Innostuksesta pakkomielteeksi

Oon viettänyt aivan huomaamattani pienenmoista treenilomaa. Tai ”treenilomaa” eli oon käynyt viimeksi salilla neljä päivää sitten. Monet ihmiset kutsuu tätä normaaliksi, mutta mulle tää on poikkeuksellinen tilanne sillä oon opettellut treenin luonnolliseksi osaksi arkea jota varten herätään vaikka ennen aamu kuutta tarpeen niin vaatiessa.

Treeni-innostus kuitenkin voi herkästi nousta pakkomielteiseksi ja muuttaa omaa ajatusmaailmaa, just tähän suuntaan. Ollaan itselle hirveän ankaria paristakin ”lepopäivästä”, vaikka niitä ei viettäiskään sohvanpohjalla rötväten.. Mäkin oon joka päivä kävellyt vähintään kymmenen kilometriä (murtuneella jalallani), joten liekkö siihen päälle enää välttämättä edes salitreeniä tarvii. Ainakin mun pakarat ja pohkeet on huutanu armoa joka ilta, kun oon vihdoin illalla päässyt kylkiasentoon 😀


Elämässä onkin hauskaa muun muassa se, että kaikessa mitä tekee on riskinsä. Aina on mahdollisuus onnistua ja saavuttaa haluttu lopputulos, mutta aina on myös riski siihen ettei kaikki menekkään täysin toivotulla tavalla. Itseasiassa useimmat isot saavutukset vaatiikin monesti muutaman kömmähdyksen matkalla ennen maalia.. Minä jos joku tiedän sen, omalla matkallani oppineena.

Oon oppinut myös paljon muutakin. Niin omalla kohdallani kuin sivustakin seuranneena oon saanut huomata, kuinka treenikärpäsen puraistua innostus saattaa ottaa liian ison vallan ja muutta pakkomielteeksi. Treenipakkomielteeksi, jolloin päivät suunnitellaan treenien mukaan aina syömisestä lähtien, töissäkäymisesen kautta kavereiden näkemisiin asti.

Kannattaakin lukea mun aiempi kirjoitus, kuinka onnistuin tekemään itselleni hallaa liikkumalla liikaa.

Innostus on hyvästä ja sitä tuleekin olla, sillä se on parasta ruokaa motivaatiollemme. Omaa uutta harrastustaan saa ja pitääkin fiilistellä! Omista saavutuksistaan tulee iloita ja parhaimmillaan sitä kautta saa myös inspiroitua muitakin liikkumaan lisää, viimeistään siinä vaiheessa kun kohonneiden energiatasojen ja jatkuvan iloisuuden lisäksi rasvat alkaa pikkuhiljaa tirisemään lantiolta ja kroppa muotoutumaan solakan sporttiseksi.

Nuo muutokset on ihania ja toivottuja, mutta myös pahaa-aavistamattoman koukuttavia – varsinkin, jos lähtökohdat treenaamiseen on väärät. Etenkin silloin, jos kyseessä on ”joko tai” -tyyppinen tasapainottelija, joka innostuttuaan kääntää elämänsä täysin päälaelleen ja alkaa välttelemään ystäviäkin karahduksen pelossa. Uskon ja itsehillinnän puute, jotka oireilevat heikosta itseluottamuksesta, saa ihmiset yleensä tekemään radikaaleja ratkaisuja joilla voi olla myös radikaalit seuraukset.


Liikunnan on kuitenkin tarkoitus tuoda elämään lisää nautintoja eikä olla niiden ainoa lähde. Kun lepopäivät yhä useammin vaihtuvat treenipäiviksi ja lisähiilarit jätetään syömättä nopeamman painonpudotuksen toiveissa kannattaa miettiä, miksi niin tekee. Jos vastauksena kerrot itsellesi haluavasi olla paremmassa kunnossa niin mieti miksi? Siksikö, että susta tykättäis enemmän? Jos vastauksena on kyllä, voi olla korkea aika asennoitua uudelleen..

Fyysisten muutosten toivossa on suotavaa liikkua, mutta ei muiden tähden vaan itsensä vuoksi. Jotta itsellä olis parempi olla, kevyempi fiilis ja liikkuminen olisi nautinnollisempaa. Kaiken lisäksi liiallinen muiden mielipiteiden miettiminen ja sen aiheuttama henkinen stressi (sekä jatkuva elämän kontrollointi ja etenkin sen menettämisen pelko) saa meidät helposti vaan voimaan huonosti ja oireilemaan myös fyysisesti: suolisto alkaa temppuilemaan eikä ainenvaihduntakaan enää toimi, puhumattakaan niistä hormoneista joiden pitäis saada meidät tuntemaan itsemme onnelliseksi ja tyytyväiseksi.. Niille saa vähitellen jättää hyvästit. Silloin myös lopahtaa se innostus, joka alkuperää koukutti ihanaan hien virtaukseen.

SUP
Kuva: TwentyKnots

Innostus on ihanaa ja siitä kannattaakin pitää tiukasti kiinni! Tekemällä fiksun tavoitteita tukevan treenisuunnitelman ja noudattamalla sitä – etenkin lepopäivien suhteen – sekä nauttimalla elämän kaikista muistakin iloista liikunnan ohella ei homma ala maistumaan puulta. Samalla pidät huolta myös siitä ettei liikunnan alkuhuuma onnistu haukkaamaan kakusta liian isoa palaa ja horjuttamaan siten tasapainoa, joka luo pysyvää muutosta ruokkien innostusta jatkuvasti. Unohtamatta tärkeintä: motivaatiota!

Liikunnan riemua,
<3 Aino

Seuraa blogia: Facebookissa / Bloglovinissa / Blogilistalla / Instagramissa

Aino

6 vastausta artikkeliin “Innostuksesta pakkomielteeksi”

  1. Tää oli hyvä teksti! Itse lopetin salilla käynnin ikään kuin vahingossa nyt keväällä, koska oli liian monta rautaa tulessa.. Nyt alkaa kuitenkin huomata että väärästä kohdasta kiristi lisää aikaa jättämällä treenit välistä. Olo on nyt sen verran huono eikä salille tee mieli mennä – jotenkin sitä on alkanut pelätä. Sun teksteistä kuitenkin huokuu niin hyvin se kaikki oleellinen – siis liikunnan ilo – että täytyy ehkä heti tilaisuuden tullen siirtää takamukseni salille pohtimaan sitä, miksen siellä ole hetkeen käynyt. Josko se ilo siitä yltyisi 😉 Sen verta oon oman kokemuksen kautta liikunnan ilosta oppinut, että jokaisen ei täydy tykätä kaikesta. Itse koitin sosiaalisen paineen alla tykästyä juoksemiseen, huonoin seurauksin.. Juosta kyllä jaksoi mutta ei se onnelliseksi tehnyt. Mieluummin rullaluistelen ja pyöräilen! 😄

    Ihana oot Aino!

    • Hei R ja tiiätkö, oot itse aivan ihana! 🙂

      Mä oon ollu nyt reilun viikon käymättä salilla ja tää ”lepo” on tehnyt tosi hyvää. Vielä reilu viikko sitten mua ahdisti kaikki treenihypetys ja tyyppien saliselfiet, kun mulla ei ollut itsellä yhtään voimia siihen. Oon koko viikon vaan käveleskelly paikasta toiseen ja fiilistelly ihan eri juttuja, tavallaan ”kieltäny” iteltäni sinne salille menemisen. Nyt eilen havahduinkin siihen, että selailin aivan innoissaan erilaisia treenikuvia ja katselin treenivideoita! Arvaatki varmaan, minne oon menossa huomenna heti aamusta? 😉

      Kyllä se ilo sieltä vielä löytyy takas, usko pois! Ja siitä pelostakin pääsee yli vaan yhdellä tapaa: ylittämällä itsensä. Ja mä tiiän, että sä pystyt siihen kyllä 🙂

  2. Jep, nykyajan kuvapalvelujen, IG-tilien, blogien ja muiden lööppien aktiivista elämää hehkuttavien juttujen, täydelliseksi hiottujen terveellisten annoskuvien, pumpattujen vatsalihasten ja kauniiden otosten ristitulessa on helppoa alkaa vähätellä omaa normielämää ja tylsän näköistä (pohjaan palanutta) kaurapuuroannosta. Mediakriittisyys korostuu ja lukijalle/kuvan katsojalle jää tosi suuri vastuu myös ymmärtää et kuvat tuskin aina kertovat koko totuutta..

    Juttutoiveita:
    ootko kertonut keliakia-tarinaasi? oot kertonut et sairastat keliakiaa, mietin kuitenkin et onko sulla ihan lääketietellisesti diagnosoitu sairaus vai ootko vain itse-diagnosoinut tän oireen itselläsi?

    Vartalonmuutos – miten se suhun on henkisesti vaikuttanut? Mitä ajatuksia, tunteita ja mietteitä muuttunut kropan rakenne on pään sisällä synnyttänyt? Kamppailetko koskaan tän kanssa?

    • Jeps, tuo on just tuo sosiaalisen median ”kirous”! Mutta toisaalta siinä on myös hyvät puolensa.. 🙂 Pitää osata vain seurata niitä tyyppejä ja selata niitä kuvia, jotka inspiroi itseään eikä aiheuta epätietoisuutta ja ahdistusta omasta arjestaan.. Ja se on aika haastavaa se.

      Kiitos juttutoiveista! Ihan loistavia molemmat 🙂 Ja ne on itseasiassa aiheita, joista oon halunnut pitkään kirjoittaakkin kattavammin. Taidankin laittaa näppisen sauhuamaan vielä näin illan vikoiksi tunneiksi..! 😀

  3. Hei, jännää et sulla on kommenttiboksi blogissa, kun niin vähän näytät vastaavan lukijoiden kommentteihin.

    • Heippa ja kiitos kommentista 🙂 Eiks oo hassua, että vastaan ihan heti? Mulla on itellä nimittäin ollu just samanlainen pettynyt fiilis asian suhteen, kun ei ookkaan aika riittänyt kaikkeen mihin haluaisin sen riittävän. Loppupeleissä oon kuitenkin päivässä suhteellisen vähän aikaa koneeen ääressä ja senkin yleensä töissä, jossa pääasiallisesti nykyään konetta säilytän.. Kommentit kyllä aina luen kaikki ja ilostun niistä ihan hurjasti, mutta harvoin jaksan kännykällä näpytellä vastausta. Lupaan siis yrittää skarpata parhaani mukaan 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta