Ihan mutkalla

Antauduin jalan lopulliselle kohtalolleni jo tuossa kuukauden päivät sitten, mutta vasta kertoessani teille asian todellisen laidan ja paljastettua mun tuntoja kaiken tän takaa mun olo helpottui. Jotenkin kaiken ääneen sanominen teki hommasta totta ja ehkä nyt vihdoin mun vanhemmatkin uskoo, että kohta niillä on kotona riesanaan yks kepeillä kulkeva jalkapuoli.

Kiitos siis teille kaikesta tuesta ja kannustuksesta sekä sympatiasta <3

Ihan mutkalla
Tiedän toki, että asiat vois olla paljon pahemminkin ja oon ihan suunnattoman kiitollinen siitä, että oon pärjännyt näinkin pitkään ilman leikkausta. Siitä tosin voi olla montaa mieltä, että olisko jalka kannattanut leikata heti, mutta tää päätös oli mun ja sen kanssa on nyt elettävä. Ainakin pääsin tekemään mun ekan Aasian valloituksen ja nauttimaan ainutlaatuisesta kesästä täällä kotikulmillakin! Niin – tietystikkään jalkaa se odottelu ei parantanut, mutta en mä silti vaihtais yhtäkään täysillä elettyä päivää pois.

Kaiken tän odottelun seurauksena kuitenkin mun jalka on menny kuitenkin aika huonoon kuntoon ja kuten jo sanoinkin, on kipuilu ja oireilu alkanut tuntua aina polvessa sekä lonkassa asti – jatkuva ontuminen kun luonnollisesti altistaa asentovirheiden synnyille ja niinhän mullekkin sitten kävi. Sain kuitenkin lääkäriltä lähetteen fysioterapeutille ja pitkän etsinnän tuloksena löysinkin ammattilaisen, jonka vastaanotolle halusin ja jonka luokse kuin ihmeen kaupalla onnistuinkin pääsemään. Peruutusajalla.

Jännitin koko fyssarijuttua ihan turhaan, vaikka osittain jännitys olikin sitä iloista ja odottavaa – toivontäyteistä – jännitystä. Alotettiin koko homma kylmähoidolla, jossa mun jalkaa käsiteltiin yli -70 asteisella pakkasilmalla ja sen jälkeen otettiin parit testit.. Seisoin anturilla, kyykkäilin ja kävelin ees-taas jonka jälkeen tutkittiin kuvista lähtötilannetta, joka oli suoraansanottuna aika karmaiseva. Mulla oikeasti meinas päästä itku kun näin missä kunnossa mun jalat on. On ihan käsittämätöntä kuinka lyhyessä ajassa noinkin pieni vamma on onnistunut tekemään tuhoja niin laajasti.

Ihan mutkalla
Järkytyksen lomassa mut kuitenki valtas turvallisuuden tunne sillä mä näin, kuinka hyvissä käsissä mä olin. Sitä tunnetta on vaikea selittää, mutta jotenkin mä koin mun fyssarin näkevän mun jalan raunioina ja innostuvan täysillä siitä mielikuvasta kuinka upean talon se pystyy siihen paikalle rakentamaan. En voinut olla huomaamatta sitä intohimoa sekä lujaa itsevarmuutta, jotka yhdessä viesti mulle siitä että mä tuun olemaan vielä kunnossa.

Elämäni kunnossa. 

Leikkausta odotellessa siis jumppaillaan jalkoja ja voimistetaan sekä kehitetään jalkapöydän lihaksia sen verran hyvään kuntoon, että saadaan hyvä pohja leikkauksen jälkeiseen kuntoutukseen. Parhailla opeilla mä pystyn jumppaamaan mun jalan hyvään kuntoon ja siitä oon enemmän ku fiiliksissä! Mulla on itsellä vara vaikuttaa ja aionkin tehdä parhaani. Kauniin pinkit kinesioteipit mun jalassa pitää huolen siitä, että asento pysyy edes vähän paremmin kasassa ja nyt on kyllä ihan pakko hehkuttaa, etten ees muistanut kuinka normaalilta kävely voi tuntua!

Kivun sallimissa rajoissa jatketaan elämää edelleen ja tehdään niitä juttuja mitkä hyvältä tuntuu. Tosin tänään ei kyllä mikään tunnu hyvältä, sillä ekaa kertaa aikoihin heräsin aamulla kaktus kurkussa..  Illan ohjelmassa on siis makoilua sohvalla, pinkkinä loistava jalka kohti kattoa tuettuna ja Netflix täynnä Dexteriä sekä kippo täynnä lakritsipoppareita. Tää jos joku saa olon tuntumaan syksyltä.

<3 Aino

Seuraa blogia: Facebookissa / Bloglovinissa / Blogilistalla / Instagramissa

Kuvat: Hanna Pusa / Treenivaatteet: Björn Borg

Aino

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta