Hiilareilla hoikaksi?

Mun piti tänään julkistaa teille mun viime sunnuntain brunssimenu resepteineen, mutta luettuani aamulla uuden ravintotutkimuksen tuloksia innoistuin niin, että tulin toisiin aatoksiin. Toivottavasti siis maltatte odottaa brunssijuttuja vielä huomiseen – onhan perjantaina muutenkin kivempi virittäytyä viikonlopun tunnelmiin, eikös vaan? 😉 

Ravintopaasauksen sijaan halusinkin kertoa omista kokemuksistani, sillä oon huomannut kuinka muuttamalla mun ruokavalion päälinjauksia mun olo on parantunut huomattavasti. Ja siinä sivussa, kuinka kaverit tuskastelee turhaan ongelmista, jotka olis korjattavissa muuttamalla lautasen sisältöä.. 🙂

Hiilareilla hoikaksi
Muistatte varmaan, kuinka reissun jälkeen kerroin #riisidieetti -postauksessa mun lomanaikaisesta ruokavaliosta, joka oli tosi hiilaripitoinen ja vähärasvainen. Tai oikeastaan vähärasvaisen sijaan sanoisin mielummin, että ravinnon rasvat ei ehkä ollu sitä parasta mahdollista luokkaa tai ne hiilareiden lähteetkään minkä seurauksena kroppa alkoi oireilemaan.. Kuitenkin kyseisellä kokemuksella oli tosi paljon hyviäkin seurauksia, sillä se sai mut miettimään mun syömisiä taas uudelta kannalta ja saattoikin mut aivan uudenlaisen ihmiskokeen pariin, ruoan merkeissä tietysti.

Viimeisen vuoden aikana mun ruokavalio onkin muuttunut paljon ja ihan luonnollisista syistä. En oo enää pystynyt liikkumaan niin paljon kuin aiemmin, mulla on ollut hormoniongelmia tasapainotettavina ja toisekseen, oon myös opiskelujeni myötä oppinut paljon uutta ja mielenkiintoista. Kokeilujen kautta kuitenkin pystyy sitten konkreettisesti huomaamaan mikä itselle toimii ja mikä puolestaan ei, minkä vuoksi oonkin aina ollut utelias kaiken uuden suhteen 🙂

Kuluneiden vuosien aikana oon niin kartaanut hiilareita, pelännyt rasvaa, mättänyt proteiinia ja sit taas puolestaan kaikkea päinvastoin. Oonkin tullut siihen tulokseen, että meidän kroppa on niin fiksu, että se kyllä sopeutuu kaikkeen mahdolliseen ja sen seurauksena onkin monet tutkimukset puoltaa erilaisia ruokavalioita. Tosin kaikki valinnat ei oo yhtä hyviä, mutta mä pidän kuitenkin tärkeimpänä sitä, että kropalle annetaan energiaa ja syödään sitä mistä tulee itselle rehellisesti hyvä olo.

Sehän se on se paras mittari, eikö vaan?

Hiilareilla hoikaksi
Kuitenkin kotiinpaluun jälkeen mulla jäi reissuruokavalio ”päälle” ja jatkoin runsashiilihydraattisella linjalla. Tosin riisin ja rasvassa lilluvan kanakastikkeen sijaan kiinnitin toki laatuun huomiota minkä seurauksena kannoinkin kaupasta kotiin aikalailla vihreää tavaraa: erilaisia salaatteja, kaaleja, kurkkua, selleriä, omenoita, avokadoa, banaania, marjoja, kananmunia, siemeniä ja niin edelleen.. Aloitin aamun vihersmoothiella,  söin lounaaksi salaattia, illalliseksi sushia ja illalla kunnon annoksen puuroa banaanin sekä marjojen kera. Ai että! Rasvat jäi pienemmälle huomiolle enkä murehtinut proteiinin saantia sen kummemmin.

Ja tiedättekö mitä oon huomannut? Mitä enemmän mä hiilareita syön, sitä paremmin kroppa käyttää ne hyväkseen. Mulla on hyvä ja kevyt sekä energinen olo eikä mua turvota lainkaan eikä naamakaan kuki, vaikka söisinkin vähän runsaammin hiilareita. Kun laadukasta rasvaa (kasviperäiset öljyt, siemenet) syödään sopivasti ei ne pääse tukkimaan soluja ja hiilaritkin pääsee täten tekemään työtään paremmin, minkä seurauksena kroppa saa niistä kaiken mahdollisen hyödyn irti. Ja hei – onhan ne kuitenkin elimistön tärkein energianlähde!

Kepeä kesäkeitto

Arvaattekin varmaan, että se tutkimus josta alussa mainitsin puhui juurikin runsas-hiilihydraattisen ruokavalion puolesta painonpudotuksen yhteydessä. Edelleenhän puhutaan, etenkin terveystietoisten tyyppien piirissä, tosi paljon vähähiilarisen ruokavalion puolesta ja kartellaan hiilareita, minkä vuoksi olin tutkimuksesta tosi innoissani ja toivon tän ”trendin” leviävän laajemmalle.

Kun järjellä asiaa miettii niin hommahan on ihan selvä: kun elimistö saa helposti energiaa (hiilarit) käyttöönsä on se myös kropalle kaikista paras ratkaisu. Tosin täytyy taas muistaa, että hiilareita on monenlaisia ja niin on meitä syöjiäkin – aina lähtötasosta tavoitteisiin asti 🙂 Mä kuitenkin perusterveenä ja aika sukkelankin aineenvaihdunnan omaavana voin puhua ainoastaan hyvää hiilihydraateista. Laadukkaista ja ravinteikkaista sellaisista.

Tunnustan kyllä, että tutkimuksen tavoin oon itsekin huomannut positiivisia muutoksia kropassani tän ruokavaliomuutoksen myötä 🙂 Sen lisäksi syömällä hiilaripainotteisesti..

  • saan syödä määrällisesti enemmän laadukasta ruokaa
  • palaudun treeneistä paremmin
  • nukun yöni paaaaaaaaaljon sikeämmin, kiitos maagisen unipuuron 🙂
  • ruoka imeytyy hyvin ja vatsa toimii kuin unelma
  • ruokahimot on laantunu

Oisitteko halunnu mun kirjottavan teille ruokapäiväkirjaa high-carb tyyliin? 🙂 Sellainen ois nimittäin aika hauska tehdä ja ehkäpä se avais myös joidenkin silmiä enemmän tän tyyppisen ruokavalion puolesta. Haluan kuitenkin vielä selventää, että mun syömät tai tässä postauksessakaan ylistämäni terveydelle hyvät hiilarit ei tuu pastasta, pullasta ja leivästä, vaan hyvin pitkälti kasviksista, hedelmistä ja marjoista.

Hiilareilla hoikaksi
Jos haluatte hyvää luettavaa aiheesta, niin suosittelen Douglas Grahamin 80/10/10 Diet -kirjaa, josta mäkin oon saanut paljon inspiraatiota muuttaa mun ruokavaliota hiilaripitoisempaan suuntaan. Blogin puolelle on tulossa myös postausta siitä, millaisia ajatuksia opus on mussa herättänyt – tosin tää kirjoitus kyllä onnistui avaamaan niitä jo aika hyvin 🙂

<3 Aino

Seuraa blogia: Facebookissa / Bloglovinissa / Blogilistalla / Instagramissa

PS. I love carbs <3

Aino

10 vastausta artikkeliin “Hiilareilla hoikaksi?”

  1. Kiinnostava aihe! Tee ihmeessä tuo ruokapäiväkirjapostaus 🙂 Mua on aina ihmetyttänyt se, että jossain ohjeistetaan välttämään hiilareita illalla, että uni paranee.. Mutta itse olen kokenut sen kyllä päin vastoin. Näitä ravintovinkkejä tuntuu olevan ihan jokaiseen suuntaan..

    • Vinkkejä on ihan niin monta kuin on avun tarvitsijaa eri lähtökohtineen ja tavoitteineen sekä neuvojia, heh 😉 Toivon kuitenkin jokaisen löytävän itselleen parhaan tavan syödä ja yleensä se tapahtuu kokeilun, ”yrityksen ja erehdyksen” kautta. Ja ruokapäiväkirja tulee siis sitten ensi viikolla 🙂

  2. kuten edellinen kommentoija jo mainitsikin niin näitä ravintovinkkejä on joka suuntaan. Pitää niin täysin paikkansa ja tässä viidakossa ei auta varmaan kuin kuunnella omaa kroppaansa. Ensin oli hiilarit ja vähärasvaisuus, sitten atkins, karppaminen ja rasvat, seuraavaksi jäätävä proteiinibuumi ja nyt taas hiilarit ”in”…ei voi sanoa muuta kun, että piiri pieni pyörii. 😀

    Kuitenkin hyvä, ettei jämähdetä yhteen trendiin ja ajatustapaan. Niin kuin moneen kertaan todettu, elimistö tottuu, ja se mikä toimii toisella, ei välttämättä toimi toisella. Asiat harvoin on mustavalkoisia, ja mitä tulee ravintoon, niin ne on kaukana siitä. 🙂

    Kiva, että sulta on tullut taas aktiivisesti postauksia ja ravintoasiat ja toimiva keho ovat aina lähellä sydäntä ja ajankohtaisia! Kiitos blogistasi, kaunista ja energistä syksyä! <3

    • Joo, niinhän se menee! Vähän tuntuu, että tässä ravintomaailmassa pyörä aina keksitään uudelleen.. hehheh. Mutta musta se on sinällään hyvä, että erilaisia trendejä on, sillä uskon sen seurauksena ihmisten just löytävän itselleen fiksun tavan syödä. Ainakin toivon nin 🙂

      Kiitos ihanasta kommentista Sanni ja energistä syksyä sinnekkin! <3

  3. Jännä juttu tuo hiilarit ja uni. Olen nimittäin itsekin huomannut että kun syö hiilareita illalla niin uni kyllä maittaa. Osa syynä voi kyllä olla että viimeisen vuoden aikana hiilarilähteeni ovat muuttuneet hedelmiin ja vihanneksiin enkä välttämättä mättöä esimerkiksi vaaleata leipää! Ruokapäiväkirja olisi ehdottomasti kiva nähdä!:)

    • Joo, hiilareilla on väsyttävä vaikutus minkä vuoksi mä just itse suosin niitä iltaisin 🙂 Sun suunta hiilareiden suhteen kuulostaa hyvältä! Toivottavasti mun ruokapäiväkirjasta on iloa, kun sen sitten ensi viikolla kuvaan ja julkaisen!

  4. Moikka!
    Aika mielenkiintoinen huomio! Ruokapäiväkirja olis kyllä tosi jees 🙂

    Tämä on ehkä tämmönen aihe, minkä kanssa kannattaa tarkemmin miettiä, miten asiat ilmaisee; monethan nimittäin mieltää hiilarit pelkästään just pullaksi, pastaksi, leiväksi, kakuiksi jne, ja jotkut henkilöt saattaa saaha aiheesta vähän väärän kuvan ja alkavat vain enemmän lappamaan leipää ja pullaa suuhunsa, kun ajattelevat sen olevan terveellistä.
    Kasvikset, hedelmät ja marjathan kuitenkin tuo puolestaan sitä hyvää ja kevyttä oloa ja sisältävät niitä hyviä hiilareita 🙂

    Ihanaa viikonjatkoa!<3

    • Näköjään kiinnostusta on sen verran, että sellainen on ens viikolla sitten luvassa 🙂 Vasta kirjoituksen loppupuolella otan kantaa noihin hiilareiden lähteisiin, joten toivon kaikkien lukevan postauksen sinne asti – todellakaan ei oo tarkotus antaa kenellekkään hyvää syytä alkaa mättämään valkaistuja viljoja tai valkoista sokeria, hehhe! Tosin sen sä kyllä varmaan tiedät ilman sanomistakin 🙂

      Ihanaa loppuviikkoa sinnekkin! <3

  5. Itse syön kanssa todella hiilaripainoitteisesti ja voin ehdottomasti parhaiten tällä ruokavaliolla. Olen myös vegaani ja ruokavalion muutoksen jälkeen vatsani vointi, jonka kanssa olin taistellut vuosikausia, parani huomattavasti! Trial ja error on johtanut tähän pisteeseen mutta nyt on hyvä olla 🙂
    http://www.karhusportscience.com

  6. Bongasin blogisi ja tän postauksen, joka tuli kyllä ihan sopivaan saumaan! Taistelen tällä hetkellä aikaisempaa hiilarikammoani vastaan ja yritän lisätä hiilarien määrää ja parempaa ravintojakaumaa uudella ruokavaliolla. Tuntuu että vhh kautta oon kehittäny itselleni jonkilaisen herkkyyden maitoon ja gluteeniin. Myös niiden välttelyn kautta oon ehkä suuntautunu terveellisempään suuntaan. 🙂 Syötkö hiilareita myös herneiden, papujen tai riisin muodossa? Minusta on myös vaikeeta arvioida mikä sitten on se sopiva määrä päivässä?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta