just tälläsena kun mä oon. Tavotteita on hyvä olla ja itseään kannattaa aina kehittää, mutta omien voimavarojensa rajoissa. Kukaan ei oo ylivertainen vaan kaikilla meillä on rajansa – jopa mulla 😉

Liikunta on ihanaa ja siitä saa ihan uskomattomasti irti. On silti ensisijaisen tärkeetä muistaa, että se on hyvä renki, mutta huono isäntä! Varsinkin liikuntaharrastusta aloittelevien ja sitä henkiin herättelevien on syytä olla varovaisia ja muistaa aloittaa nätisti sen kanssa. Ja unohtaa laihduttamiset sekä dieetit. Elämäntapamuutos on hyvästä aina silloin, kun halu ja motivaatio kumpuaa itsestä 🙂 Eikä se taas liity laihduttamiseen millään tapaa – ainakaan mun näkökulmasta katsottuna.

Toivottavasti teksti herätti edes jotain ajatuksia. Kommenttiboksi on teille avoinna! Tätä alkusepostusta seuraa vielä teksti siitä miten sain ne kuukautiset loppuviimein palautumaan, mutta se on aivan eri tarina sitten se.

<3 Aino

PS. Julkaisen arvonnan voittajan illalla! Stay tuned 😉

Aino

15 vastausta artikkeliin “Kaiken pahan alku”

  1. Olipa tosi hyvä kirjoitus! Herätti ajatuksia itsessäkin ja pistää miettimään omia suorituspaineita liikunnan saralla. Olen siis kohta kolme kuukautta ollut tosi rankalla dieetillä ja 10 kg on tippunut painosta pois, tosin kaikki tuosta painosta ei ole rasvaa 🙁 lihakset? on myös kärsineet katoa. Mutta mutta, olen melkein koko ikäni harrastanut jos jonkinmoista urheilua tai liikuntaa, mutta olen myös helposti herkutteleva ja siten myös helposti painonnousun omaava tyyppi, joten oli aika ottaa itseä niskasta kiinni ja tehdä jokin muutos elämälle, joten menin kurssille, jossa opetetaan taas nauttimaan liikunnan ilosta, mutta en ole oppinut, olen tehnyt hampaat irvessä kaikki mahdolliset ohjelmiin kuuluvat lajit/harjoitteet ja vähän enemmänkin, tavoitteena vain se laihtuminen. Mutta tässä muutama viikko takaperin sain ahaa-elämyksen, että tosiaan, aikaisemmin ajattelin, että laihdutan/liikun sen takia, että ajattelen, miltä näytän muiden silmissä, mutta nyt olen huomannut, että se ajatus on jäänyt pois ja liikun sen takia, että se tuo itselle hyvän olon ja nyt on helpompi liikkua/urheilla, kun ei ole niin suurta elopainoa taakkaa lisäämässä. Ja muistaa aina välillä ottaa rennoin rantein! Tällaista minulla sanottavana 😉 Ja muuten, tykkään sun blogista, sitä on tosi kiva lukea…

  2. <3 !!! Ja herranen aika en ees oo tajunnu miten paljon oot muuttunut ulkoisesti ennen ku näin noi kuvat 😮 😀 Siis hyvältähän sä oot aina näyttänyt (ja näytät nyt ja aina), mutta hitto soikoon oot ollu pikkunen ! Oot niin ihana ja upea rakas !

  3. Voi kun oli ihana (ja tavallaan toki surullista) lukea tätä! Mielestäni olet näyttänyt upealta koko ajan (kuvista päätellen), mutta parasta on se, että nyt susta itsestäkin tuntuu hyvältä. Upea nainen olet! <3

  4. Tosi hyvä kirjoitus! Treenaaminen toki edistää hyvinvointia ja terveitä elämäntapoja, mutta kuinka helposti keho meneekään ylirasitustilaan… Arki ei kuitenkaan yleensä ole pelkkää treeniä ja vapaa-aikaa, vaan tämä hektinen elämänmeno monellakin saralla kuormittaa paljon treenaamisen lisäksi. Ja kuinka suosittuja treenipostaukset ja kuvat on sosiaalisessakin mediassa; ja samalla omiaan ruokkimaan tarvetta kropan muokkaamiseen vieläkin paremmaksi. Harvemmin siellä hehkutetaan hyviä yöunia tai palautumispäiviä 😉 Kiva, kun otit tärkeän asian puheeksi.

    Loistavaa loppuviikkoa sinulle 🙂

  5. Moikka,

    onko sulla hajua mitä testejä susta otettiin jotka mittasit stressitasoja? 🙂

  6. Mä toistan mitä oon aiemminkin kommentoinut; ihana Aino! <3

    Mä ite ns. "Putosin samaan kuoppaan" sun kanssa. Piti vähän vaan ottaa itteään ruotuun, toisin kävi. Päälle sain vielä syömishäiriön, jota edelleen parantelen.

    Oon alunperin päätynyt lukemaan sun blogia, kun kävin sun vetämällä sandBell tunnilla ja hyvä että päädyin tänne. Voin siis sanoa että uusien lajien ettimisestä ja liikuntahulluudesta on ollu paljon apuakin :D.

    Jee, pidä hyvä tsemppi yllä, tartutat asennettas muhunkin! 🙂

  7. Mun on pakko sanoa, että sun blogisi on mullistanu mun maailman, sun tatsi safkailuun ja elämään on huikea, olet mieletön inspiraationlähde ! 🙂
    Kamppailen itse hormonitoiminnan tasapainottamisen kanssa ja tein suolahappotestisi, joka osoitti että tarvin ehdottomasti suolahappolisää. Ei ihme, että kroppa takkuaa vaikka tankkaa hyviä aineita, jos ne ei imeydy 😀
    Otatko tuon suolahapon ruokailun yhteydessä vai miten? Ostin itse tuon Solgarin valmisteen:)

  8. Onnea on kun oot löytänyt nyt tasapainon <3 Ihan fitiltä ja kivaltahan sä näytät noissa fitnesskuvissa, mutta et onnelliselta. Nykyään sä näytät niin onnelliselta ja sun blogi hehkuu myös sitä meille lukijoille. Saadaan pala sitä sun onnea me lukijatkin 🙂

    Samaa onnea oon etsimässä itsekin, jo hyvällä alulla ollaan 🙂
    iive
    voimaahoitsulle.blogspot.fi

  9. Oot niin rohkea nainen, kun jaat tän kaiken lukijoillesi! Oot tehnyt pitkän matkan itsesi kanssa, koska pystyt nyt noin kokonaisvaltaisesti tarkastelemaan syitä sekä seurauksia ja reflektoimaan kaikkea kokemaasi. Sua on tosi inspiroivaa seurata, koska tunnistan sinussa niin paljon itsestäni. Itselläni on lähes identtinen historia – omat kuukautiseni eivät vain ole vielä palanneet 🙁

  10. Olen lukenut blogiasi pitkän aikaa ja ihanaa kuulla, että elät taas! 🙂 Ajattelin kertoa oman tarinani, koska todella monet ovat kokeneet saman tilanteen. Olen itse sairastanut nyt noin 3-4 vuotta syömishäiriötä. Kaikki alkoi siitä, että aloin käymään salilla nuorena, enkä osannut syödä oikein. Saatoin ahmia esimerkiksi monta leipää ja aivan kaikkea, jonka jälkeen lähdin salille pariksi tunniksi. En kuitenkaan laihtunut kuin muutamia kiloja, koska söin erittäin paljon. Suurin muutos minulla tapahtui viime syksyn ja kevään aikana, kun laihduin 10 kiloa ja painoin alimmillani 46-47 kiloa. Sen jälkeen olen kärsinyt kamalista ahmimiskohtauksista ja viime viikkoina sairauteni on muuttunut bulimiaksi. Itselläni kuukautiset olivat poissa yli puoli vuotta, mutta onneksi hormonitoimintani palautui hiljattain, koska saavutin biologisen painon eli noin 58-60kg. En koe olevani vieläkään terve, mutta tiedän, että joku päivä tämä loppuu. Itse sain haettua apua vasta tämän vuoden puolella, mutta se oli paras päätökseni koko elämässä. Kertomukseni ei nyt täysin liittynyt kirjoitukseesi, mutta halusin tuoda ilmi, että terveydellä ei pidä leikkiä. Minusta kohtuus on muistettava, myös liikunnassakin. Paljon terveyttä, voimia ja oman kehon kuuntelua sinulle Aino! 🙂

  11. tutun kuulosta tekstiä!! Ittelläkin neljä vuotta sitten aloitin elämäntaparempan aika rankalla kädellä, mikä sitte lähti ihan lapasesta. Ekaksi ei ollut mitään tavoitteita, kuhan vaan kiinteytyisi jne. sitten aloin treenaamaan aina vaan enemmän kotona ja aloin karsimaan paljon eri ruoka-aineita pois. Sosiaalinen elämä alkoi puoli vuotta myöhemmin vähentyä ja laitoin aina treenaamisen edelle. Kaverit ja perhe alkoi huolestua mutta itse en nähnyt mitään huolta. Sitten aloin haluta aina vaan kevyemmäksi ja pienemmäksi, ruoan koot alkoivat pienetä ja rasvaa ja hiilareita söin todella vähän mutta muuten söin kyllä useitä kertoja päivässä mutta liian kevyttä ruokaa. Aloin liikkua pakonomaisesti ja lopulta noin vuosi tästä elämäntaparempasta kuukautiset jäivät pois. Lopulta perheen painostuksesta aloin käymään syömishäiriöklinikalla, mutta laihtuminen vain jatkui. Pahin oli vielä edessä ja lopulta olin laihtunut jo 20kg alkupainosta. Lopulta sain liikuntakiellon, mutta kävelin todella paljon ja sain hyötyliikuntaa. Läheiset olivat todella huolestuneita ja aloin itsekin välillä saada lihaa luiden päälle, mutta sitten taas pelkäsin lihota, olin siis sairastunut anoreksiaan. Olin jopa pari viikkoa päiväosastolla syömishäiriöklinikalla. Jossain vaiheessa jokin kuitenkin antoi minulle tahdonvoimaa ja voitin sairauden vaikkakin se kesti sen muutaman vuoden. Sain viime tammikuussa vasta kuukautiseni takaisin vaikka olin ollut jo normaalipainoinen puolisen vuotta, keholla todellakin kestää toipua. Toivon että en enää ikinä joudu kokemaan samaa, vaikka nykyiseen omaan kroppaan on todella vaikea välillä suhtautua.

  12. Mahtava blogi ja vielä mahtavampi tämä kirjoitus! Taistelen itse tällähetkellä näiden asioiden parissa, haluaisin mielelläni kuulla miten loppujen lopuksi sait hormonitoiminnan palautumaan ja kuukautiset alkamaan (en löytänyt jatko tekstiä tälle kirjoitukselle :)) Kiitos jo etukäteen! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta