Helpotusta naisten elämään

Oon mukana FitFashionin ja Reddvillen yhteistyökamppanjassa, vaikka ensin toki hieman oman henkilökohtaisen tilanteeni vuoksi epäröinkin kamppanjaaan mukaan lähtemistä. Mun suhtautuminen kuitenkin muuttui, kun kerroin mun ystävälle Reddvillen palvelusta hän innostui aidosti mikä sai mut tajuamaan Reddvillen palvelun hienouden! ”Hei mä niin tarviin noita!” tais olla ystäväni ensimmäiset sanat ja epäröintini katosi sen siliän tien sillä tajusin, että olisin itse varmasti palvelun suurkuluttaja jos tilanteeni olisi toisenlainen.Reddville on siis palvelu, jonka kautta jokainen voi tilata ilmaisena tampooneja suoraan omalle kotiovelle! Tampoonipaketit sisältävät mainoksia, jotka mahdollistavat sen maksuttomuuden – monesti lähetysten mukana tulee myös kivoja tuotenäytteitä yhteistyökumppaneilta, joita on esimerkiksi mullekkin entuudestaan tutut Puma, Nivea, Sebamed ja Aco näin muutamia mainitakseni. Reddvillen palvelu toimii Suomessa, Ruotsissa sekä Norjassa ja tyytyväisiä asiakkaita löytyykin jo yli 75 000! Tosin en yhtään ihmettele – kuka nyt ei tykkäisi ilmaisista tampooneista joiden hankkimiseen ei tarvi nähdä yhtään ylimääräistä vaivaa? Hihhih.

Mulle nimittäin ainakin ensimmäinen mielikuva kuukautisista on kivut sekä vastenmielisen kuvottava ja turvonnut olo – silloin on ihanteellista saada viettää niin paljon aikaa kotona, kun vaan on mahdollista. Kuinka ihanaa, että jatkossa ei tarvi nähdä vaivaa edes kauppareissun vertaa! HihhihReddvillellä alkaa uusi kampanja jo toukokuussa, johon pääset mukaan rekisteröitymällä käyttäjäksi osoitteessa reddville.fi vielä tämän kuun aikana eli viimeistään huomenna 30.4.2014! Uusia mielenkiintoisia kampanjoita tulee olemaan läpi kesän, joten rekisteröityminen ehdottomasti kannattaa sillä se on vielä älyttömän helppoakin. Rekisteröitymisen jälkeen ensimmäiset tampoonit saat suoraan kotiovelle ja ne on täysin ilmaiset sekä postikuluttomat. Vastaamalla sähköpostiin tulleesseen uutiskirjeen kysymyksiin kampanjaan liittyen saat myös seuraavan ilmaisen erän tampooneja! Kysymyksiin vastaamatta jättäminen peruuttaa seuraavan tilauksesi eikä aiheuta mitään lisäkustannuksia.

Helppoa – eikö totta?

Mun on pakko myöntää, että mä kävin jo puhtaan mielenkiinnon vuoksi rekisteröitymässä käyttäjäksi! Just kun viikonloppuna kirottiin kuukautisten tekevän naisten elämän niin hankalaksi ja kadehdittiin miesten elämän helppoutta niin turhaahan sitä tuli itkeskeltyä, vai mitä? Ainakin Reddville helpottaa omalta osaltaan naistenkin elämää, hihhih.

Aurinkoa,

<3 Aino

Aino

6 vastausta artikkeliin “Helpotusta naisten elämään”

  1. Kuten muissa REDD aiheisissa blogipäivityksissä, mainitsen myös tänne, että paras ratkaisu on kuukuppi. Elämän pelastus itselleni. Kehoitan ja innostan kaikkia naisia kokeilemaan. Ette tule katumaan!

  2. sori oon utelias mutta eikö sulla siis oo ollenkaa menkkoja vai miks epäroöit elämäntilantees takia:D

    • Heh katoppa lauantainen postaus – sieltä selviää 😉 Ja uteliaisuushan on vaan hyvästä, kysyä saa aina! 😀

  3. Terve Aino!
    Tàà ei nyt oikein liity tàhàn postaukseen mitenkààn mut kuika useasti peset hiukset?
    Ite kun oon alottanut kàymààn salilla huomasin kuinka mun hiukset likkaantuu paljon nopeammin.. ennen pesin 2 kertaa viikossa.. nyt vaikka en kàviskààn salilla joudun pesemààn vàhintààn joka toinen pàivà kun ne nàyttàà aina niin likasilta…
    Mità shampoota ja hoitoainetta kàytàt? Ja onko vinkkeja?

    • Mun hiukset on tosi ”rasvoittuvaa” sorttia tai siis ne näyttää tosi nopeasti ihan hirveän likaisilta, joten vähintään joka toinen päivä tulee pestyä. Mä en oo mikään expertti näissä hiusasioissa, todellakaan :D, mutta itse oon käyttänyt Organic Caren hiustuotteita ja todennut ne hyväksi – hiuksia kun joutuu pesemään usein niin haluan, että tuotteet on mahdollisimman luonnonmukaisia!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta