IHME !

Ihme, BudapestJust nyt oon aivan käsittämättömän onnellinen. Mun naamalla komeileva hymy on pysynyt siinä tiukasti torstaista asti, jolloin sain kuulla uskomattomia ilouutisia. Uutisen joka hämmästytti ja nauratti yhtäaikaa, uutisen joka muutti mun loppuelämäni.

Osa teistä jo tietääkin mistä mä puhun, sillä kerroin tän tarinan viikonloppuna lukemattomia kertoja sekä pitkänä että lyhyenä versiona koska mä en vaan osannut olla hiljaa. Enkä halunnut sillä olin niin uskomattoman onnellinen! Ja oon edelleen.

Ihme, BudapestJokainen teistä tietää varmasti edes jollain tasolla, että onnistuin murtamaan mun jalkapöydän viime vuoden marraskuussa ja joutuneeni sen jälkeen muutamankin hoitovirheen uhriksi. Huhtikuussa sain magneettikuvauksen jälkeen lääkäriltä tuomion, että jalka tullaan leikkaamaan joko nyt tai myöhemmin – siihen asti, kun vaan selviän jo silloin häiritsevien kipujen kanssa. Ajatus tuntui epätodelliseltä ja epäreilulta, ei millään tasolla oikealta.

Keväällä sitten karkasin Malesiaan ja elin kesän jalkaani säälimättä. ”Kivun sallimissa rajoissa” muodostuikin liukuvaksi käsitteeksi sillä mitä enemmän kipuun tottui sitä normaalimmalta se tuntui. Kävelin päivittäin pitkiäkin matkoja ja yritin parhaani mukaan elää normaalisti, treenit mukaanlukien. Pakkohan se on kuitenkin myöntää, että totaalisen rikkoutumisen pelossa koko tän ajan niiden suhteen on menty aikalailla jarrut päällä. Kolmen päivän Berliinin valloitus oli kuitenkin liikaa ja kipu alkoi säteilemään sietämättömästi, liikuntakykyä rajoittaen jo aina polviin sekä lonkkaan. Heti kotiin palattuani soitin lääkärilleni.

Ihme, BudapestLeikkausajan lisäksi pyysin lähetettä fysioterapeutille, sillä helposti kieroutuvana halusin minimoida kaikki mahdolliset riskit mitä yli kahden kuukauden odottelu voiskaan vielä mun toimintakyvylle ja kropan linjauksille tehdä. Olin aivan superonnekas, kun ihmeen kaupalla sain kuin sainkin ajan haluamalleni jalkateriin erikoistuneelle ammattilaiselle jonka kanssa alettiin heti hommiin. Ruettiin vahvistamaan jalkaa, jotta leikkauksen jälkeen parantuminen olis mahdollisimman nopeaa ja vaivatonta, minkä ansioista tuleva ei en enää pelännyt niin paljon. Tunsin olevani osaavissa käsissä.

Jumppasin jalkapöytää fyssarin ohjeilla tunnollisesti päivittäin ja joskus jopa parikin kertaa päivässä. Otin jumppavälineet mukaan jopa Budapestiin, jossa oltiin tyttöjen kanssa viisi päivää – viisi päivää, jolloin kierreltiin kaupunkia ympäriinsä kävellen aina aamusta iltaan saakka. Halusin ottaa reissusta kaiken irti ja sen tein, sekä jatkoin samalla asenteella kotiin palattuani. Naureskelinkin eläväni jokaisen päivän kuin viimeisen, sillä kohta mun elämä pysähtyis kolmeksi kuukaudeksi kuin seinään.

Olihan tilanne ivan kuin olisin kuljettanut junaa, jonka kiskot vei päin seinää enkä mahtanut asialle mitään.

Ihme, BudapestViikko sitten kävin hakemassa Maipilta Bemer laitteen lainaan, jotta mun jalka toipuis leikkauksesta paremmin. Maippihan on mitä sydämmellisin tyyppi ja tietää ihan älyttömästi siitä miten meidän kroppa toimii, minkä vuoksi mun oli ihan älyttömän helppo jakaa mun ajatuksia ja tuntemuksia.

Siinä keskustellessa mun ajatukset ikäänkuin kirkastui. Olin alistunut ajatukselle leikkauksesta enkä ollut nähnyt tilannetta selkeästi. Tajusin, ettei leikkaus tuu korjaamaan mun jalkaa vaan sen ainoana tarkoituksena on tehdä jalasta kivuton ja kävelykuntoinen. Kivuton, mitä se on ollut jo monta viikkoa – kiitos fysioterapian! Kukaan ei ollu missään vaiheessa kertonut mulle, että se olis mahdollista vaan ainoana hoitona oli annettu leikkaus joka olis ollut peruuttamaton toimenpide, luuduttaen mun liikkuviksi tarkoitetut nivelet jäykäksi koko mun loppuelämäksi. Kropan ollessa pelkkää ketjureaktiota nivelestä ja lihaksesta toiseen ois leikkauksen seuraukset voinut olla arvaamattomat, tehden laajemmassa mittakaavassa enemmän hallaa kuin hyötyä.

Ihme, BudapestSoitin heti illalla äidille ja vähän epäröiden kerroin, että oon alkanut epäilemään leikkauksen tarpeellisuutta. Sain tukea ja kannustusta minkä rohkaisemana soitin seuraavana aamuna vakuutusyhtiöön, mistä mun ajatuksille näytettiin vihreää valoa ja mulle annettiin lisää fysioterapiakäyntejä. Viimeisimpänä soitin lääkärille, joka oli mun soitosta varmaan yhtä hämillään kuin minä itse – kukaan tuskin ajatteli, että tästä suosta ois päästy millään muulla ylös kuin leikkauspöydän kautta.

Niin siinä sitten kävi, että yhteistuumin peruutettiin lääkärin kanssa mun leikkausaika!! Oon yli puoli vuotta elänyt kuin tuomionpäivää odottaen ja nyt mut päästettiin vapauteen. Ei leikkausta, ei kuukausien sairaslomaa, ei avuttomuutta ja epätoivoa, ei pitkää kuntoutusta, ei omasta elämästä luopumista – edes hetkellisesti. Just nyt elämä tuntuu aika pirun siistiltä!

Kymmenen kuukauden kipu ja särky opetti mut arvostamaan mun kroppaa, kuuntelemaan sitä ja olemaan sille lempeämpi. On lahja, että me saadaan liikkua ja meillä on toimivat raajat, vaikka niitä herkästi alkaakin pitämään itsestäänselvyytenä. Opin, että elämä ilman jäätävää hikirääkkitreeniä on myös yhtälailla arvokasta elämää. Aloin ottamaan elämästä kaiken riemun irti ja heittäytymään hetken vietäväksi. Nyt tiedän miltä tuntuu, kun elää täysillä ilman huolta huomisesta.

Omaa intuitiotaan kannattaa kuunnella. Jo alusta asti tiesin, ettei tän homman pitäis mennä näin ja mun oli vain löydettävä oma tieni siitä ulos. En tosin uskonut, että tässä kävis näin hyvin mutta jälleen kerran todistin itselleni kaiken olevan mahdollista. Ihan kaiken.

Ihme, BudapestSeuraavien kuukausien agendana on siis lisää fysioterapiaa sekä fustraa. Ihana Maippi myös antoi mulle lisää vinkkejä ja neuvoja, miten voisin jalkaa hoitaa ilman leikkausta ja heti seuraavana oiskin tarkoitus hakeutua jäsenkorjaajan käsittelyyn.

Muuten mulla on nyt edessä aikalailla puhdas pöytä. Kolmen kuukauden sairasloman peruuntuessa edessä on kolme kuukautta ”en vielä tiedä mitä”, mutta mä uskon että siihen löytyy selvyys nopeammin kuin arvaankaan. Sitä odotellessa aion jatkaa elämää just niinku nyt: hymyillen ja jokaisesta hetkestä nauttien, lasi aina ennemmi puoliksi täynnä kuin tyhjä.

Niin ja mitä tästä opittiin? Juttele asioista, kerro tuntemuksistas äläkä arkaile sanoa asioita, jotka kummitelee mielen päällä. Kyseenalaista rohkeasti ja luota intuitioon antautumatta kohtalolle, joka ei tunnu omalta.

Kiitos kaikille, jotka on mua tsempanneet ja kannustaneet näiden kuluneiden yhdentoista kuukauden aikana. Ootte ihan uskomattomia tyyppejä ja saan teistä hirveästi voimaa. KIITOS <3 Oon myös unohtanut kertoa teille, että mun blogi on ehdolla Vuoden Inspiroivimmaksi Hyvinvointiblogiksi ja olisin tosi kiitollinen jos kävisitte antamassa äänenne TÄÄLLÄ 🙂 Nyt onneksi pääsen myös mukaan gaalaan kotona makoilun sijaan, niin siistiä!

Huh. Että tälläsiä uutisia sitten heti viikon alkuun. Palataan niihin normaaleihin juttuihin sitten, kun laskeudun täältä pilvistä – sopiiko? Tää fiilis on kyllä kieltämättä aika uskomaton ja toivon, etten koskaan tipahda täältä.

<3 Aino

Seuraa blogia: Facebookissa / Bloglovinissa / Blogilistalla / Instagramissa

PS. Jos näistä mun jutuista haluaa olla ajantasalla niin kannattaa lisätä mut snapchatissä (aintsi), jota oon oppinu jo käyttään aika lahjakkaasti!

Aino

6 vastausta artikkeliin “IHME !”

  1. Onnea vielä kerran <3 Hienoa, ettet luovuttanut ja sait kokemuksesta paljon voimaa jatkoon. Pus.

    PS. Sait ääneni. Toivottavasti voitat!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta