Ja näin onnistut

Kuluneen viikon aikana oon oppinut jotain uutta, mahtavaa ja ihmeellistä. Kaikki mun oppimani on ollu yhden ainoan asian ansiota – jutun, joka unohtuu helposti tehdessä helppoja ja entuudestaan tuttuja asioita. Siis silloin, kun liikutaan omalla mukavuusalueella.

Uusien asioiden oppiminen kuitenkin vaatii uusien juttujen tekemistä mikä vaatii mukautumista. Ja vaikkei aina kyseessä ookkaan mistään dramaattisesta on se yleensä se vaikein juttu, jonka eteen joutuu hieman ponnistelemaan. Mutta onneksi ne parhaimmat jutut on aina kaiken sen vaivan arvoisia, hehhe!

Joko sä tiedät, missä sä haluat onnistua?

Itseluottamus
Monilla on varmasti tavoitteita, haaveita ja unelmia – niin mullakin! Ensimmäisenä toki kannattaa miettiä, että minkä eteen on valmis panostamaan ja kuinka paljon. Priorisointi on tärkeää sillä kaiken tekeminen yhtäaikaa, ja varsinkin uusiin juttuihin tottuminen, on aikamoista urakointia ja onnistuu yleensä aiheuttamaan vain harmaita hiuksia.

Tavoitteiden ja unelmien saavuttamiseksi on hyvä piirtää vaikkapa pieni kartta, reitti paikasta A paikkaan B ja kirjoitella välille pieniä etappeja. Turvallisen matkanteon jälkeen itsevarmuus kasvaa ja usko omaan tekemiseen vahvistuu minkä jälkeen seuraavaan kohteeseen kulkeminen onkin paljon helpompaa! Ja matkastakin tulee sen edetessä aina entistä nautinnollisempi.

Itseluottamus
Tärkein polttoaine reissuun jokaisella onneksi löytyy omasta takaa. 
Se on luottamus itseensä. Vahva usko ja palava halu omaan onnistumiseen. Sen vuoksi kannattaakin lähteä kulkemaan ainoastaan kohti sellaista määränpäätä, jonne oikeasti haluatkin päästä. Silloin myös renkaan puhjetessa se vaihdetaan luovuttamisen sijaan ja kävellään ylimääräiset kymmenen kilometriä seuraavalle huoltoasemalle tarpeen vaatiessa, pyydetään apua.

Nöyryys siis kulkekoon rinnan luottamuksen kanssa. Yksin ei tarvitse pystyä kaikkeen, mutta halu onnistumiseen ja luottamus  on tultava itsestä – muuten matka tyssää jo alkuunsa.

Muista: sä pystyt siihen,
<3 Aino

Seuraa blogia: Facebookissa / Bloglovinissa / Blogilistalla / Instagramissa

Aino

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta