JuhannusARVONTA – Puhdistamon uutuus-smoothiet!

Kesällä mun lemppariruokia on kaikki kevyet ja helpot, mielellään jopa vähän viilentävät herkut – erityisesti raakajätskien lisäksi kaikki erilaiset raikkaat smoothiet! Smoothiet on muutenkin erittäin käteviä sillä niihin saa sisällytettyä paljon ravinteita sekä vitamiineja tiiviisti yhdellä kertaa nautittavaksi eikä niihin voi kyllästyä sillä maun kanssa voi leikitellä aina senhetkisten mielitekojen mukaan.

Mutta smoothien tekeminen kuitenkin vaatii blenderin ja sähköä mikä saattaa muodostua kesällä mökkiläisille tai muutenkin reissussa viihtyvien ongelmaksi. Puhdistamo kuitenkin on ratkaissut tämänkin ongelman tuoden markkinoille helpot smoothiepakkaukset kolmessa eri maussa: suklaa-, marja- ja vihersmoothiena! Smoothie on nopeasti nautittavana sillä sen voi helposti sekoittaa veden tai vaikkapa riisi- ja kauramaidon sekaan eikä valmistus vie muutamaa minuuttia kauempaa.OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERASuklaasmoothie sisältää muun muassa raakaa kaakaota, tocoa, macaa, riisiproteiinia ja merisuolaa, marjasmoothie taas seitsämää eri vitamiinipitoista marjaa ja vihersmoothie eri viher- ja leväjauheita sekä tocoa ja psylliumia näin muutamia jokaisesta mainitakseni. Kaikki maut on siis erittäin ravinnerikkaita ja mikä tärkeintä – myös maku on kohdallaan!OLYMPUS DIGITAL CAMERANyt käynnistänkin Juhannuksen kunniaksi arvonnan, jossa voit voittaa Puhdistamon suklaa-, marja- ja vihersmoothiepakkauksen sekä Puhdistamon sheikkerin riisiproteiinilla varustettuna. Osallistuminen on erittäin helppoa, sillä sun tarvii ainoastaan kertoa tämän postauksen kommenttiboksiin mitä sun lempparismoothie sisältää ja jättää kommentin yhteyteen oma sähköpostiosoite! Eli lähes yhtä vaivatonta kuin itse smoothien tekeminenkin.

Arvontaan on aikaa osallistua tiistaihin 24.6 asti ja voittajan ilmoitankin sitten heti keskiviikkona.OLYMPUS DIGITAL CAMERAOmiin Juhannuseväisiin kuuluukin puhdistava vihersmoothie riisiproteiinin kera sillä en jaksa kantaa mökille mukaan blenderiä sekä kaikkia tarvittavia puhdistavia raaka-aineita erikseen. Kiitos Puhdistamo, kun helpotatte taas mun elämää! Sillä sehän on selvä, että ravinteet pitää olla kunnossa että jaksaa juhlia.

Onnea kaikille arvontaan!
<3 Aino

Aino

229 vastausta artikkeliin “JuhannusARVONTA – Puhdistamon uutuus-smoothiet!”

  1. Lempparismoothiessani on banaania, mustikkaa ja mansikkaa! Sekaan soijamaitoa. Olisipa kiva voittaa tämä palkinto, sillä haluaisin kokeilla riisiproteiinia tulevan maidottomuuskokeilun tueksi. Lisäksi kaikki smoothiejauheet ovat uusi tuttavuus, joten niitäkin kokeilisin mielelläni. Miltä maistuisikaan, kun lempparismoothien sekaan sujauttaisi vielä suklaajauhetta, namskis! 🙂

  2. Mukana! Mun lempparismoothie sisältää maitoa, banaania ja mansikoita 🙂

  3. Yks lemppareista on: mustikoita, rahkaa, loraus maustamatonta jogurttia ja ripaus siemeniä.

  4. Mun lempismoothiessa on mustaherukoita, kookosmaitoa ja riisiproteiinia. Tai viherversiossa pinaattia ja päärynää.

  5. Paras smoothie syntyy puolikkaasta avokadosta, pienestä banaanista ja 100 grammasta jäisiä mustikoita (: Koostumuksen jätän aina lusikoitavaksi!

  6. Tämän hetken lempparismoothie sisältää mantelimaitoa, banskua, raakakaakaojauhetta, tocoa ja four sigma foods:in instant shiitake -jauhetta 🙂

  7. Mun lempparismoothiessa on avokadoa, banaania, rahkaa, maitoa ja marjoja, NAM!

  8. Lempparismoothiesa ehdottomasti pinaattia, banaania,omenaa, viinirypäleitä, limestä puristettu mehu ja kaiken kruunaa joko maca tai hamppuprotsku tai kummatkin 😀 superhyperhyvää ja terveellistä 🙂

  9. Lempparismoothiessani on seuraava mixaus: banaania, maitoa ja cocovi -marjajauhetta.

  10. Mun lempparismoothieeb tulee mustikoita, mustaherukoita, raakakaakaojauhetta, suklaa heraa, avokadoa, pinaattia ja macaa! 🙂 joskus terästän vielä muillakin superfoodeilla, kuten spirulinalla ja msm-jauheella.

  11. Pakastettua banaania, mansikoita ja soijamaitoa, sekä hunajaa maustamiseen! 🙂

  12. Mun lempismoothie sisältää banaania, avokadoa, marjoja, maustamatonta mantelijuomaa, maustamatonta heraprostskua ja jotaki hedelmää:)

  13. Miun lempparismoothie sisältää banaania, luonnonjugurttia ja mustikoita sekä mantelimaitoa, macaa ja hieman maapähkinävoita 🙂

  14. Ananasta, mansikoita ja vaniljaheraa, uh koostumuksesta tulee kuohkea smoothie! 🙂

  15. Tällä hetkellä on vaivannut järkyttävät marjahimot, joten just nyt lemppareita on erilaiset marjasmoothiet 🙂 esim. mustikkaa, tyrniä, mansikoita, puolukoita, karpaloita (=mitä pakastimesta sattuu löytymään), kookosmaitoa, ehkä vähän turkkilaista tai luonnonjogurttia, jotain protskua (hera- tai riisi-), vaniljajauhetta ja mahdollisesti hunajaa makeutukseen, niin ja ehkä chia-siemeniä ja macaa mukaan. Nam!

  16. Mun lempparismoothie sisältää rahkaa, banaanin ja jäisiä mansikoita – yksinkertaista mutta hyvää!

  17. Ois ihana päästä kokeilee noita. Mulla smoothiet vaihtelee aina kausittain, välillä tein melkein joka päivä marjasmoothiee ja nyt oon vedelly viherpirtelöitä melkein joka päivä. Marjasmoothien pohjana tykkään käyttää rahkaa tai jogurttia ja siihe laitella marjoja ja joskus hedelmiä sekä piilottaa tietty kaikki superfoodit sinne. 🙂 Tänään smoothieen meni pinaattia, spirulinaa, chlorellaa, msm:ää, sitruunan mehua, macaa ja vettä.

  18. Lempiaineksia ovat mustikka (tuoreena erityisesti, mutta miksei pakastettunakin), avokado ja kookosmaito.

  19. Lempi palautus-/iltapaasmoothieeni tulee stevialla makeutettua vanilijaproteiinijauhetta, mustaviinimarjoja, banaani sekä mantelimaitoa. Nams!

  20. Mun lempparismoothieen tulee banaani, omena, appelsiini, pakastemarjoja (mansikka, mustaherukka, vattu), lakkoja, soijalesitiinijauhetta, pellavasiemenrouhetta, macaa, viherjauhetta. Joskus sekaan eksyy proteiinijauhetta 🙂

  21. Lempparipirtelö sisältää mustaherukkaa, mansikkaa, vadelmia ja mantelimaitoa 🙂

  22. Miun smoothieen tulee mm. banaania, mustaherukoita, mansikoita ja hunajaa.. 😛

  23. Mun lemppariin kuuluu banaani, mansikoita, rahkaa ja sitten aina jotain jauhetta mukaan mitä kaapista löytyy! (Macaa, raakakaakaota jne.)

  24. Mun tänhetkinen ykkösaamupala on smoothie banaanilla, päärynällä, avokadolla, soijajugulla, inkiväärillä ja pinaatilla/nokkosella. Ei voi epäonnistua ja värikin on kauniin vihreä! 😉

  25. Mun lemppariin tulee ehdottomasti banskua, maapähkinävoita, siemeniä, turkkilaista jogurttia ja mustikkaa 🙂 smoothiet on niin ihania :p

    • Mustikoita, mantelimaitoa,avocadoa, tammenlehväsalaattia ja jäistä banaania. Slurps!

  26. Vatsavammaisena en ole vielä päässyt kunnolla smoothien maailmaan. Tarkotus ois nyt ostaa blenderi ja löytää smoothieohjeita, mitkä ei laita vatsaa velliksi :/ Aineksia mitkä sopivat joten kuten voisivat olla: banaani, marjat, kaura/kookosmaito, hamppuproteeini, avocado, chia. Meinaa vaan smoothiesta tulla liian kuitunen teki miten teki…

  27. Lempparismoothiessani on kookosmaitoa, mangoa, ananasta ja ananasmehua. Heittelen sekaan chiasiemeniä, lesitiiniä ja aswagandhaa, mutta eipä niillä sinänsä ole makuun vaikutusta…

  28. Nam, mitä makuja. Mun smoothiessa on chiaa, mansikkaa, banskua, proteiinijauhetta, viherjauhetta ja mantelimaito 🙂

  29. Mun lempparismoothieen kuuluu maitorahkaa, kaurahiutaleita, sokeritonta mysliä, mansikoita, mustikoita, banaania, erilaisia siemenia ja joskus sokeritonta mehukeittoa tai protskujauhetta 🙂 NAM

  30. Uskomatonta, mutta totta, mun lempismoothie on vihriä detox-smoothie! Ei mikään hirviän makia ja imelä herkkusmoothie.. Eli vihriä lempparismoothieen tulee lehtikaalia, selleriä, sitruunamehua, pikkusen pinaattia ja suhteessa paljon avokadoa, että smoothie on ihanan pehmiä, eikä vetinen ja rakeinen mössö. Nam! Ja keho tykkää. Välttämättä ei tarttee ees kalliita superfoodeja kun on valmiiksi jo ravintorikas pläjäys. 🙂

  31. mun lempparismoothiessa on mansikkaa, vadelmaa, banaania, ananasta, mangososetta ja maitoa. harvoin tätä juon sokeri ja hiilaripitoisuuden takia, joten sellanen lemppari mitä juon on mansikka-maitorahka-maito tai ananas-maitorahka-maito. omnom ! 🙂

  32. Lempparismoothiessa on banaania, avokado ja hieman turkkilaista jogurttia 🙂

  33. Mun lempparismoothiessa on avocadoa, mustaherukoita/mustikoita ja kookosmaitoa 🙂

  34. Minun lemppari smoothie syntyy turkkilaisesta jogurtista, jäisistä marjoista, valkosuklaa puddingjauheesta ja maidosta, vähän makeutusta sekaan….Vähän kevyemmässä versiossa maitorahkaa, marjoja ja mehukeittoa 🙂

  35. Mun lempparismoothiessa on banaania, maapähkinävoita ja kaurajuomaa, nam! 🙂

  36. Mun lempparismoothieen kuuluu erilaisia marjoja kuten mansikkaa ja mustikkaa, hieman rahkaa sekä ananasta. 🙂

  37. Omasta mielestäni maailman parhaimman smoothien sain aikaiseksi yhdistämällä kookosöljyä, hampunsiemeniä, chia-siemeniä, agavella makeutettua vaniljaista mantelimaitoa, taateleita ja pakastemansikoita.

  38. Lempismoothie sisältää ainakin banaania ja mustikkaa/mansikkaa. Siihen lisäksi sitten mitä kotoa löytyy eli jotain leseitä/kookosöljyä/seesaminsiemeniä/proteiinijauhoa.

  39. Lempparismoothie: tattaria, suklaaprotskua, vadelmia/mansikoita, mantelijuomaa, macaa, msm, raakakaakaojauhetta. Nams!

  40. Mun lempparismuutissa on banaania ja erilaisia marjoja, mansikat on parhaita! Myös pelkistä marjoista, esim. mansikoista & mustikoista +suklaaherasta saa tosi herkkua! Päälle pähkinöitä niin avot!

  41. Juon yleensä aamulla aamupuuroni kanssa smootien, puuro on muutenkin niin tuhtia niin smootien pitää olla kevyt ja raikas, 1 päärynä, kevyt kourallinen rucolaa, tuotetta ananasta pari viipaletta, puolikkaan sitruunan mehu, spiruliinaa 1 tl, 1 dl luonnon jogurttia! Nam! 🙂 tästä tulee todella energinen olo!

  42. Hihi mun on pakko osallistua tähän, on niin superpalkinnot pelissä 😉

    Ihan lempparismoothie on niinkin helppo ja yksinkertainen yhdistelmä kuin banaani, mansikka, mantelimaito ja cashewpähkinä. Pienen twistin saa lisäämällä himpun verran lakritsijauhetta, nam !

  43. Mun lempparismoothiessa on mustaherukkaa, puolukkaa, mantelimaitoa, soijalesitiiniraetta, riisiproteiinia ja pellavansiemenrouhetta, nam 🙂

  44. Smoothiet vaihtelee päivittäin. Yks lemppareista sisältää mansikoita, banaania, vaniljaheraa, macaa, raakakaakaota, luonnonjogurttia, hunajaa ja ripauksen ruususuolaa.

  45. Mun lemppari smoothie sisältää tuoreita marjoja ja pehmennykseksi kasvipohjasta maitoa tai maustamatonta jogurttia 🙂

  46. Saahan smoothieseen laittaa jädeä?! 😉 Valmis mansikka-kiivi smoothie,oiskohan ollu fastin,on tällä hetkellä lemppari. En oo vielä ite tehny:O

  47. Itse tykkään eniten kun laittaa seuraavia: banaania, mansikoita, nektariineja ja chia-siemeniä, jotka on jo valmiiksi liuotettu vedessä. Mukaan myös lisäksi voin laittaa maustamatonta rahkaa ja hivenen vettä laimentamaan smoothieta. Nom 😛

  48. Lempparismootie on yksi kauneus- ja terveys messuilta bongattu vihermoothie!
    Eli sisältää siis: vihreitä viinirypäleitä, tuoretta ananasta, banaani, pinaattia + vettä ja jääpaloja. Namia !

  49. Tällä hetkellä lempparismoothieen tulee banaania, mantelimaitoa ja raakakaakaota. Ja tuoreita mansikoita, mikäli niitä sattuu olemaan.

  50. Suosikkismoothie sisältää suomalaisia mustaherukoita, luonnonjogurttia, maitorahkaa, hieman maitoa ja mansikanmakuista proteiinijauhetta. Nam! 🙂

  51. Se sisältää puhdistamon tocoa aina ja ikuisesti! Muut härpäkkeet vaihtuu fiiliksen mukaan, mutta tämä viimeistelijä ja täydelliseksi tekijä on ja pysyy 🙂

  52. Lempparista löytyy banaania, mantelimaitoa, macaa, raakakaakaota, herneprotskua, chiaa ja mehiläisen siitepölyä ♡

  53. Mun lemppari smoothie sisältää macaa mustikoita banaania ja mansikota! nams!

  54. Voinko osallistua vaikka ikinä en ole tehnyt smoothieta viime viikolla ostin blenderin ja nyt lomalla panosta tähän. Täältä saan hyviä ideoita,kiitos=)

  55. Hyviä vinkkejä täällä. Tykkään banaanipohjaisista lisänä esim. chia, marjat, rahka.

  56. Smoothieen tulee heraa, mantelimaitoa, tocoa, macaa, mustikoita, mansikoita ja chiasiemeniä.

  57. Mun lempismoothiessa on karpaloita, ananasmehua, kookosmaitoa, proteiinijauhoo ja ihan vähän vaniljajauhoo. Toimii ihan älyttömän hyvin makeanhimoon.

    anscue @ gmail.com

  58. Jäädytettyä banskua, vadelmia, mustikoita, chiasiemeniä, kaura-/mantelimaitoa…joskus pienenä lisänä vielä lucumaa, macaa, raakakaakaoo tai kookosöljyä.. :p

  59. Tän hetken kesäiseen lempparismoothieen tulee appelsiinia, mansikoita, selleriä, kookosmaitoa, kookosöljyä, riisiprotskua + superjauheita joka lähtöön!

  60. Suosikkikombo on tällä hetkellä lempeä mustikkasmoothie: pääaineina mustikoita, täydellisen kypsä avokaado, jäisiä banskupaloja, manteli-/kookosmaitoa ja pinaattia/muuta vihreää, sit lisänä voi hifistellä laittamalla sekaan soijalesitiiniä, maustamatonta prodejauhetta, macaa ja chiaa. Nautitaan kylmänä ja hitaasti herkutellen! Enjoy!

  61. Mun lempparismoothieen tulee soijamaitoa, jäisiä mangokuutioita, kookoslastuja ja vaniljaheraa. Ihanaa kesää!

  62. Mun lempparismoothiessa on spirulinaa, vehnänorasta ja kookosöljyä. Kaikki muu vaihtelee, mutta nuo ainekset pysyy, koska ne on parasta aamuenergiaa 🙂

  63. Lempparismoothieseen kuuluu marjoja, banaania, avokadoa, chia-siemeniä, kauraleseitä ja nesteeksi ihan vettä 🙂

  64. Lempparismoothie sisältää banaania, heraproteiinia, mustikoita, cocovin chiasiemeniä sekä smoothiemixiä, tilkka maitoa tai kookosmaitoa, pinaattia. Raaka-aineet blenderiin ja pyöräytä! VALMIS NAUTITTAVAKSI! Loistava välipala, joka pitää nälän loitolla.

  65. Smoothiet on ihania ja lempparismoothie vaihtelee vähän väliä, tällä hetkellä lempismoothieseen kuuluu banaania, marjoja, kookosvettä, cocovin smoothie mixiä sekä vehnäorasta. 🙂

  66. Mun juomaan tulee yleensä rahkaa, mansikoita, mustikoita, karpaloita ja makeudeksi vähän persikoita! 🙂

  67. Lempparismoothieeni tulee pinaattia, jääpaloja, banaania, mantelimaitoa ja lehtikaalia=)

  68. Vettä, banaani, heraproteiinia, Bonnen mustikkasosetta, ripaus kaurahiutaleita. Ja yön yli jääkaappiin tekeytymään 🙂

  69. Heips,
    Mun smoothieen tulisi

    Banaania
    Tuoretta ananasta
    Kookosvettä
    Chia-siemeniä
    cashewpähkinöitä

    Päälle saatan paahtaa manteleita tai kaurahiutaleita 😀

  70. Marjasmoothiet on parhaita, hyvä smoothie sisältää kauramaitoa ja riisiproteiini on kyllä HYVÄ protsku lähde smoothieen 🙂

  71. Mukana ollaan! Oma ehdoton smoothie suosikkini on mantelimaidosta, banaanista, raakakaaojauheesta, kaurahiutaleista ja tuoreista marjoista valmistettu smoothie! 😀

  72. Mantelimaitoa, mustikoita, baanaania, avokadoa, pellavansiemeniä ja ripaus vaniljaa Slurps 🙂

  73. Tällä hetkellä lempismoothie koostuu kaikesta mahdollisesta mitä mökin pihasta löydän. Raparperia, salaattia, pinaattia ja ihan pian omia mansikoita!

  74. Veriappelsiinimehua, banaani ja paljon jäisiä mansikoita. Ihanan raikas lempparini 🙂

  75. Lempparismoothie: mantelimaitoa, banaania, mangoa, hunajaa, inkivääriä ja macaa, omnom! 🙂

  76. Minun lempparismoothie sisältää puolukoita, banaania, rahkaa, chia-siemeniä, kaakaonibsejä ja aivan ripauksen kristallisuolaa…. joskus heitän sekaan myös macaa, kanelia, hamppuproteiinia tai vaihtelen marjoja 🙂

  77. Paras smoothie tulee varsiselleristä, vihreestä omenasta, sitruunamehusta, kiivistä, banskusta, pinaatista, inkivääristä ja spirulinasta 🙂

  78. Minun lempismoothie sisältää puolukoita, banaania, rahkaa, chia-siemeniä, kaakaonibsejä ja ripauksen kristallisuolaa
    … joskus heitän sekaan myös macaa, kanelia, hamppuproteiinia tai vaihtelen marjoja 🙂 mitä milloinkin tekee mieli 🙂

  79. Lemppari smoothieeni kuuluu banaani, kiivi, vadelmia, mustikoita, mansikoita sekä hiukan maitoa

  80. Lempismoothieni sisältää; kauramaitoa, mustaherukoita, vadelmia ja kiiwiä.

  81. Mun lemppari smoothieen tulee ehdottomasti maitorahkaa, mansikoita, pensasmustikoita ja banaania 🙂

  82. Mun lemppariin tulee kookosmaitoa, tuoretta minttua, banaania, avokadoa, raakakaakaota, tocoa, ripaus suolaa, vaniljaa 🙂

  83. Erilaisia itsepoimittuja marjoja kuten mustikkaa ja vadelmaa sekä rasvatonta maito sekä vähän sokeria..

  84. Hei! Mun lempparismoothieen tulee: banaania, mustikoita, maitorahkaa, nokkosta, macaa, lucumaa ja mantelimaitoa. 🙂

  85. Sekaisin muussattuna persikoita, jogurttia ja soijamaitoa ja mukaan pilkottuja mansikoita 🙂

  86. On vaikea valita vain yhtä suosikkia koska favoritekomboja kyllä löytyy pari jos toinenkin.. jos kuitenkin yksi pitäisi valita niin ehkä se olisi jäisiä mansikoita,vadelmia,mustikoita ja mustaherukoita jääpalojen ja hieman puristettua sitruunamehua. Oi nam mikä kesävirkistys:)!

  87. Ääk, miten hyvältä kuulostaa muiden smoothiet! Mie olen mennyt maitopohjaisella mansikka-banaani-versiolla, mutta taidan tästä siirtyä reseptiarkistoimaan muiden herkut itselle talteen 🙂

  88. Mun lempparismoothieni on puhtaan yksinkertaisesti marja-banaanismoothie rahkaan ja mantelimaitoon tehtynä. Nam ja maiskis! 😀

  89. Mun lempparismoothie sisältää ehdottomasti mangoa sekä marjoja kuten vadelmia ja mansikoita, omppumehua ja tyrnimarjoja vitamiinibuustaukseen ! 🙂

  90. Mun lemppari smoothie sisältää tällä hetkellä aika vähän aineita, mutta toimii joka kerta 🙂 sekoitan blenderissä mustaherukoita, heraisolaattia, luomu lakritsijauhetta, kanelia, chlorellajauhetta, makeutusta ja tilkan vettä. Nams! Joskus vaihdan herukat mansikoihin ja viherjauheen macaan, toimii erittäin hyvi myöskin:)

  91. Mun lempparismoothie sisältää tuoretta ananasta, vähän maitorahkaa tai jogurttia, chiasiemeniä ja lorauksen jotakn hyvää tuoremehua! (Esim multivitamiinimehua)

  92. Lemppari sisältää avokadoa, pinaattia, mustiaviinimarjoja, chian siemeniä ja sitruuna/appelsiinin mehua sekä vettä sopivasti 🙂 välillä joukkoon banaania tai nektariineja tai mitä sattuu löytymään!

  93. Mun pariin viimeiseen smoothieen on pyöräytetty salaatinlehtiä, pinaattia, sitruunaa, päärynää sekä minttua. Ihanan raikasta ja niiin terveellistä!

  94. Tyylillä mitätänneheittäiskatsotaanpakaapista teen smoothieni, mutta yks hyvistä sisältää yksinkertasesti maustamatonta luonnonjugurttia, mustikoita, vadelmia ja mansikoita! 🙂

  95. Lempparismoothie sisältää makeuttamatonta mantelimaitoa, jäisiä mansikoita ja banaania, rahkaa, vähän steviaa + päälle kanelia ja pähkinöitä. Mielettömän hyvää!

  96. Aamuherkku: banaania, omena, rahkaa tai maustamatonta jugurttia, manteleita, chia-siemeniä, rasvatontamaitoa tai riisijuomaa ja kanelia.

    Pitää tosi hyvin nälän loitolla 🙂

  97. Mun smoothie sisältää nykyään aina pakastemangoa, heraproteiiniä, macaa, inkivääriä, jogurttia, banaania ja porkkana-appelsiinimehua. Oon jumittunut tähän yhteen, kun on niin täydellinen. Mitä enemmän inkivääriä, sen parempi!

  98. Lempparisekoitus syntyy banaanista, avocadosta, mustaherukoista ja riisimaidosta. Lisukkeeksi siemeniä tai manteleita 🙂

  99. Vaikea valita yhtä suosikkia, ja harvoin tulee samanlaista tehtyä kahta kertaa. Suosikkiaineksia ovat mm. mustaherukat, banaani, mustikat, avokado, inkivääri, mango.. Ja välillä chiliä ja sitruunaa antamaan potkua!

  100. Mun lempismoothie sisältää pari banaania, muutaman desin kauramaitoa, pari taatelia, lusikallinen raakasuklaajauhetta, piparminttu-uutetta ja toisinaan puolesta desistä desiin riisiproteiinia.

  101. Lempparismoothieni sisältää avokadoa, mansikoita ja riisiprodea 🙂 Yksinkertaista ja hyvää!

  102. Banaania, mustaherukoita, macaa, tocoa, vaniljasteviaa, psylliumia ja rahkaa : )

  103. Mun lemppari smoothie sisältää rahkaa, banaanin, kanelia ja valionb mehusoppaa loraus, varmaan aika erikoinen kombo mutta nuori mies tuolla pitää itsensä tikissä =)

  104. Ihana arvonta!

    Mun lempparismoothie sisältää mustikoita, vadelmia, mansikoita, maitorahkaa, avokadoa, mantelimaitoa, tammenlehtisalaattia ja pähkinöitä 😛

  105. Mun yleisin smoothie koostuu vadelmista, banaanista, macasta ja marja-banaanipiltistä. Oon muutaman kerran hiplaillut kaupassa tota Puhdistamon suklaasmoothieta ja sitä olis kiva kokeilla yhdistää raakasuklaan, banaanin ja maidon kanssa. Njam!

  106. mantelimaito, vadelmat, mustikat, banaani, maca, lakritsijauhe ja vanilja skytr, NAM !

  107. Paras smoothie syntyy banaanista, puolukasta, rahkasta ja puolikkaasta avokadosta! NAM

  108. Mun smoothie syntyy mustikoista, rahkasta, tilkasta maitoa ja kaurajauheesta!

  109. Lemppari sisältää mansikoita, mangoa, chiahyytelöä ja maitoa. Tai vielä parempaa luonnonjuguun. Nams.

  110. Hmm. Minun lemppari smoothie koostuu seuraavasti: banaani, mansikka, mustikka, maito ja maitorahka. 🙂

    Ihanaa kesää sinulle Aino!

  111. Avokadoa, jäisiä mustikoita ja vadelmia, vähän banaania, kookosmaitoa ja pieni loraus appelsiinimehua. Ahh!

  112. Oma lemppari koostuu kauden kasviksista- tai hedelmistä. Pohjana käytän joko mantelimaitoa tai tuorepuristettua mehua.

  113. itse tehtyä mantelimaitoa. tuoreita marjoja(mansikat parhaita), kardemummaa, vanilijaa, kookosöljyä,chia-siemeniä, macaa ja banaani.

  114. Mustikoita/mansikoita/vadelmia+banaania+vanilja- tai suklaaprodejauhetta+macaa+lucumaa/raakakaakaojauhetta+mantelimaitoa! Melko yksinkertaista mutta huippuhyvää! 🙂

  115. Mansikkaa, pinaattia, tocoa, riisiproteiinia, viherjauhetta ja vettä. Helppoa ja hyvää!

  116. Kauramaitoa, jäitä, banaania, avokadoa, mansikoita ja pellavansiemeniä! Ja hunajaa nam…mukana arvonnassa:)

  117. Tää on niin kausiluontoista! Ehkä ikuinen lemppari on mansikka-avokado-banaani-proteiini+kaikki superfoodhärpäkkeet, mutta tällä hetkellä tulee mansikan sijasta käytettyä puolukkaa. Myös päärynä-avokado-hamppu-smoothie on niiiin hyvää! Ja kaikki mangoiset! En voi päättää! 😀

  118. Smoothiet on meillä koko perheen päivittäisiä herkkuja. Yksi kestosuosikki on Ville Vallaton-smoothie, mihin tulee avokado, pakastettua ryöpättyä nokkosta,(manteli-)maitoa, päärynä-vanilja/vanilja heraa ja jääpaloja. Usein laitan väriä ja ravintoarvoa tuomaan vielä spiruliinaa. Muunmuassa nirso 5 – vuotias tyttöni on aivan hulluna tähän, joten varmasti toimii muillekin. 🙂
    [email protected]

  119. Kurkkua, inkivääriä, puolukoita, banaani, avocado, kahden kananmunan valkuaiset, chia-siemeniä, vettä ja yhden sitruunan mehu! 😛

  120. Mun lempparismoothie on tosi yksinkertainen, eli vain maitoa, banaania ja mustikoita :-)!

  121. Miun lemppari smoothie sisältää avokadoa, banaania, maustamatonta jugurttia ja hiukan maitoa. Vielä jos mansikoita lisää niin mmmmmmm mikä herkku <3

  122. Olen uusi smoothiemaailmassa, mutta seuraavasta vois tulla hyvä: mansikoita, mandariinia, banaania, raakasuklaata, mantelimaitoa ja siemeniä.

  123. Noi smoothiet on ollut mun mielessä siitä asti kun niitä näin eräässä näyteikkunassa 🙂
    Mun lempparismoothie on ehdottomasti maultaan raikas. Usein jumiutuneet pitkäksi aikaa samaan reseptiin ja nyt on viimeaikoina välipalaksi tullut kyhättyä seuraavalla ohjeella smoothieta: puoli purkkia rahka-jugurttia, 1 banaani, 1 säilykeananaksen rengas, 1 dl appelsiinituoremehua, chiasiemen ”limaa”

    http://outinfitness.fitfashion.fi/

  124. Mun lempparismoothieen kuuluu mansikka, mustikka, inkivääri, appelsiini, salaatti 🙂

  125. Mun lempparismoothie sisältää jäitä, banaania, tuoretta pinaattia, ananasta, kookoshiutaleita ja sit spirulinaa ja chlorellaa 🙂

  126. Tosi basic smoothieta ite aina teen; banaani, rahka, avokado, marjoja ja alpron vaniljajukua+vähän maitoa, siinäpä se 🙂 ois ihana kokeilla varsinkin tuota suklaaamoothieta !

  127. Nolottaa myöntää mutta mun smoothienteot on jäänyt tosi vähäiseksi.. Kuitenkin marjoja, banaania ja luonnonjogurttia/soijajogurttia sisältävä smoothie on aina varma valinta hellepäiville 🙂 Päälle voi vaikka ripotella pähkinärouhetta tai kaakaonibsejä :p

  128. Lempismoothieni sisältää ananasta, mangoa, pinaattia, banaania, varsiselleriä,inkivääriä, avokadoa ja vichyä.

  129. Mun lempparismoothieen menee banaania, goji-marjoja, chian siemeniä, suklaa heraa, vähän puhdistaman suklaapakkauksesta ja maustamatonta jugurttia. Mieskin on ihan hulluna tuohon 🙂

  130. Lempparismoothieni sisältää rahkaa, banaania, mansikoita ja hyppysellinen jotakin superfoodia (spirulinaa, marjajauheita..) ja päälle ripottelen vielä siemeniä! Nams 🙂

  131. Mun mielestä yksinkertainen on parasta; marjoja, rahkaa, banaania ja tarvittaessa esim. mehukeittoa jos seos on muuten liian tuhtia 🙂

  132. Mukana! 🙂 Nami-smoothieeseen kuuluu viherjauheita, ananasta/marjoja sekä kaura tai soijamaitoa. Ruokaisamman tekee jos lisää vielä avokadoa ja banskua.

  133. Maailman helpoin; jäisiä puolukoita, rahkaa ja vähän kookosmaitoa. Nam! Tulee sorbettimainen koostumus.

  134. Tällä hetkellä aamupalasmoothieen tulee sokeroimatonta mantelimaitoa, banaania, chiasiemeniä, mansikkaa ja mustikkaa, nam 🙂

  135. Lempparismoothieeni tulee; banaania, mustikoita, kauramaitoa ja ripaus vaniljaa:)!

  136. mun herkku smoothie sisältää:
    – marjoja
    -kiiviä
    – kreikkalaista jogurttia
    -sitruunamehua :p

  137. Aloitan nykyisin joka aamuni smoothiellä 🙂 Tähän mennessä parhaimmalta on maistunut yhdistelmä banaani, taateli, kesäkurpitsa, persilja, raakakaakaojauhe, herneproteiini, maca ja paljon paljon paljon jäitä!

  138. Lempparismoothieni kuuluu kaikki erilaiset marjat, banaani ja esim. turkkilainen jogurtti.

  139. Yksinkertaisesti banaania, mansikkaa, jäisiä mustikoita ja joukkoon loraus mantelinaitoa!

  140. Soijajugua, persikoita/nektariineja, avokadoa, tocoa, banaanijauhetta ja chia siemeniä. Kaurahiutaleita ja pellavansiemenrouhetta lisäämällä saa ihanan täyttävää, kauramaidolla taas ohuempaa. Oiii namm , niin kesän lemppari aamu-, väli,- ja iltapala <3

  141. Ehdottomasti soijajugu/luonnonjugu+banaani+avokado+chia-geeli! En tiiä parempaa mmmm.

  142. Oi, ihania tuotteita!! Rakastan smootheja, mutta en jaksaisi olla koko ajan pesemässä blenderiä.. *laiskottaa*
    Omaan lempparismoothiini tulee banaania (mielellään pakkasesta), luonnonjugurttia, chia-siemeniä, tuoretta minttua, mustaherukoita ja hieman hunajaa 🙂

  143. Moi!

    Olisi tosi hienoa päästä testaamaan uusia smoothie-mixejä! Omaan smoothieen laitan esim. riisiproteiinia, jääpaloja, kaakaojauhetta, banaania, avokadoa, chian siemeniä ja tilkan vettä tai riisimaitoa.

    Terv. Kati

  144. Mun tän hetken ”perus”-smoothiessa on banaania, mansikoita, heraproteiinia ja raakakaakaojauhetta! Vempuloitan sen yleensä vedellä tai jos sattuu kaapista löytymään, niin mantelimaidolla. Nams

  145. Marjoja, yleensä mansikkaa ja mustikkaa/vadelmaa, banaani, rahkaa ja maidolla sopivan notkeaksi.

  146. Paras smoothie on banaani, avokado, tilkka maitoa ja tilkka vaniljajogurttia! Tästä voi saada melko kuohkeaa joten tuntuu kuin jälkiruokaa mättäisi 😉

  147. Uusin mihin tykästynyt on 1 luomu banaani, Bonnen mango sosetta, pakaste mansikoita ja nesteenä Alpron kookos-riisimaitoa. Hyvää 🙂

  148. Lempparismoothieeseen kuuluu kookosriisimaitoa, banaania, marjoja ja vähän riisiproteiinijauhetta. Joskus laitan macaa tai puhdistamon viherjauhetta. Rasvalisäksi heitän kookosöljyä, avokadoa tai chia-siemeniä 🙂

  149. Luonnonjugurttia, mansikkaa, mustikkaa ja mustaherukkaa, vähän hunajaa

  150. Olen koittanut vähentää maitotuotteiden syöntiä, joten nykyään mun ehdoton lempparismoothie on seuraavanlainen:
    Riisiproteiini, puolikas avokado, chia-siemeniä, mustaherukoita, mustikoita, pari pientä palaa pakastettua banaania ja yksi kuivattu taateli ja vettä sopivasti joukkoon 🙂 NAM!

  151. Voi, smoothiet on niin hyviä ja lemppareita on useita! Ehkä eilen tekemäni mangosmoothie vie tällä kertaa eli: mangoa, appelsiinia, maitorahkaa ja kookosvettä 🙂

  152. Kiitos aurinkoisesta blogistasi Aino! Viimeaikaisessa suosikki-smoothiessani on pinaattia, selleriä, pala kurkkua, pakastettuja ananaspaloja, hamppuproteiinia, tuoretta minttua, limemehua ja kookosvettä.

  153. Jäinen banaani, puolikas avocado, mantelimaito, raakakaakaojauhetta ja macaa. Tai jokin raikas hedelmä/marja smoothie.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta