Hasselpähkinäinen banaanileipä

Mulla on paljon outoja tapoja, jotka on tietysti mun omasta mielestä tosi hauskoja ja hyödyllisiä. Yksi asioista jonka suhteen on aika ehdoton on se, ettei ruokaa saa heittää roskiin. Missään nimessä! Kotona kokkailenkin usein aika paljon kaikenlaisia yllättäviä mestariteoksia yksinkertaisesti yhdistämällä raaka-aineita, jotka olis kattilan sijasta joutunut hyvin pian biojätteeseen.

Tänään oli taas sellainen päivä. Oon ollut taas viikonlopun maalla ja yllättäen meiltä eilen katkesi sähköt useaksi tunniksi, mikä tietysti muutti mun ruokailusuunnitelmia illan osalta. Niinpä aamulla löysin keittiöstä todella kypsiä mustapilkkuisia banaaneja ja eilisen kaurapuuron jämät, ja päässä alkoi raksuttamaan.. Syön usein viikonloppuisin aamiaiseksi jonkin herkullisen lettuannoksen, mutta tällä kertaa mä päätin tehdä toisin!

Ja niinpä mä hain kanalasta juuri munittuja kananmunia ja päädyin valmistamaan todella, todella pitkästä aikaa banaanileipää. Olin niin onnellinen mun syömättä jääneestä kaurapuurosta sillä sen ansiosta sain leipään aivan täydellisen mehevän rakenteen! Mikään kuiva pikapuuro ei käy, vaan kaurapuuron ois siis mielellään oltava oikein mehevää ja pitkään haudutettua – tästä mä oon aika tarkka ja tää onkin yks niistä mun kuuluisista outouksista, joita kaikki ei tunnu ymmärtävän.

Hasselpähkinöilläkin oli alunperin toinen kohtalo, mutta onneksi asiat päätyi parhain päin ja ne löysi tiensä tähän luomukseen – nimittäin ilman niitä tää leipä ois saattanut jäädä vähän valjuksi. Tai siis tietysti jos tykkää banaanista ja puurosta (niinkuin minä!), mutta niiden maku tuo oikein virkistävän lisän kokonaisuuteen. Halutessaan ne siis voi jättää pois, mutta en suosittele 🙂

HASSELPÄHKINÄINEN BANAANILEIPÄ
4 kypsää banaania
3 dl kaurapuuroa
2-3 dl mantelimaitoa
1 rkl psylliumia
1,5 dl heraproteiinia, vanilja
2 dl hasselpähkinöitä
kaksi kananmunaa
1 tl leivinjauhetta
1 tl ruokasoodaa
ripaus suolaa

Laita kaikki ainekset hasselpähkinöitä lukuunottamatta blenderiin. Aloita lisäämällä vain 2 dl mantelimaitoa ja lisää tarpeen vaatiessa vähitellen lisää! Sekoita tasaiseksi. Lisää viimeisenä joukkoon hasselpähkinät ja blendaa vai hetken verran, jotta taikinaan jää pähkinöistä mukavaa purutuntumaa. Kaada taikina voideltuun vuokaan ja paista 175 asteisessa uunissa noin tunnin ajan. Anna banaanileivän jäähtyä ja vetäytyä vuoassa noin puolisen tuntia ennen tarjoilua.

Valmiin banaanileivän nautiskelin terasilla itsetehdyn kinuskijäätelön kera. Mmm-mm-mm! Nyt onneksi taas muistan kuinka helppoa banaanileivän leipominen on ja veikkaan, että se tulee pelastamaan mun monet kylmät syksyiset illat.

Miten on – banaanileipä IN vai OUT?

Allekirjoitus

Seuraa blogia: Facebookissa / Bloglovinissa / Instagramissa

Aino

2 vastausta artikkeliin “Hasselpähkinäinen banaanileipä”

  1. Kiitos kivasta ohjeesta, mulla tää oli aivan uusi. Heraproteiinin voi varmaan korvata vaikka herneproteiinilla?

  2. Banaanileipä todellakin IN! 😋 Oon tehnyt nyt kesällä melkein joka viikko jonkin sortin banaanileipää ku se on vaan niin huippua! Ihan parastaherkkua ku voitelee vielä kookosmannalla. Yksinkertaisimpaan ohjeeseen tarviin vain kaurajauhoja(tai hiutaleita), kananmunia, banaania, suolaa ja leivinjauhetta, ja jos haluaa vähän suutuntumaa niin siemeniä/pähkinöitä. Mutta tämäkin versio menee ehdottomasti kokeiluun 😊

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 5
Tykkää jutusta