Ihanaa, ihanaa treeniä ja haastetta!

Pohdiskelin eilen pitkään, että julkaisenko treenipäivistä ollenkaan..mä kyllä tykkään niitä ihan hirveästi tehdä ja saan niistä motivaatiota itselle sekä tykkään myös muista blogeista niitä lukea, joten ajattelen että tekin niistä tykkäätte. Mutta oon miettinyt, että johtaakohan se joitakin harhaan – tiedättehän te, että voidakseen hyvin ei tarvi liikkua yhtä paljon, mitä minä liikun?

Monesti itselläkin on ajatus hämärtynyt muiden treeniblogeja lukiessa, varsinkin fitness-kisoihin valmistautuvien. Sitä helposti tulee sellainen olo, että omat liikuntamäärät on riittämättömiä. Mä tottakai haluan inspiroida ja motivoida teitä liikkumaan, mutta en todellakaan halua aiheuttaa minkäänlaisia paineita liikkumisen suhteen.. haluan rohkaista jokaista löytämään sen terveen suhteen itsensä ja liikunnan välillä 🙂 Haluankin muistuttaa jokaista oman kropan kuuntelemisen tärkeydestä, joka on itseltänikin joskus unohtunut.

Liikuntahan on aivan ihanaa ja voi vitsi sitä fiilistä minkä se saakaan aikaan!<3 Liikunnanhan tuliskin vain lisätä meidän hyvinvointia ja hyvää mieltä – mua eilen taas harmitti urheiluhallilla kuunnella tyttöjen juttuja siitä, miten viikonloppuna meni edellisen viikon treenit hukkaan ja nyt pitää taas ottaa se kaikki takaisin.. Liikunnanhan ei ole tarkoitus olla rangaistuskeino huonosti vietettyjen päivien takia, vaan keino vahvistaa itseään ja omia voimavarojaan. Eikai se viikon treenien tuoma hyvä mieli mihinkään niiden juotujen tuoppien ja herkuteltujen pitsojen myötä kadonnut, vaii?! 😀

Tärkeää on muistaa harjoitella monipuolisesti ja muistaa venyttelyjen sekä palauttavien treenien ja levonkin tärkeys. On aikamoinen rasite kropalle, jos joka päivä vetää ihan sata lasissa treenin korkeilla sykkeillä.. sydänkin on lihas, jonka tulee saada lepoa<3Kannattaa käydä lukemassa Elisan kirjoitus liian liikkumisen vaaroista, hyvä muistutus taas meille kaikille urheiluhulluille! Sitä liikunnan määrää kannattaaa lisätä arkeen hiljalleen, jotta kroppa tottuu rasitukseen ja palautuu parhaalla mahdollisimmalla tavalla 🙂

Noniiiin nyt oon saanut mun ajatukset purettua pihalle, kiitos!!

Ja sitten kevyempien juttujen pariin… ;D Sain ihanalta Monnalta kysymyshaasteen, joten täältä pesee!

1. Onko liikunta kuulunut aina elmääsi? Jos ei, niin miksi?
– Lapsena olin tosi aktiivinen urheilun saralla ja kilpailinkin paljon sekä harrastin joukkuelajeja. Sitten tuli hirmusen nopea pituuskasvu ja menetin mun kropan hallinnan sekä tasapainon täysin – minä, joka olin ollut aina hyvä kaikessa olinkin yhtäkkiä ihan surkea. Siitä lannistuneena jätin aikalailla liikunnan kokonaan..

Teininä sitten tietty kiinnosti kaikki muu ja kropan ongelmat (selkä, polvi) oli hyviä tekosyitä liikkumattomuuteen. Onneksi mulla oli koirat joita lenkitin, lumilautailin talvisin ja välillä kävin äidin kanssa kuntosalilla. Kaksi vuotta sitten aloin taas lisäämään liikuntaa enemmän elämääni ja pikkuhiljaa löysin taas sisäisen liikuntahirmuni 🙂 Jee!

2. Suurin motivaattorisi liikunnan kanssa? (asia, tavoite tai joku henkilö)
– Terveys ehdottomasti, en oo koskaan ollut näin hyvinvoiva ja terve mitä nykyään. Pari vuotta sitten taisin viettää enemmän aikaa sairaslomalla entä töissä – nyt en edes muista milloin viimeksi olis tarvinu jäädä töistä pois sairauden takia 🙂 Ja kyllä mä haluan nähdä mihin kaikkeen mä tän kroppani kans treenillä pystyn! Innolla odottelen seuraavaa kehonkoostumusmittausta, että mihinkä suuntaan se lihasmassan määrä on heilahtanut ;D

 

 3. Mitkä hetket tai asiat tekee treeniin lähtemisen haastavaksi? Vai onko sellaisia?
– No aika harvoin tekee tiukkaa lähtä treenaamaan, mutta liian myöhänen ajankohta on sellanen, jollon tekis mieli vaan vetäytyä sohvanpohjalle. Meidän potkistreenit on aina illalla kasilta ja se on aivan liian myöhään.. :/ Mä kun oon niihin aikoihin jo ihan valmis unihommiin! 😀

4. Paras herkkusi?
– Bataattikakku ehdottomasti! Se on ihan törkeen hyvää ja reseptin löydät täältä. Sitten tietty fazeriina, sitruuna-lakritsijäde, tulisesti maustetut pähkinät ja nachot..! 😀 Punnitse&Säästä -kauppa on aikamoinen herkkutaivas.

5. Pahin pelkosi liittyen omaan vartaloosi?
– Ehdottomasti se, että polvi menis rikki niin etten pystyis enää liikkumaan. Tai jokin muu liikkumisen estävä vamma tai sairaus pelottaa.. oonkin joka päivä kiitollinen siitä, että mulla on mahdollisuus liikkua:) Hahha ja kyllä mua vähän pelottaa sekin, että mun tissit taas kuihtuis kokonaan olemattomiin… 😀

Mä haastan:

Ja kysymykset:

1. Mistä pidätte erityisesti kropassanne?
2. Kerro liikuntamuisto, joka nostaa hymyn huulille 🙂
3. Jos saisit viettää päivän jonain urheilijana, kuka olisit? Miksi?
4. Onko jokin ruoka-aine, jota ilman et voisi (tai ainakaan haluaisi :D) elää?
5. Kuvittele tilanne, että sut kutsutaan ylä-asteen terveystiedon tunnille kertomaan terveellisen elämän ilosanomaan. Miten motivoisit oppilaita liikunnan pariin?

Bring it on, girls! 😉

Aino

17 vastausta artikkeliin “Ihanaa, ihanaa treeniä ja haastetta!”

  1. Hei jee haasteet on kivoja, kiitos tästä! Pitääpä heti illalla raapustella vastaukset tähän, nyt nimittäin kansantaloustieteen luento aka valmennuskurssi kutsuu….. PS: Ihana ku sä kirjottelet niin usein!! Tulee itelle ihan huono omatunto ku blogi tuppaa jäämään tässä kiireessä viimeiseksi, vaikka asiaa olis kyllä kuin muille jakaa 😀

    • ”asiaa olis kyllä kuin muille jakaa” haha jäin miettimään että olipa jotenki hassusti sanottu mutta nojoo 😀

    • Haasteet on mustaki lepposia! Tälläset kysymyshommat varsinki:)Ja mäki käytän muuten tota ”ku muille jakaa” -sanontaa, vaikka se ehkä vähän hassulta kuulostaaki – mullaki on ihan hirveesti asiaa ja sen kyllä hoksaa tästä postaustahdista hahha, jos kehtaisin niin postaisin varmaan vielä useemminkin 😀 !

    • Hihhiii ole hyvä! Musta tää haaste oli ihan huippis, ainut vaan et oon vähän surkee keksimään noita kysymyksiä 😀

    • Voi ei kipeenä oleminen on kurjaa:/ Pikaista paranemista sulle, kohta pääset taas treenaamaan! 🙂

  2. Aivan älyttömän fiksua puhetta kuuleville korville – kiitos!!Oot tosi fiksu, motivoiva ja inspiroiva ja NIIN kaunis ulkoisesti ja sisäisesti, että ei voi kuin ihailla!Itselläni on vakava ylikuntoilu takanapäin ja hiljalleen olen taas aloittelemassa liikuntaa. Tosi motivoivaa kuulla sulta, miten jokaisella on se OMA kroppa, jota tulee kuunnella. Se, mikä sopii ja tekee hyvää yhdelle, ei tee samaa toiselle. Toisen kroppa janoaa hikijumppia, toisen taas rauhallisia joogatunteja. Tärkeintä on löytää se oma rytmi ja kuunnella omaa kehoa – kyllä se kertoo mitä se kaipaa.Kieltämättä tulee itsellekin monesti sellanen ”riittämätön” tunne, kun lueskelee kaiken maailman blogeista pelkkiä viikon treenejä ja katselee instagramista pelkkiä salilla otettuja kuvia itsestä ja treeneistä. Siksi tykkäänkin sun blogista niin kamalasti, koska okei – voisin tulla toimeen vähemmilläkin treenipostauksilla – mutta tykkään niin valtavasti tästä kokonaisuudesta! Treeniä, hyvää, terveellistä ja helppoa ruokaa, tavallista nuoren naisen elämää myös treenien ulkopuolella ja yleistä hyvää mieltä! Tällaisia blogeja enemmänkin!!Paljon herätit ajatuksia minussakin – hyvällä tapaa! Kiitos tästä!Tosi hyvää kevään jatkoa sulle, Aino, keep your own style going on! :-)<3

    • Ihanan fiksu ja niin rehellinen kommentti, kiitos siitä! <3 Sekö ihanista sanoista blogiin liittyen, tuli älyttömän hyvä mieli:)Tosiaan se oman kropan kuuntelu on ehdottoman tärkeää, harmi vaan että sen usein oppii juurikin kantapään kautta..Aurinkoista kevättä sulle!<3

  3. Toi vika kuva.. Vau!!! Mä lopetin treenipäiväkirjat kun mun treenimäärät on vähän turhan isoja 🙁

    • Hahha tattis..! Oon kyllä aika fiiliksissä tuosta kehityksestä yläkropassa:)Nojoo toi on kyllä harmi, mutta ymmärrän ihan täysin että miksi teit niin.. Itsekkin oon sitä pohtinut, kun ei yhtään tiedä miten siihen jotkut suhtautuu.

  4. Mitäs sen on väliä,vaikka kirjoittelisit kuinka paljon treeneistäsi, ei mun mielestä ainakaan haittaa.:) Motivoivaa se vain on ja tosiaan jokaisen täytyy se ymmärtää että kukin saa tehdä sen verran kuin itsestä hyvältä tuntuu. Näin mä ajattelisin.:) Joten jatka vain samaan malliin!

    • Kiitos Jonneli 🙂 Enköhän mä jatkossakin noita treenipäiviksiä julkaise – luotan mun lukijoiden arvostelukykyyn, hih!

  5. Ei liity postaukseen, mutta piti sellaista tulla kysymään, että oisko sulla tiedossa jotain hyviä blogoja, joista sais hyviä ohjeita terveellisiin herkkuihin? Haha tulipa melkoinen lause, mutta olkoon 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta