Ihan iisisti vaan

Mähän haastoin itseni ottamaan rennosti nyt syyskuussa. Ihan ekana mun on pakko myöntää, että on kyllä ollu paljon haastavampaa entä se elokuinen herkkulakko vaikka mä siinä vähän huijasinkin 😀

Mikä siitä rauhottumisesta sitten tekee niin vaikeeta? Liika kivoja asioita joita haluais tehdä – liian vähän aikaa. Tälläsissa tilanteissa asioiden priorisointi sen mukaan, mitä oikeasti haluaa tehdä, on aikalailla äärimmäisen tärkeää. Me jokainen nimittäin ollaan itse vastuussa oman arjen luomisesta 🙂Oon yrittäny olla otamatta stressiä siitä, että aikaa treenaamiseen ei oo meinannu löytyä oikeen mistään. Välillä on kyllä saanu taistella oman pääkopan kanssa aikalailla sillä oon potenu turhaa huonoa omatuntoa asiasta, jolle en yksinkertaisesti mitään mahda. Vaikka ”ei mulla oo aikaa” kuulostaa usein tekosyyltä liikkumattomuuteen niin oon kyllä viime viikkojen aikana huomannu, että tilanen voi oikeasti joskus olla niin 😀To Do -listat on auttanu mua älyttömästi stressin hallinnassa. Jos kokoajan tuntuu, että on joku asia mitää pitää tehdä on hyvä kirjata ne lapulle ylös, priorisoida niiden tärkeysjärjestys ja etsiä niille kalenterista oma paikkansa – silloin ne tekemättömät asiat ei kokoajan paina harteilla. Mulla ainakin on usein tapana stressata ihan turhaan asioista joiden tekeminen voi odottaa vaikka seuraavaan viikkoon – tunnustaako kukaan muu samaa? 😀Ruokahetkien rauhoittamisella oon saanut edes vähän hengähdyshetkiä päiviin. Kiireessä hätäisen hotkimisen sijaan oon pyrkiny aina istumaan rauhassa alas ja keskittymään siihen hetkeen, pureskelemalla ruuan kunnolla ja jättämällä muut häiriötekijät pois. Oman ajan lisäksi oon muistanu taas muutkin hienoudet, mitä se ruokahetkien rauhottaminen tuo tullessaan – oon hoksannut, että tuun paljon vähemmästä määrästä ruokaa täyteen entä mitä kiireessä syödessä.

Pala kerrallaan suuhun ja suu tyhjäksi ennen uutta haarukallista – ihmeellistä 😀Viime viikolla oon myös viettänyt paljon aikaa ilman puhelinta. Huomaamattani nimittäin luon itelleni kokoajan lisää stressiä vilkuilemalla jatkuvasti puhelinta – sähköpostia, facebookkia, instagramia ja niin edelleen.. Onnekseni oon huomannut, että en oo korvaamaton eikä maailma kaadu jos en oo 24/7 tavoitettavissa. Itseasiassa kävelyt töistä kotiin on ollu iltaisin ihania, kun normaalin puhelimen räpläämisen sijasta oon saanu rauhassa rauhottua ja käydä päässä läpi päivän juttuja.Että sellasia huomioita arjen rauhoittamisesta on pyöriny mun päässä viime aikoina – kuulostaako yhtään tutulta? Tuntui jotenkin hassulta kirjoittaa niistä, koska suurin osa on täysin itsestäänselvyyksiä… Tärkein havainto on ollut ehdottomasti se, että mä itse luon itselleni paljon turhaa stressiä täysin huomaamattani. Parastahan tässä on se, että ongelman tajuttuani voin nyt alkaa muuttamaan mun käytöstä parempaan suuntaan 😉

Mahtavaa alkavaa viikkoa ihanaiset! Ja hei, älkää unohtako ottaa rennosti 😛

Aino

2 vastausta artikkeliin “Ihan iisisti vaan”

  1. Hei opiskeletko missä liikunta ja terveystieteitä? Oliko vaikea päästä opiskelemaan tuota alaa?:)
    Kiva blogi!

    • Opiskelen kansanopistossa liikunta- ja terveystieteitä sekä personal traineriksi, joten eipä ollu haastavaa 🙂 Yliopisto sitten itsessään onkin jo vaikeampi juttu ja siksi mä tällähetkellä kansanopistossa oonkin – valmistautumassa ensi kevään pääsykoekoitokseen!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta